Havaintoja parisuhteesta

”Sinulla on juhliin asti aikaa mahtua ostamaani mekkoon”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

En tiennyt etukäteen, että mihin kipupisteeseen iskin jakaessani eräässä tekstissäni tarinan, jossa tuntemani nuori nainen sairastui bulimiaan hänen äitinsä kutsuessa häntä läskiksi useaan kertaan naisen ollessa lapsi ja teini.

Jaoin jo yhden tekstin verran ihmisten kokemuksia saamistaan ulkonäkösolvauksista, jotka ovat pääosin tulleet heidän omilta vanhemmiltaan, vanhemmaltaan tai sukulaisiltaan.

Aihe on äärimmäisen tärkeä ja tuntuu aktioivan monia kertomaan omista kokemuksistaan. Kahteen päivään jo toinen koottu teksti lasten kuulemista ulkonäkösolvauksista, solvaajan pääosin oma vanhempi. Eihän tämä tapa ole enää yleinen? Kysehän on lapsen sanallisesta pahoinpitelystä, josta kuuluisi saada rangaistus.

Itse olen rauhallinen ihminen, mutta luettuani kuinka yleisestä ilmiöstä on kyse, niin viha ja ärtymys nousee pintaan. Aikuiset ihmiset suoltavat suustaan aivan mitä sattuu ja voitte käydä missä tahansa keskustelupalstalla, jossa ulkonäkösolvauksia suolletaan, niin huomaatte pian, että minkä ikäiset ihmiset siellä riehuvat. Anteeksi, mutta voitteko vittu olla hiljaa?

Seuraavat kommentit otettu suoraan tekstini Facebook-jaon kommenteista ja Instagramin jakoon tulleista kommenteista. Aiemman julkaisuni linkki klikattavissa uudesta blogitekstistä.

Minun ”lempinimi” isältä oli isomahainen ja äiti osti minulle kerran juhliin liian pienen mekon, ja laittoi sen roikkumaan huoneeseeni ja sanoin että minulla on juhliin asti aikaa mahtua siihen mekkoon. Olin ala-aste ikäinen.”

Muistan koko lapsuuteni äidin vähätelleen omaa ulkonäköään, haukkuneen itseään läskiksi, vältellyt valokuvissa olemista ja tuskastelleen peilin edessä ulkonäköään. Uskon tämän vaikuttaneen myös omaan kehonkuvaani. 16-vuotiaana mulla oli tosi paljon syömishäiriöoirehdintaa ja vihasin kehoani, vaikka olin aivan normaalipainoinen, jopa hoikka. Kun menkat lopulta jäivät pois ja hiuksia alkoi lähteä, äitini sai onneksi tilanteen realisoitumaan mullekin, eikä pahempaa vahinkoa ehtinyt tapahtumaan. On puhuttu sittemmin monet kerrat asioista ja äiti on pyytänyt anteeksi, ettei tajunnut vaikuttavansa niin vahvasti omalla käytöksellään myös muhun. Edelleenkin 27-vuotiaana mulla on melko vaikea suhde kehooni etenkin ajoittain, työstän sitä(kin) terapiassa.

Oot niin laiha, söisit jotain”, ”Onko sulla matoja, kun oot noin laiha?”, ”Pojat tykkää jos on vähän muotoja” ”Onneksi sulla on synnyttäjän lantio”, ”Läpipasko”, ”Riuku”, ”Kukkakeppi”. Edellä itse saamiani aikuisten kommentteja teini-iässä! Ihan vain rennosti kahvipöydässä, jutun aiheena siis.

Mä kuuntelin joskus ihan kauhuissani, kun joku tuttava puhui anoppilassa miehestäni ja siitä miten onneton rimpula se oli nuorena ja on vieläkin. Joo, lähemmäs parimetrinen urheilija, joka nykyisin painaa melkein sata kiloa ja on kyllä mun silmääni oikeinkin sopivasti muotoutunut mieseläjä. Mutta arvostella piti. Itse olen todella pitkä ja ollut aina myös todella hoikka ja kyllä on tullut suoraan ja sivukarein jos jonkinlaista. Ainakin siitä on muistettu mainita, että miehet tykkäävät, kun on mistä ottaa kiinni ja säälitellä siitä, että miehet eivät tykkää liian pitkistä ja poikamaisista naisista. Kumma kyllä ovat tykänneet. Kas kun ulkonäkö ei ole ainoa asia, johon miehet kiinnittävät huomiota.”

Lapsuuden olin luuviulu, kunnes murrosiässä olinkin sitten turvonnut, lihava läskiperse. Nämä kommentit sukulaisnaisilta ja isältä.”

Kukaan ei tuu koskaan rakastaan sua, kun oot tollanen..” tämä kruunattiin päästä varpaisiin mulkaisulla. Nimitys kilpasika kuulunut myös repertuaariin ja monia muita..Edelleen on ajottain huonoja päiviä, jolloin tulee kavahdettua, kun kumppanin käsi kietoutuu keskivartalon ympärille ja halu käpertyä kasaan on melkein ylitsepääsemätön. Puhumattakaan silmittömästä inhosta omaa ruumista kohtaan.

Ja kun anoreetikon vaikka äiti antaa tunnustuksen, että ihailee, kun pystyt kiertämään tarjolla olevat viinerit, niin anoreetikosta tulee bulimikko… Tiedän tapauksen. Elämä ei ole yksinkertaista. Eri ihmiset nappaa eri ihmisten sanoista, vihjauksista eri asiat ja eri asteisina. On tosi ikävää, että me äidit – ja emme varmaan ole ainoita syyllisiä – voimme päästää suustamme ”vahingossa” lapsillemme ja nuorillemme isojakin sammakoita ja sitten perään parhaimmillaan pyydämme anteeksi aivan kuin se mitätöisi vahingon. Luottamuksen voi menettää kerran.

Ootko koskaan katsonut peilistä, kuinka lihava oikein olet – mun mummi mulle ollessani 16.

Olin 14 v kun mummoni valitti, että on viluinen. Kuinka meninkin sanomaan, että mun ei ole vilu. Mummu tokaisi, että helppo sen sun on sanoa, kun läski se on mikä lämmittää. Koko lähisuku, isää lukuun ottamatta on arvostellut ulkonäköäni. Olen aina ollut ylipainoinen. Äidin mielestä kaverit antoivat minulle hyvä lempinimen, kun sanoivat Jossu. Äidin mielestä olin Jossu Possu.

Mä olen 176cm ja olin pitkä jo teininä. Silloin sain kuulla n. 150cm äitipuoleltani, että miehet ei kuule tykkää pitkistä naisista, ne haluaa sellaisen pienen, joka mahtuu kainaloon. Olipa siinä kiva koittaa olla ylpeä omista mitoistaan. Pitkään koitin vetää ryhtiäni kasaan ja käytin vain tennareita.

Minä kuulin koko lapsuuteni kaikkien sukulaisnaisten kovaäänistä kauhistelua siitä, millainen valtava jättiläinen minusta raukasta kasvaakaan. Maikki-tätiäkin isompi, joka ei mahtunut sairaalassa lasten sänkyyn! Kasvu loppui kokonaan 12-vuotiaana ja lopullinen pituus 166 cm. Tunnen itseni edelleen isoksi, mutta tanssiharrastus on sentään oikaissut ryhdin.

Oon jo teininä jämähtänyt 157-senttiseksi ja sain jatkuvasti kuulla, että kyllä varmaan joku lyhyempi mies sit huolii minutkin, vaikka yleensä miehet tykkää pidemmistä naisista. Lisäksi tähän liitettiin hyvin usein kommenttia siitä, että näyttäisin hoikemmalta (tai ettei perse näyttäisi niin isolta) jos olisin pidempi.

Minä äitinä olen ollut aina laihutuskuurilla, antanut tosi huonon mallin, perästä kuullut moitetta siitä. Syömishäiriö kai se on ollut minun ongelmiakin. Ja edelleen on ongelma.

Kyllä ikäviä kommentteja kuulee vieraidenkin ihmisten suusta etenkin vanhemmat naiset saattavat töksäytellä todella asiattomia suustaan.”

Mullekin on nuorena läheinen sanonut, että voi kun sä olisit nätti, jos olisit laihempi. Kyllä se mieleen on vaikuttanut paljon.

Mieheni osalta itsetunto on osin pilattu lapsuudessa, arvostelemalla painoa. Kuvista päätellen ei ollut millään tavalla ylipainoinen lapsi, mutta silti oli dieetillä ennen 10-vuotispäiviään ja sai aina kuulla olevansa lihava.

Olen koko lapsuuteni ollut isäni saojen mukaan Notkea kuin rautakanki ja Hyppään kuin taikina. Kas kummaa en ole ikinä tuntenut liikunnan iloa.”

En ole unohtanut jonkun mekko kaupan omistajan jakoa kerran, missä hän kertoi äideistä, jotka haukkuivat tyttäriään, jotka olivat sovittamassa mekkoja. Yhden äidin hän oli heittänyt ulos kaupasta. Julkaisussa hän teki selväksi, että ei tule kaupassaan kuuntelemaan sellaista.”

Murrosikäinen tyttö laittaa isänsä tuomaa hajuvettä, ja kuulee sen jälkeen haisevansa kuin huora.”

Mun mutsi huvitteli sanomalla mua mm kromosohirviöksi, joka ei koskaan lakkaa kasvamasta. Täytynee huomata se seikka, että olin roimasti alipainoinen teini.

Samaistun, ja näiden läheisten kommenttien vuoksi kipuilen edelleen nelikymppisenä.”

Näin. Näillä kasvatustavoilla sitten eteenpäin. Helvetin hienoa aikuiset ja vanhemmat! Helvetin hienoa! Ihan haluan vielä sanoa sen verran, että seuraavan kerran, kun teille tulee mieleen arvostella nykyvanhempien tapaa kasvattaa lapsia, niin siinä vaiheessa kannattaa olla täysin hiljaa.

Vaan ettehän te ole.

Edellinen teksti aivan samasta aiheesta:

”Äitini aiheutti minulle anoreksian”

Lue myös

X