havaintoja parisuhteesta

”Sinun rakkautesi ja turvasi antoi mahdollisuuden olla olematta täydellinen”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Haluaisin lähettää tämän kirjoitukseni. Sinulle, mutta pääasiassa kumppanilleni, jota en aina muista kiittää tarpeeksi.

”Ajattelin sun olevan oudoin tapaamani ihminen sen yön perusteella.
Mutta jos ei muuta, jätit lähtemättömän vaikutuksen, niin lähtemätön se vaikutus oli, etten saanut ajatusta sinusta irti enää.
Ja yhä edelleen, teet vaikutuksen minuun päivittäin.
Välillä se on haalistunut ja toisessa hetkessä saat mut muistamaan sen taas vahvemmin, kuin koskaan.

Meidän ei pitäisi olla me. Niinhän me sanottiin. Niinhän me luvattiin.
Ja niin sanoivat kaikki muutkin meille -Kestää sen minkä kestää, ota nyt kaikki ilo irti.
No niinhän me sitten tehtiin, näköjään vuosikymmenen verran jo.
Rikottu kaikki odotukset ja veikkaukset.
Pysytty, kun ympärillä hajonnut.

Tämä meidän elämä, se on ollut sekoitus kaikkea mahdollista tyylilajia;
Romantiikkaa, erotiikkaa, komediaa, kauhua, fictiota, true crimea, toimintaa, draamaa ja valitettavasti jopa kauhua.

Tiedän että sinä et ihan tällaista odottanut, kun rikoit oman lupauksesi siitä, etten ole sulle enempää kuin laastari. Ethän sinäkään ollut sen enempää minulle.
Sinä odotit elämääsi tasapainoa, rauhaa, siiderinmakuisia suudelmia, huoletonta elämää.
Me kummatkin odotimme sitä.
Hetken tuo kaunis mielikuva oli todellisuuttakin, ja pystyn edelleen muistamaan järvivedestä kosteat hiuksesi sylissäni, auringon paahtaessa taivaalta, lasten kirkuessa rantahietikossa.
Silloin kaikki oli sitä mitä tiesin aina etsineeni. Ja vihdoin kaikki se oli totta ja minun.

Silmäni täyttyivät tuolloin kyynelistä, mutta onnen sellaisista.

Kyyneleitä näihin vuosiin onkin mahtunut. Valitettavasti ne kaikki eivät ole olleet niitä onnen, vaan liikaa myös surusta, vihasta, kauhusta, pelosta, tyhjyydestä, ikävästä, sekä epätoivosta.
Onni on kuitenkin, että jokainen ilon, onnen ja rakkauden kyllästämä kyynel on kyennyt parantamaan enemmän, mitä surun ja vihan kyyneleet ovat hajottaneet.

Olemme onnistuneet kerämään reppuumme niitä onnen kyyneleitä, ja opetelleet pudottamaan taakkana painavia surun kyyneleitä. Tasaamaan painolastia yhdessä.

Niin. Et sinä tällaista siis odottanut, kun menit ja rakastuit.
Odotit sitä, mitä minä luulin olevani.
Tämän vuoksi tunnen useinkin syyllisyyttä siitä että, olen huijannut sinua. Vaikka mitään en edes huijannut.
Tällainenhan minä olen -Aina ollut.
Minulle, hajanaisena kokonaisuutena, ei vain ole ollut entisessä elämässä tilaa, koska on pitänyt pärjätä. Olla kokonainen.
Sinun rakkautesi ja turvasi antoi mahdollisuuden olla olematta täydellinen.

Olla olematta kokonainen.
Uskalsin hajota.
Uskalsin olla..
Minä.

Siinä sinä olet. Vielä vuosienkin jälkeen.
Kaiken pelon, tuskan ja kauhunkin jälkeen, sinä olet siinä, vierelläni.
Siinä, mistä muut ovat jo lähteneet, jokainen vuorollaan.
Siinä sä yhä olet, yhtä komeana, mutta vahvempana ja herkempänä.

Vuodet eivät ole olleet helppoja. Me emme ole olleet helppoja.
Ei ole elämä silkkihansikkain meitä käsitellyt, mutta jokaisesta pohjasta on noustu, yhdessä.

Siksi haluan kiittää sinua
sinä rakas, outo ihminen.

Kiittää ja sanoa, sen tuhannen kerran;
Aina on selvitty.”

Lue myös

X