havaintoja parisuhteesta

Sinun ei tarvitse jakaa kaikkea minun kanssani

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Itse olen tullut siihen tulokseen, että ystävyys on rakkautta jaloimmillaan (vanhemmuus pois lukien tietysti). Siihen ei kuulu halu rajoittaa, omistaa tai tukahduttaa toista, ja yhdessäolo on aina vapaaehtoista eikä pelkkä pakkomielteinen hormonien nostattama ja useimmiten myös hetkellinen hurma. Aito ystävyys – toisin kuin intohimoinen rakkaus – on tae siitä, että kumppani todellakin pysyy rinnalla niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, mutta samalla se takaa kaikille osapuolille niin täydellisen vapauden kuin ihmissuhteissa ylipäätään on mahdollista.

Näin kirjoittaa ihminen eiliseen blogitekstiin lähetetyssä kommentissaan. Enkä voi väittää, etteikö hän olisi sanomassaan oikeassa. Hän kirjoittaa lopettaneensa perinteiset parisuhteet, koska ne ovat surullisen usein kuin vastakohtia hänen kuvailemistaan ystävyyssuhteista.

Minä en tiedä, että mitä tarkoittaa perinteinen parisuhde. Tapoja olla parisuhteessa on niin paljon kuin on parisuhteitakin. Määritelmä perinteinen parisuhde pitää sisällään jonkin ulkopuolelta tulevan arvolatauksen siitä, minkälaisen parisuhteen kuuluisi olla. Rajoittaminen, omistaminen ja tukahduttaminen ei kuulu minkäänlaisen parisuhteen työkalupakkiin ja on merkkejä jostain aivan muusta kuin rakkaudesta.

Usein kuulee sanottavan, että toimivassa parisuhteessa puoliso on kaiken muun lisäksi paras ystävä. Parisuhteen kuuluu perustua syvälle ystävyydelle ja sille, että puolison kanssa jaetaan ihan kaikki asiat.

Eilen katsomassani Kimpassa -parisuhdeohjelmassa kaksikymmentä vuotta yhdessä olleet näyttelijät Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara kertoivat, että he eivät halua olla parhaita ystäviä keskenään. He haluavat säilyttää suhteensa puhtaana rakkaustarinana, jossa kaikkea ei tarvitse toisen kanssa jakaa. Heidän mielestään sille tarkoitukselle on olemassa omat ystävät.

Samaa teemaa on käsitellyt psykologi Tony Dunderfelt, joka on väittänyt, että liika jakaminen puolison kanssa tappaa ajan myötä pariskunnan välisen intohimon. Jos toisen tuntee läpikotaisin ja jos toisella ei ole mitään omaa tai salaperäistä, niin romantiikasta ja seksistäkin tulee liian tuttua ja ennalta-arvattavaa. Kihelmöivä tunne toisesta ihmisestä tulee siitä, että hän kantaa sisällään tuttuuden lisäksi jotain vain hänelle kuuluvaa.

Olen samaa mieltä. Parisuhteessa kaikkea ei tarvitse jakaa ja kaikkea ei välttämättä tarvitse edes tietää. Enkä tässä tarkoita sitä, että ihminen saa kantaa merkittävää salaisuutta sisällään toisen siitä tietämättä, varsinkaan sellaista, joka vaikuttaa heidän molempien elämään tai, että tekee toisen selän takana asioita, joiden tekeminen olisi toisen syytä tietää. Tarkoitan sitä, että jokaisella meillä saa olla parisuhteessakin tila, jonne edes rakastetulla ei ole oikeutta tulla.

Kysyttäessä pitää tietenkin vastata esitettyyn kysymykseen, mutta liian tukahdutetussa parisuhteessa se usein menee tenttailun puolelle. Se on suora tie romantiikan ja intohimon katoamiselle. Jos taas epäilee rakastettunsa jättävän olennaisia asioita kertomatta, niin silloin ollaan eri tilanteessa ja pitää kysyä että johtuuko epäilyt omista epävarmuuksista, läpikäymättömistä pettymyksistä vai luottamuksen puutteesta. Kahteen ensimmäiseen auttaa terapia ja itsetutkiskelu ja viimeiseen puhuminen tai irti päästäminen.

Lukija kuvasi ystävyyttä kommentissaan kauniisti:

Siihen ei kuulu halu rajoittaa, omistaa tai tukahduttaa toista, ja yhdessäolo on aina vapaaehtoista. Aito ystävyys on tae siitä, että kumppani todellakin pysyy rinnalla niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, mutta samalla se takaa kaikille osapuolille niin täydellisen vapauden kuin ihmissuhteissa ylipäätään on mahdollista.

Miksi parisuhde ei voisi olla tuon kuvaelman kaltainen? Minusta tuo kuulostaa hyvinkin toimivan parisuhteen kaavalta. Toisin sanoen, rakkaussuhteet ovat kuin ovatkin pohjimmiltaan ystävyyssuhteita, jossa rakkautta on myös irti päästäminen.

Kaikkien ihmisten välisten suhteiden perustana on hyvinkin yksinkertainen käyttäytyminen. Niin kauan, kun haluamme olla toisillemme hyviä ja kohtelemme heitä parhaalla mahdollisella tavalla, meillä kenelläkään ei ole mitään hätää. Sitähän se puolisona, ystävänä, vanhempana ja ihmisenä oleminen on, että kohtelee jokaisessa tilanteessa toista ihmistä rakastavasti. Ihminen on silti ihminen ja hän tekee elämässään virheitä. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää, sillä epärealistista ja tappavaa on myös se, että kuvittelee olevansa rakkaussuhteessa epäihmisen kanssa.

 

Lue myös

X