Sokeita unelmia
Tämän päivityksen innoittaja on laulu nimeltään Vanhat sääret. Laulun on sanoittanut Mika Rättö yhtyeelleen Kuusumun Profeetalle. Kappaleen sanat eroteltu sitaateilla. Kaikki muu omaa ajatusmyrskyä, joka aiheutui tästä ajatukseltaan yhtenä lohduttavampana sanoituksena koskaan.
”Ei illastaan olisi huolissaan Jos sääriään ois nuoruudessa rakastettu Niitä kerran palvottu suudellen Aamuyöhön asti tanssitettu Vaan ei kukaan lausunut aikoinaan Olet Niilin jalokivi harvinainen Kauan kadoksissa ollut Afrikan Tähti Faaraon ja Kleopatran sukulainen.”
Ihminen kaipaa toisen ihmisen kosketusta. Sitä, että joku juoksuttaa sormiaan pitkin sääriä, pohkeita, poskia, hiuksia, saaden tuntemaan itsensä halutuksi. Rakastetuksi. Silloin ei illastaan olisi huolissaan.
”Hän on vieläkin sama naiivi kaunotar Iltapukunaan rapistunut ulkokuori Hän uskoo edelleen satujen ihmeisiin Tuo tuhannesti petetty ikinuori Nyt tietää taakseen katsoessaan Onnen olevan vain odottamista Lähtiessä taivas oli kirkas kauttaaltaan Kunnes päivä lakkas paistamasta.”
Milloin me lakkaamme odottamasta, toivomasta? Annammeko periksi satojen mustelmien jälkeen? Suljemme oven liian monen pettymyksen jäljiltä. Jospa kuitenkin odottaisimme mustelmien häviämistä? Nostaisimme sääret takaisin esiin kulkeaksemme. Entistä ylväämpänä ja entistä näkyvämpänä.
”Sokeita unelmia, sokeita unelmia Vain sokeita, hulluja unelmia Mutta kivasti hän vieläkin kävelee Vaikka onkin viljaa lakoon painunutta.”
Meidän pitää säilyttää ryhti. Luoda uutta. Ne voivat olla vain sokeita unelmia. Uusi parisuhde, uusi työpaikka tai yritys. Ihan mitä tahansa elämässä. Siihen kaikkeen liittyy epäonnistumisen riski. Uusien mustelmien esiinmarssi.
Mitä sitten?
Minä haluan uskoa enemmän siihen muuhun. Siinä kaikessa voi olla onnistumisen mahdollisuus. Vaikka aikamme on täynnä surua, vihaa, ahdistusta ja pelkoa, niin kaikessa uudessa, jokaisessa päivässä, uskalluksessa, rohkeudessa, kaikessa on onnistumisen mahdollisuus. Ja olivatpa ne sääret jättäneet jo vuosien painaumat polkuun tai vasta raivaamassa tietään esille, niin askeleet eivät koskaan ole liian aikaista tai liian myöhäistä otettaviksi.
”Kauan sitten tahdoin kanssas tanssimaan Vaan en uskaltanut, olin kovin nuori Vaan nyt vuosikertaa olemmehan jalompaa Ja samaan suuntaan polkemassa, joten älä huoli Lähtisitkö järven rantaan kanssani Kahlaisimme elokuiseen veteen uimaan Päivän laskiessa nauttisimme brandymme Lepäisimme vieretysten aamutuimaan.”
Tänä syksynä kosketelkaamme sääriä. Tehkäämme rohkeita tekoja tai luokaamme uusia ajatuksia. Tanssikaamme yhdessä tai yksin aamuun asti. Kävelkäämme värikästä syksyä pitkin kohti verenpunaista taivaanrantaa. Levätkäämme vieretysten.
Sokeita unelmia. Sokeita unelmia. Annetaan nyt vain mennä. Joskus sokeat unelmatkin muuttuvat näkyviksi
Jos ei muutu, niin on ainakin yritetty.
Kommentit