Sinun silmäsi valuvat kyyneleistä

Vaikka sinä menisit huoneen perimmäiseen nurkkaan, metsän syvimpään siimekseen tai työntäisit syvälle korviisi korvatulpat niin sinä et olisi hiljaisuudessa.

Sillä hiljaisuuden tappaa ajan ääni.

Sotaa, vihaa ja itkevien äänekästä itkua. Maailman silmät valuvat kyyneleistä.

”Ota minut turvaan, pidä sylissäsi ja anna minulle lohdun muotoinen koti. Sinussa, minä sinussa, sinä minussa, suojassa kun taivaalta tippuu kuolemaa ja maiseman täyttää hyökkäyksestä kertova ujeltava ääni.  Pidä minua tiukemmin. Pyyhi minun kyyneleeni vasta sitten kun en näe enää mitään, mutta älä pyyhi ennen sitä, sillä minä haluan itkeä, jotta minä voin olla myöhemmin itkemättä.

Älä sano minulle, että kaikki on pian paremmin, sillä emme me tiedä. Sano että pidät minua tässä hetkessä, kun minulla on hätä ja tarvitsen sinun syliäsi suojelemaan sinua. Minä suojelen sinua sitten vuorostani. Elämä on vastavuoroinen kosketus, jossa olemme eri rooleissa. Toisessa hetkessä sylinä ja toisessa hetkessä sylissä.”

Jos maapalloa katsoo ylhäältä käsin, niin mitä me silloin näemme? Yhden maapallon. Yhden yhteisen maapallon. Näemmekö me maita erottavia rajoja? Emme näe, sillä niitä ei ole olemassa. Rajat ovat ihmisten luoma illuusio, tehty yhdistämisen sijaan erottamaan, säilyttämisen sijaan tuhoamaan. Minäkin asun maassa, jolla on annettu jokin nimi, mutta ylhäältä katsoen minäkin olen eniten maailmankansalainen, joka heiluttaa yhteistä maailmankansalaisen lippua.

Tuossa meidän naapurissa omaa lippuaan heiluttaa ruman nationalismin sokaisema ilman syliä jäänyt pelkuri. Hän joka säilyttämisen sijaan tuhoaa. Hän joka näkee maapallon tuhansissa eri rajoissa. Hän joka vihaa, ei rakasta. Hän joka ei tarjoa turvaa eikä syliä, vaan nyrkkiä ja väkivaltaa. Sama uhoava pelkuri joka monessa muussa maisemassa huutaa vähemmistöille. Sillä erotuksella, että jälkimmäiset vain huutavat, mutta vallan itselleen kahminut diktaattori myös toteuttaa. Joka kerran kun joku pilkkaa sivustollani vähemmistöjä, kuulen sen tehtävän diktaattorin äänellä, sillä arvomaailma heillä on aivan sama.

”Ole siinä, ihan lähellä. Sinulla ei ole mitään hätää. Tänään on pilvetön taivas. Sitten kun tulee hämärää, niin noustaan mäki ja mennään tähtikukkulan päälle katsomaan tähtiä. Mennään ihan kiinni toisiimme, niin meidän ei tule kylmä. Jos katsoo maasta käsin taivasta niin mitä silloin näemme. Me näemme yhden yhteisen taivaan. Sitä samaa tähtikuviota, jota katsomme täältä, katsoo toinen ihmispari toisella puolella maapalloa.

Yhteinen katse samassa tähtikuvioissa.

Sinä saat itkeä. Minä olen tässä ottamassa kiinni sinun kyyneleitäsi. Minä pidän sinua kiinni. Me toisiamme. Tehdään tästä hetkestä niin turvallinen kuin suinkin vain voimme tehdä.

Yhdessä.

Ja vaikka et halua minun sanovan, että kaikki on pian paremmin, niin ihan jokaisessa hetkessä voimme toimia niin, että on mahdollisuus parempaan.

Yhdessä.