Havaintoja parisuhteesta

”Sinä läski voisit edes yrittää, jaksaa muutkin ämmät siivota töiden jälkeen”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olen ruma.

Tiedän sen. Entinen puolisoni siitä muistutti tasaisin väliajoin. Hän sanoi haluavansa maksaa minulle rasvaimun ja uudet rinnat, jotta kehtaisi kulkea kanssani julkisesti. En suostunut siihen, vaikka ehkä olisi pitänyt.

Katson itseäni peilistä. Näen vain virheitä. Itkettää. Paha olo luikertelee sisuksiini. Lohdutan itseäni suklaapatukalla.

”Läski, norsumahainen lehmä”.

Hänen sanansa sivaltavat muistojeni lokeroissa. Oksennan suklaapatukan suuren epäonnistumisen tunteen saattelemana.

Hän kertoi aina entisestä kumppanistaan palvovasti. ”Sillä oli niin kaunis vartalo, kun kävi jumpassa. Pylly oli nätisti pystyssä, kun puunasi kämppää. Oli kyllä niin hyvä kodinhengetärkin. Sinä läski voisit edes yrittää. Jaksaa muutkin ämmät siivota töiden jälkeen”.

Otan imurin kaapista ja laitan kuulokkeet korviini. Yritän peittää kipeät muistot musiikilla. Erin laulaa minulle Kaija Koon Vapaa-kappaletta. Imuroin sängyn alta.

”Mä tarviin nyt pillua”.

Hän paiskasi minut sängylle, repi housuni pois ja työntyi väkivaltaisesti sisääni. Itkin aktin jälkeen. Itken nyt. Vapaa. Hengitän syvään ja hymyilen kyynelten läpi.

Vapaa. Muttei vapaa muistoilta.”

Lue myös

X