Havaintoja parisuhteesta

Sinun sanasi kuin kosketus, joka viipyilee huulilla kuin hitaasti annettu suudelma

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Sinun sanasi kuin kosketus. Ne tarttuvat minuun kuin lempeästi mutta lujaa puhaltava tuuli. Viipyilee huulilla kuin hitaasti annettu suudelma.

Sinä jätät jäljen. Painauman joka on sinun kokoisesi ja johon sinun on helppo palata.

Silmät suljettuaan voi nähdä enemmän. Makaatko sinä minun vierelläni näkemässä samaa päiväunta? Tunnen kuinka sinun hiuksesi liukuu hiljaa minun kasvojani pitkin. Kuin kevyen kesäsateen tuoma pisara ikkunalasia vasten.

Siinä sinä olisit, kaunis. Sinä olisit kaunis. Sinä olet kaunis.

Tai ehkäpä me nukkumisen sijaan tartuttaisiin tosiimme kiinni kuin kaksi aivan liian pitkään kosketuksitta ollutta. Vailla huolta huomisen huolista tai muistoja eilisen kivuista.

Sinä ja minä. Olisimme siinä yhdessä kuin silloin ennen Dingon laulussa.

Pitkään sisällä velloneet antamattomat rakkaudet, kaksin käsin ahmien lautanen tyhjäksi. Ahneella on onnellinen loppu.

Loppumaton suudelma. Huulesi, sinun huulesi, sinun huulesi, minussa.

Hissi vie ylöspäin. Kerros kerrokselta ylöspäin. Ylöspäin. Pidä minusta kiinni, minä pidän sinusta. Yhteinen matka, matkalla, matkalla huipulle ja takaisin.

Koko ajan sinä siinä minussa.

Hengityksesi rytmi synkkaa sydämesi lyöntien kanssa, olemme elossa, olemme unessa, olemme elossa.

Tulisit istumaan niin että minä nojaisin tyynyyn ja sinä minuun. Pujottaisin käteni sinun ympärillesi, sormeni sinun kasvoille.

Avaisimme silmämme.

Päiväuni, tosi, jossain siinä välissä.

Sinun sanasi kuin kosketus. Ne tarttuvat minuun kuin lempeästi mutta lujaa puhaltava tuuli. Viipyilee huulilla kuin hitaasti annettu suudelma.

Sinä jätät jäljen. Painauman joka on sinun kokoisesi ja johon sinun on helppo palata.

X