Sinä olet minun ikuisen elokuun syli

Taivaanrannassa purppuraa.

Mies laittaa silmät kiinni. Hän tuntee itsessään pienen humalan. Hänen sisällän virtaa viini ja rakkaus.

Tämä hetki.

Nainen nojaa mieheen. Hänen poskensa on kiinni miehen olkapäällä. Hänen sisällään virtaa viini ja rakkaus.

Tämä hetki.

Mies tietää matkansa metrit. Askeleensa painon. Hetkittäin askel on ollut raskas kantaa kuin pimeä marraskuinen iltapäivä. Ikuinen matka kohti syliä jossa tuntea turva. Olla niin vahva että voi olla heikko.

Taustalla soi kappale. Siinä kysytään että haluatko todellakin elää ikuisesti. Mies tietää vastauksen ja siinä hetkessä vuosien paino valuu lohdullisina kyyneleinä pitkin hänen poskeaan.

Hän tietää että kyyneleet otetaan vastaan.

Mies tuntee sylin. Koko tämä elämä matkaa kohti syliä jossa on turvallista valuttaa kyyneleet. Vuosia itkemättä jääneet kyyneleet. Matkan pää koskettaa häntä hänen vierellä.

Tässä hetkessä.

Me emme ole ikuisesti nuoria. Silti tässä hetkessä ikuisuus, menneisyys, tämä hetki ja toive tulevasta. Syli joka pysyy sylinä tämänkin hetken jälkeen.

Kyyneleet eivät lopu. Ne eivät ole surun kyyneleitä. Tai ehkä niihin on sekoittunut maailman kaikki tunteet. Kerrankin vapaana tulemaan esille asti.

Helpotuksen kyyneleitä ne ovat. Niin kuin rakkaus jota ei ole uskaltanut aiemmin päästää vapaaksi. Pelko on väistynyt. Tilalle on tullut loputon kesäyö.

Loputon elokuu.

Sormet tuntevat ihmisen. Siinä hän on. Kosketus kuin hämärtyvän kesäillan kauneus. Pimeä on vain maisemassa. Mielen maisemassa valo.  Kosketuksen päässä rakkaus. Kosketuksessa syli.

Syli.

Nainen on hänen loputtoman elokuun syli.

Vaikka kukaan ei elä ikuisuutta ja kukaan ei ole ikuisesti nuori, niin tämä hetki on miehelle ikuisuus ja jos tästä hetkestä kysyttäisiin kysymys, että haluatko todellakin elää ikuisesti,

niin miehen vastaus olisi kyllä.

(Teksti on omistettu anonyymille rakkausparille tarinan inspiroimana.)