Havaintoja parisuhteesta

Sinä olet minun kultani ja minä rakastan sinua

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Minulla on rakkausvihko. Se on sellainen paksu, punakantinen vihko, johon kirjoitan ajatuksia. Hankin sen kun olin 17. Kaksi kertaa olen repinyt sen pettymyksestä. Olen aina korjannut sen. Teipannut sivuja yhteen. Kursinut kokoon. Kirjoittelen sinne yhä sanoja. Luen vanhoja. Sivuilla liikkuu lujia tunteita. Vihkon ulkoasu on vähän ajan kuluttama. Rikki, säröillään, repsahtanut ja ryppyinen. Siltikin kokonainen. Riittävän hyvä.

Katso itseäsi tänä iltana. Katso peilistä syvälle silmiisi. Oletko koskaan ymmärtänyt, että kuinka kaunis sinä oletkaan? Me olemme ikämme kantamia kokemuksia, iloja ja pettymyksiä. Jos yritämme olla jotain muuta, niin huijaamme itseämme. Me olemme rakkausvihkoja, joiden sivuille on kirjoitettu tähänastisen elämän kestäneitä sanoja. Jokainen hetki näkyy näkymättömänä musteena kasvoillamme.

Emme ole enää virheettömiä, rypyttömiä tyhjiä tauluja. Siksi olemmekin niin kauniita, sillä elämä on muokannut meitä sellaiseksi kuin tänä iltana olemme. Elämässämme on liikkunut lujia tunteita. Ehkä näytämme vähän ajan kuluttamilta. Ehkä olemme menneet muutaman kerran rikki. Olemme silti elossa, kauniita, tarpeeksi kokonaisia ja riittävän hyviä.

Katso puolisoasi. Katso, kuinka kaunis hän onkaan. Hän on tässä sinun kanssasi. Ehkä teillä on takana tai käynnissä jotain, joka on hetkeksi rikkonut harmoniaa. Ehkä te olette molemmat kiireisen arjen väsyttämiä. Ehkä te olette sanoneet toisillenne jotain, mitä ette oikeasti ole edes tarkoittaneet. Parisuhde on kuin rakkausvihko. Välillä se repeytyy pettymyksestä kahtia, kunnes sen voi taas parsia kokoon. Ei kai kukaan ole koskaan sanonut, että parisuhde on elämänmitan kestävä orgastinen onni. Se on yhtä lailla ryppyisiä sivuja vihkon välissä ja se on tahroja paperilla.

Kaikki on siis hyvin. Te olette kaikesta huolimatta vielä siinä. Huomatkaa toistenne kauneus. Huomatkaa parisuhteenne kauneus. Kauneus tulee myös niistä päivistä, jolloin vihkon jokainen väri on harmaa tai musta. Tänä iltana te menette vierekkäin nukkumaan. Olkoonkin parisuhteenne väri tänä iltana mikä tahansa, niin huomatkaa toisenne sanomalla merkitsevän lauseen.

Ne sanat kannattaa sanoa, vaikka ei joka ilta siltä tuntuisi. ”Sinä olet minun kultani ja minä rakastan sinua”. Tärkeitä sanoja, joilla päivän paino muuntuu unen keveydeksi. Sanat, jotka antavat aamuisin kuuluvalle herätyskellon äänelle tarkoituksen. Syyn painaa nuppi alas ja nousta kohti uuden päivän painoa.

Joskus ne jäävät sanomatta riidan tai välinpitämättömyyden tehdessä pesän lakanoiden uumeniin. Nukahdamme selät vastakkain ilman lempeän unen tuomia sanoja. Yöllä unet ovat raskaina raahautuvia askeleita. Aamut vain vaivoin jäykin ajatuksin nousevia silmänluomia.

Ne pienet sanat johdattelevat meidät iho ihoa vasten yhteen ja unet saavat kirkkaat reunat, joiden sisällä on turvallista nukkua. ”Sinä olet minun kultani ja minä rakastan sinua”. Tarkoittaen, ei tavasta. Miten päivät voisi kauniimmin lopettaa?

Aamulla on helppo nousta. Peilikuva vinkkaa meille silmää kuin flirttaillen. Uusi aamu on alkanut.

On aika värittää vihkoa kirkkaammilla väreillä.

X