Sydänpylpyrämaailma.

Nimeni on Sami. Hauska tutustua. Olen Jyväskylän keskussairaalassa vuonna 1976 syntynyt mies. Suomalainen mies elää keskimäärin 79-vuotiaaksi. Olen elämässäni sillä puolella, joka kulkee kohti päätyseinää. Sanotaan, että sillä puolella elämää ihminen alkaa hamuta ympärilleen turvaa ja omaisuutta. En tiedä, että mistä moinen olettama. Olen kuullut monesta päätyseinän puolella elävästä miehestä, jotka hamuavat ympärilleen moottoripyörän ja reilusti nuoremman rakastetun. Minä en onneksi pidä moottoripyöristä.

Suomalainen mies. Siinäpä vasta outo kapistus. Puhumattakaan suomalaisesta miehestä, joka kirjoittaa blogia rakkaudesta. Kuten eräs suomalainen mies minulle kommentissaan asian ilmaisi: ”Sä oot ihan vitun outo.” Mitä suomalaisiin miehiin tulee, niin kommentti oli sinänsä piristävä, sillä liian harvoin miehet kirjoittavat minulle yhtään mitään. Kyseinen viiden sanan vuodatus edusti suoranaista sanailoittelua, ellen jopa sanoisi, sanarietastelua. Usein asia on puristettu kahteen jämäkkään sanaan: ”Vitun homo.” Sekin olisi puristettavissa vielä tiiviimpään pakettiin, kuten ”Vittu” tai ”Homo”. Onneksi ihmiset välillä yllättävät. Luo uskoa ihmiskuntaan.

Olen kirjoittanut blogiani kohta neljän vuoden ajan. Enpä olisi ensimmäistä kirjoitusta runoillessani uskonut, että eipä aikaakaan, kun Jari Sarasvuo soittaa minulle ja sitten ollaankin jo iltapäivälehdissä. Seuraava tavoitteeni on päästä Seiskaan Kääk-juorupalstalle, koska olen hipsterioluthumalassa halannut kaikkia vastaantulevia ihmisiä. Siihen on vielä matkaa. Ei siihen hipsterioluthumalaan, jossa halaan kaikkia vastaantulevia, vaan Seiskan palstalle. Olen kirjoittanut mustalla huumorilla värjättyjä tekstejä, vaaleanpunaista hattaraa valuvia tekstejä ja avoimia henkilökohtaisia tekstejä aiheista, joita pidetään liikaa piilossa. Suurin osa palautteista on ollut kiittäviä ja kannustavia. Toki joukkoon mahtuu niitä muitakin palautteita. Kaikenlaista kritiikkiä rakastan, mutta sellainen, joka hyökkää aiheen sijasta suoraan kohti ihmistä, on vastenmielistä ja lapsellista.

Sitten on sitä palautetta, jossa epäillään motiivia, koska onhan se epäilyttävää kirjoittaa avoimesti esimerkiksi läheisriippuvuudestaan. ”Kaikkensa sitä ihminen tekee, päästäkseen esille. Pitääkö kaikki kertoa saadakseen huomiota.” Niin minua lähestyi vanhempi rouva kirjoittaessani lapsesta, joka kasvaa alkoholihuuruisessa kodissa. Rouva on itse sitä ikäpolvea, että piilossa pysytään, vaikka henki menisi. Koska ei sitä ennekään ole asioista ulkopuolisille kerrottu, perkele. Rouva tosin oli aivan oikeassa motiiveistani. Siksi olen käsitellyt vaikeita ja kipeitä aiheita, jotta saisin mahdollisimman paljon tykkäyspylpyröitä. Varsinkin sen jälkeen, kun tuli uudistus, että lukijat voivat lähettää sellaisia sydäntykkäyspylpyröitä.

Voi että, kun olen niihin koukussa. Minulla on suoranainen fiksaatio niihin. Siksi olen äärettömän onnellinen, että sain elää hieman epävakaan lapsuuden ja nuoruuden ja siitä, että sen johdosta minusta kasvoi läheisriippuvainen. Ilman menneisyyttäni en saisi niin paljon sydäntykkäyspylpyröitä. Koska kipeät aiheet antavat minulle sydänpylpyröitä kaikkein eniten. Olen huomannut sen tässä neljän vuoden aikana. Siksipä olen alkanut kehitellä itselleni muitakin riippuvuuksia, jotta aiheet, joista saa sydänpylpyröitä eniten, eivät loppuisi. Sitä paitsi jokainen sosiaalisessa mediassa käyskentelevä on pikkuisen somehuora. Miksi kukaan kirjoittaisi Facebookiin yhtään mitään, ellei haluaisi sillä huomiota. Kysyn vaan. Minusta on äärimmäisen ihailtavaa kritisoida muita ihmisiä asioista, joita itsekin tekee. Pieni tekopyhyys on aina paikallaan.

Miehistä minun piti kirjoittaa. Palataan alkuun. Sivustollani on 117000 tykkääjää. En edes ymmärrä, kuinka paljon ihmiselämää siihen määrään mahtuukaan. Tilastojen mukaan miehiä tykkääjistä on noin 15000. Selkeä vähemmistö, mutta siltikin 15000. Jonkun pienen ja ahdistavan pikkukaupungin väkimäärän verran ihmisiä. Ja tämä ei ollut loukkaus pikkukaupunkilaisia kohtaan. Ihmisen kuuluu saada asua siellä, missä on hyvä olla. Joillakin on hyvä olla pienessä kaupungissa. Minulla ei ole. Vaikka miesten kirjoittamana viidenkin sanan lause tuntuu romaanilta, niin joukkoon mahtuu myös äärimmäisen kauniita ja avoimia viestejä. Miehen sisällä on kiinni lukematon määrä sanoja, jotka ovat jostain syystä jääneet sanomatta. Se on surullista. Terapeuttini sanoi minulle, että liian usein käy niin, että pariterapia loppuu siihen, kun mies ei enää halua tulla paikalle. Hän ei halua sanoa niitä sanoja, jotka ovat jääneet hänen sisälleen kiinni. Ja sen jälkeen tapahtuu se ilmiö, että niiden tärkeiden sanojen seasta ulos pääsee vain ne kahden sanan oksennukset, vitun homottelut, kohdistuen ihmisille, jotka uskaltavat päästää ne tärkeämmät sanat ulos itsestään.

Olen äärimmäisen onnellinen tästä kaikesta. Minusta on ihanaa olla ihan vitun outo. Minusta on ihanaa olla somehuora, joka kirjoittaa vain siksi, että saa huomiota ja sydänpylpyröitä. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon saan tästä rahaa. Jumalauta, että kieriskelen dollareissa. Mutta kaiken tämän huomionhaun, kevytnarsismin ja itseihailun lisäksi minusta on ihanaa saada viesti suomalaiselta mieheltä, joka kertoo minulle, että olen toiminut hänelle esimerkkinä rohkeudesta alkaa kirjoittaa blogia rakkaudesta. Ja niin tämä mies on aloittanut, vaikka hänen sanojensa mukaan, jopa hänen lähipiirinsä pitää häntä ihan vitun outona. Kannustin häntä sanoilla, että älä epäröi, vaan nauti, sillä ihan vitun oudot miehet saavat paljon sydänpylpyrää. Ja sellaiseen maailmaan minä kaiken tämän keskellä uskon. Sydänpylpyrämaailmaan. Kun ihmistä kannustaa olemaan avoin omalle itselleen, niin hän uskaltaa olla avoin myös ympäristölleen. Avoimuus lisää avoimuutta. Vai onko joku oikeasti sitä mieltä, että avoimuus tekee tälle yhteiskunnalle huonoa?

Päätyseinän puolella elämää. Voisihan sitä ajatella, että tästä eteenpäin pelkkää turvaa ja omaisuutta. Mutta enpä tiedä. Jotenkin se tuntuu kiehtovammalta kerätä ympärilleen jotain ihan muuta. Sanoja, tunnelmaa, rakkautta ja epävarmuutta. Sitä kautta sen turvan saaminen tuntuu luontevammalta.

Ihmisen kuuluu saada olla siellä, missä on hyvä olla. Minulla on hyvä siellä, joka jonkun toisen sanojen mukaan on ihan vitun outo paikka. Kukin rakentakoon oman maailmansa. Surullisinta olisi elää maailmaa, jossa ei viihdy. Maailmassa, joka on jonkun toisen, mutta ei oma. Minun on tässä hyvä, vitun outojen miesten planeetalla.

P..S. Jos joku ihan väkisin haluaa lähettää minulle sydänpylpyrän, niin kyllä lähetän kauniin ajatuksen perään. Ihan tähän loppuun halusin vain tällaisen asian tulla sanomaan.