Havaintoja parisuhteesta

Sinkkuus on parisuhteilijan taivas.

16.3.2016 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Kaikille niitä ajatuksia tulee. Tahtoa paeta koko olemassa olevaa elämäänsä. Sinkkujen taivaaseen, jossa olohuoneeseen kannettu jättimäinen Ikeasta ostettu aikuisten Kindermuna saisikin jäädä kokoomatta, koska se neliön muotoinen laatikko toimisi sellaisenaan ihan hyvänä pöytänä.

Olen niissä tilanteissa, joissa huoneen lattian täyttää vaimon haluaman uuden pöydän kolmesataa pientä osaa ja lapsen uuden legosarjan kaksisataa pientä osaa näyttänyt heille sormiani, että katsokaa vähän, ei näitä sormia saa edes laitettua lapasissa oikeisiin koloihin. Turhaa se on. Alkaa tuntien ja tuntien kestävä sormisinfonia, jossa kapellimestareina häärää uuden pöydän haluava nainen ja uuden legomonumentin haluava naiseksi kasvava. Sormet solmussa päässäni pyörii katkeamattomana kuvana tilanne, jossa yhtenä sinkkuna muiden sinkkujen rivissä soitan leveää, vapauden säveliä soivaa harppua.

Sinkkujen kuulee usein sanovan, että heidän pitää maksaa tuotteista suhteellisesti enemmän, koska on vain yhden tulot. Voin lohdutuksekseni kertoa, että ei se kuulkaas tule halvaksi aidan tälläkään puolella. Olen parisuhteillut yli kahdenkymmenen vuoden ajan, lukuun ottamatta muutamaa taidepaussia, ja sen suomalla asiantuntemuksella voin huoletta sanoa, että kaikki mitä on tullut, on myös mennyt. Rahojen lisäksi ovat hävinneet pala mielenterveyttä, itsekunnioitusta ja lopulta ne kaikki parisuhteet. Ja se minkä sinkku häviää siinä, että hänen pitää maksaa yksin uusi huonekalu, voittaa pitkässä juoksussa sen takaisin, tarvitsematta laittaa roposiaan kalliiseen pariterapiaan.

Ehkä nämä ajatukset kumpuavat kateudesta, jossa sinkku on kateellinen parisuhteilijoille ja parisuhteilija sinkuille. Koska ihmismieli toimii joskus niin, että se aidan toinen puoli näyttäytyy kiehtovammalta, vaikka se ei sitä oikeasti ole. Ihmismieltä ei sen vuoksi saa vangita, vaan sen pitää antaa rauhassa liihotella siellä harppua soittavien, vapaudestaan nauttivien sinkkujen kauniissa rivissä tai siellä parisuhteilijoiden sohvan nurkassa pienessä rakkauden ja seksin täyttämässä tilassa. Tukahduttamalla vapaat ajatuksensa, tukahduttaa ison palan ihmisyyttä. Jokainen meistä haaveilee välillä olevansa siellä missä ei ole ja samalla romantisoi sen paikan sellaiseksi, jota ei ole olemassa.

Muistan sen kun olin viimeksi sinkku. Aluksi se tuntui vapauttavalta. Koko maailma edessä avoinna kuin hyvä kirja, jota voi alkaa ahmia sivu kerrallaan. Kymmenen minuutin päästä se alkoi ahdistaa. Aika tuntui tahmealta ja se valui hiljalleen kuin siirappi purkin reunaa pitkin. Ikkunasta näin parin kävelevän käsi kädessä kohti yhteistä päämäärää. Kateus iski kasvoille kuin Mohammed Alin nyrkki. Teki mieli avata ikkuna ja huutaa heille, että odottakaa muutama vuosi, niin kävelette erillänne. Toinen teistä lojuu jätettynä kuin koirankakka lumihangessa, jota ei ole kerätty pois. Toinen soittelee harppua sinkkujen iloisessa rivissä. Läheisyyden ja kosketuksen kaipuussa nousin bussiin ja änkesin itseni jonkun viereen. Päätepysäkillä jäin odottamaan, että bussiin nousisi taas ihmisiä, että ei tarvitsisi kuskilta mennä kysymään, että saanko istua syliin. Oli tiistai ja puista alkoi tippua lehtiä. Seuraavana päivänä menin baariin ja nainen käveli vastaan lokakuinen kaiho askeleissaan. Alkoi parisuhde, jossa sai taas alkaa kadehtia sinkkuja ja päässä alkoi soida vapauden harpun sävelet.

Olen valinnut parisuhteen. Illat, jolloin koko maailma on tiivistettynä yhden ihmisen kokoiseksi kuvaksi. Yöt, jolloin itkevän vauvan ääni ei lakkaa sylissä ennen kuin aamun tullen. Hetket, jolloin kotiin palatessa eteisessä on vastassa syli. Hiljaiset aamut, jolloin yö on tullut alkaneen riidan väliin. Kyyneleet, jotka ovat valuneet vuoroin ilosta, vuoroin surusta. Pysähtyneen tunnelman, jolloin rakkaus on valunut pisaroina lakanoille ja näkyy raukeutena kahden toisiinsa kietoutuneen kasvoilla. Ahdistavat tunnit, jolloin epätoivo kiristää parisuhteen silmuksi kaulan ympärille. Menneisyyden, joka hakkaa nykyisyydelle raameja. Tulevaisuuden, jonka haluaa olevan yhteinen.

Kaikki ne illat, jolloin olen mennyt nukkumaan sormet rakentamisesta turvonneena, etsien hermojeni riekaleita sängyn vieressä olevalta lattialta likaisten boksereiden, kirjojen, joita ei koskaan ehdi lukea ja pölypallojen joukosta, on niitä iltoja, joiden syliin haluan kuitenkin nukahtaa, sillä yötä seuraa perässä aamu, jonka lohtu on siinä, että kukaan ei lähde pois, vaan elämässä on jotain pysyvää.

Eikä se sitä ajatusta miksikään muuta, vaikka välillä antaa mielensä vaeltaa siellä, jonne ruumis ei seuraa perässä.

 

Kommentit (2)

”Olen valinnut parisuhteen. Illat, jolloin koko maailma on tiivistettynä yhden ihmisen kokoiseksi kuvaksi. Yöt, jolloin itkevän vauvan ääni ei lakkaa sylissä ennen kuin aamun tullen. Hetket, jolloin kotiin palatessa eteisessä on vastassa syli. Hiljaiset aamut, jolloin yö on tullut alkaneen riidan väliin. Kyyneleet, jotka ovat valuneet vuoroin ilosta, vuoroin surusta. Pysähtyneen tunnelman, jolloin rakkaus on valunut pisaroina lakanoille ja näkyy raukeutena kahden toisiinsa kietoutuneen kasvoilla. Ahdistavat tunnit, jolloin epätoivo kiristää parisuhteen silmuksi kaulan ympärille. Menneisyyden, joka hakkaa nykyisyydelle raameja. Tulevaisuuden, jonka haluaa olevan yhteinen.”

Käsittämättömän kauniisti kirjoitettu. Kiitos.

Terveisin parisuhteessaan kipuileva, joka tänäänkin valitsee parisuhteen.

”Olen valinnut parisuhteen. Illat, jolloin koko maailma on tiivistettynä yhden ihmisen kokoiseksi kuvaksi. Yöt, jolloin itkevän vauvan ääni ei lakkaa sylissä ennen kuin aamun tullen. Hetket, jolloin kotiin palatessa eteisessä on vastassa syli. Hiljaiset aamut, jolloin yö on tullut alkaneen riidan väliin. Kyyneleet, jotka ovat valuneet vuoroin ilosta, vuoroin surusta. Pysähtyneen tunnelman, jolloin rakkaus on valunut pisaroina lakanoille ja näkyy raukeutena kahden toisiinsa kietoutuneen kasvoilla. Ahdistavat tunnit, jolloin epätoivo kiristää parisuhteen silmuksi kaulan ympärille. Menneisyyden, joka hakkaa nykyisyydelle raameja. Tulevaisuuden, jonka haluaa olevan yhteinen.”

Käsittämättömän kauniisti kirjoitettu. Kiitos.

Terveisin parisuhteessaan kipuileva, joka tänäänkin valitsee parisuhteen.

”Olen valinnut parisuhteen. Illat, jolloin koko maailma on tiivistettynä yhden ihmisen kokoiseksi kuvaksi. Yöt, jolloin itkevän vauvan ääni ei lakkaa sylissä ennen kuin aamun tullen. Hetket, jolloin kotiin palatessa eteisessä on vastassa syli. Hiljaiset aamut, jolloin yö on tullut alkaneen riidan väliin. Kyyneleet, jotka ovat valuneet vuoroin ilosta, vuoroin surusta. Pysähtyneen tunnelman, jolloin rakkaus on valunut pisaroina lakanoille ja näkyy raukeutena kahden toisiinsa kietoutuneen kasvoilla. Ahdistavat tunnit, jolloin epätoivo kiristää parisuhteen silmuksi kaulan ympärille. Menneisyyden, joka hakkaa nykyisyydelle raameja. Tulevaisuuden, jonka haluaa olevan yhteinen.”

Käsittämättömän kauniisti kirjoitettu. Kiitos.

Terveisin parisuhteessaan kipuileva, joka tänäänkin valitsee parisuhteen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *