Sinun pitää oppia olemaan yksin ennen kuin olet yhdessä
”Mieluummin paskassa parisuhteessa kuin yksin.”
”Ota nyt joku, että et aivan yksin jää.”
”Se riittää, kunhan ei lyö ja juo joka ilta”.
Kaikki kolme yllä olevaa esimerkkiä on elävästä elämästä kuultuja. Jokainen esimerkki kertoo karua kieltään ihmisestä, joka valitsee asua huonossa tai parhaimmillaan keskinkertaisessa parisuhteessa, koska pelkää kaltoinkohteluakin enemmän itseään.
Muutama vuosi sitten tuli televisiosta dokumentti, joka seurasi pariskuntaa, jossa toinen oli alkoholistimies ja toinen hänen puolisonaan toiminut läheisriippuvainen nainen. Nainen osoitti rakkauttaan miehelle muun muassa sillä, että kävi hakemassa miehelleen viinaa. Tämän lisäksi hän raahasi sammuneen miehensä iltaisin nukkumaan ja paapoi muutenkin miestänsä kaikin tavoin.
Nainen oli miehen alkoholismin ja elämäntavan mahdollistaja, sillä mies tiesi, että juo hän miten paljon tahansa, niin nainen tulee ja pelastaa. Mies joikin itseltään jalat, jonka jälkeen miehen jalkoina toimi hänen naisensa. Jalkoja tarvittiinkin viinanhakureissuille ja niitä jalkoja nainen auliisti käytti.
Kaikki tämä siksi, koska vaihtoehtona naiselle olisi ollut jäädä yksin ja itsensä kohtaamiselta ihmisen pelastaa se, että sysää itsensä täysin sivuun ja keskittyy elämään muiden elämää. Joku kutsuu tätä läheisriippuvuudeksi ja toinen elämän peloksi.
Moni ympärillämme oleva parisuhde on luonteeltaan rakkaussuhteen sijaan riippuvuussuhde. Kaksi ihmistä on toistensa kanssa symbioosissa. Rakkauden sijaan ihmisiä pitävät yhdessä yhteiset lapset, elintaso, josta ei haluta luopua tai ahtaat roolitukset, jossa eron myötä yksin jäävät ihmiset eivät suoriutuisi arjen askareista, kuten eräs tietämäni mies, joka leskeksi jäätyään ei osannut keittää itselleen kahvia tai perunoita, koska oli menettänyt kahvinkeittäjän ja kokin.
Ihmisen pitäisi ensin oppia olemaan yksin ennen kuin hän on kenenkään kanssa yhdessä. Sillä säästyttäisiin siltä, että parisuhde perustuu rakkauden sijaan enemmän riippuvuuteen. Minun maailmassani parisuhteessa elävät ihmiset eivät saisi olla riippuvaisia toisistaan kuin oikeastaan rakkauden suhteen ja siinäkin niin, että ei siirrä vastuuta omasta onnellisuudestaan ja hyvinvoinnistaan toisen ihmisen harteille.
Koska jos parisuhteessa on liikaa riippuvuuksia, niin ne ovat myöhemmin ainoita syitä pysytellä yhdessä. Kuten minulle kirjoittanut nainen sen sanoillaan hienosti ilmaisi. Hän ei halua erota, koska hän on rakentanut elämänsä miehensä varaan taloudellisesti ja hän pelkää joutuvansa köyhyysloukkuun eron jälkeen. Hän tietää miehellään olevan rakastajan tai rakastajia, koska heidän oma intiimielämänsä on päättynyt, mutta on valinnut silti jäädä avioliittoon, jota ei enää edes ole.
No, tämä kaikki on fyysistä riippuvuutta. Henkinen riippuvuus parisuhteista on yhtä lailla pahaa, ellei pahempaakin. Siinä ihminen on rakentanut päähänsä, yhteiskunnan suosiollisella avustuksella, ajatusrakennelman, jossa ihminen ei ole mitään ilman parisuhdetta. Ikään kuin ihminen olisi vain puolikas, ilman sitä parisuhteesta tulevaa toista puolikasta, jolloin kaksi puolikasta muodostaisi yhden kokonaisuuden.
Tämä taas johtaa yllä oleviin lauseisiin:
”Mieluummin paskassa parisuhteessa kuin yksin.”
”Ota nyt joku, että et aivan yksin jää.”
”Se riittää, kunhan ei lyö eikä juo joka ilta”.
Kammottavaa.
Ihminen, joka ei ole parisuhteessa kokonainen ja vapaa, tulee helposti toisen ihmisen elämän mahdollistajaksi. Koska hänelle voi tehdä ihan mitä tahansa, häntä kohtaan voi käyttäytyä ihan miten tahansa ja hänen tarpeensa voidaan ohittaa joka ikinen kerta, koska hän pelkää niin paljon yksinjäämistä ja itseään, että hän toden totta valitsee mieluummin paskassa parisuhteessa olemisen kuin yksin olemisen.
Yksin oleminen ei tarkoita yksinäisyyttä. Yksin oleminen tarkoittaa riippumattomuutta ja vapautta. Kaksi termiä, joita ilman parisuhde on sietämätön. Riippumattomuus ja vapaus. Ei ole olemassa mitään romanttisten komedioiden mallia, jossa ihmiset aivopestään ajattelemaan, että olemme puolikkaita, kunnes löydämme toisen puoliskomme ja täten ihmisestä tulee kokonainen.
On olemassa parisuhde, jossa on kaksi kokonaista ihmistä, kaksi toisistaan riippumatonta ihmistä, jotka haluavat elää yhdessä ja rakastaa toisiaan, mutta säilyttää oman persoonansa, riippumattomuutensa ja vapautensa. Koska sitä kautta jäljelle jää se kirkkain parisuhteen ydin, jota rakkaudeksikin kutsutaan.
Siksi jokaisen meistä olisi ensin itsenäistyttävä ennen kuin tarjoaa itseään kenenkään rakastettavaksi.
Kukaan meistä ei halua olla oman elämänsä läheisriippuvainen, joka siirtää omat tarpeensa syrjään, toteuttaakseen toisen ihmisten tarpeita. Jokainen meistä haluaa olla vapaa.
Vapaa.
Kommentit
Sillä on iso ero , että ei pysty olemaan ilman sitä toista, vai ei halua olla ilman sitä toista. Me rakkaani kanssa emme halua olla erossa toisistamme, pystymme kyllä. Sitä on rakkaus, on valinnut olla tämän ihmisen kanssa, täysin vapaaehtoisesti. Täydennämme toisiamme ja erossa olo on tuskaa siinä hyvässä mielessä. Ihmiset tuntevat rakkautta eri tavalla, toiset kaipaa enemmän omaa aikaa, kun toiset. Jotkut pystyvät kaukosuhteisiin, minä en pystyisi. Tai kumpikaan meistä ei pystyisi. Hellyys, läheisyys ja seksi on niin tärkeässä osassa suhdetta. Toisen viereen nukahtaminen on edelleen vuosien jälkeen päivän paras hetki, joka sulattaa stressin. Toisen ihon kosketus ❤️. Eli halusin sanoa, ei ole riippuvuutta haluta olla lähellä.
Taloudellisesti toisesta riippuvainen ei pitäisi koskaan joutua olemaan. Sen verran pitää olla itsenäisyyttä, että pystyy huolehtimaan itsestään, vaikka toinen on poissa. Mutta tosi asia on, että vahvassa rakkaussuhteessa esimerkiksi toisen kuolema on aina pysäyttävä hetki. Jotkut selviävät hyvin ja jatkavat elämää, mutta toisilla se rakkaus on niin vahvaa, että siitä ei vain niin vain pääse yli. Ei kukaan lapsensa menettäälle sano, että ei pidä olla niin riippuvainen omasta lapsestaan. Meillä jokaisella on oikeus surra niin kauan, kun on tarvis tai niin kovasti, kun tuntuu. Ei se kerro riippuvuudesta, vaan suuresta rakkaudesta, jota läheskään kaikki eivät välttämättä koskaan kohtaa. Me ei olla tunne elämältä samalla kaavalla rakennettu. Itse olen todella vahvasti tunteva ihminen, keskimääräisesti enemmän, kun ns normi ihminen. Toivottavasti kukaan ei joudu perustelemaan omaa suruaan.
Kommentit
20 vuotta alkoholisti/narsistin kanssa, useita eroja ja yhteen palaamisia, terapiaa 4 vuotta! Kipuilua irti, kunnes havaitsin että olen läheisriippuvainen ja narsisti hallitsi minua ja mieltäni. Sama kaava toistui ja opin sen ulkoa ja läheiset myös. Sain A klinikalta työntekijän mukaan terapiaan ja vihdoin ja viimein pyristelin itsen irti. Kuinka ollakaan kohtalo heitti eteeni miehen ja rakastuin ja hullaannuin. Puoli vuotta olen lennellyt pilvissä. On ollut todella raskasta huomata, kuinka huonossa suhteessa olin ollut 20 pitkää vuotta. Pidin sitä normaalina, koska en tiennyt paremmasta. Paskaankin tottuu ja sitä alkaa pitämään normaalina! Vaikeaa on ollut totutella siihen, ettei tarvitse tehdä itse kaikkea, olla talonmies, putkimies, autokorjaaja, äiti ja vaimo. Nyt ei tarvitse jännittää tai pelätä, saat olla oma itsesi vihdoin. Nautin niin nyt tästä ja terapia jatkuu, sillä en ole vielä ehyt, olen vielä pitkään toipilas. Nyt olen kuitenkin täynnä rakkautta olevassa suhteessa ja olin luullut, että niitä on vain elokuvissa❤️
Sillä on iso ero , että ei pysty olemaan ilman sitä toista, vai ei halua olla ilman sitä toista. Me rakkaani kanssa emme halua olla erossa toisistamme, pystymme kyllä. Sitä on rakkaus, on valinnut olla tämän ihmisen kanssa, täysin vapaaehtoisesti. Täydennämme toisiamme ja erossa olo on tuskaa siinä hyvässä mielessä. Ihmiset tuntevat rakkautta eri tavalla, toiset kaipaa enemmän omaa aikaa, kun toiset. Jotkut pystyvät kaukosuhteisiin, minä en pystyisi. Tai kumpikaan meistä ei pystyisi. Hellyys, läheisyys ja seksi on niin tärkeässä osassa suhdetta. Toisen viereen nukahtaminen on edelleen vuosien jälkeen päivän paras hetki, joka sulattaa stressin. Toisen ihon kosketus ❤️. Eli halusin sanoa, ei ole riippuvuutta haluta olla lähellä.
Taloudellisesti toisesta riippuvainen ei pitäisi koskaan joutua olemaan. Sen verran pitää olla itsenäisyyttä, että pystyy huolehtimaan itsestään, vaikka toinen on poissa. Mutta tosi asia on, että vahvassa rakkaussuhteessa esimerkiksi toisen kuolema on aina pysäyttävä hetki. Jotkut selviävät hyvin ja jatkavat elämää, mutta toisilla se rakkaus on niin vahvaa, että siitä ei vain niin vain pääse yli. Ei kukaan lapsensa menettäälle sano, että ei pidä olla niin riippuvainen omasta lapsestaan. Meillä jokaisella on oikeus surra niin kauan, kun on tarvis tai niin kovasti, kun tuntuu. Ei se kerro riippuvuudesta, vaan suuresta rakkaudesta, jota läheskään kaikki eivät välttämättä koskaan kohtaa. Me ei olla tunne elämältä samalla kaavalla rakennettu. Itse olen todella vahvasti tunteva ihminen, keskimääräisesti enemmän, kun ns normi ihminen. Toivottavasti kukaan ei joudu perustelemaan omaa suruaan.