”Tänään on taas se päivä, kun mun pitää päästää sut kotiin, sen toisen luo”
Löysin blogin vasta vähän aikaa sitten ja olen lukenut sitä innolla. Paljon yhtymäkohtia omaan nykyiseen elämääni. Tekstien innoittamana kirjoitin tekstin, joka lähetin rakastamalleni ihmiselle.
”Se hetki aamulla, kun ollaan lähekkäin sängyssä vasta heränneinä. Silmät kiinni. Unisina. Tänään on taas se päivä kun mun pitää päästää sut kotiin, sen toisen luo. Tunnelma on hieman vaisu, mutta yritän olla välittämättä siitä. Sä oot kuitenkin vielä siinä mun vieressä, se riittää nyt. Rakastan sitä kun saan tunnustella, silitellä ja hipsutella sua. Olla sun lähellä, pitää kiinni. Nähdä miten nautit kosketuksesta. Se tunne kun voin kirjoitella sun selkään ihania asioita, sydämiä, ihana, rakas mitä kaikkea mieleen on tullutkaan. Ihanaa kun pyydät, että voitko hipsutella mua. Haluan olla just tossa hetkessä, enkä missään muualla. Samalla mietin, että voi kun voisit olla aina siinä ja saisin herätä sun vierestä joka aamu. Ihan parasta.
Silittää sun hiuksia, hipsutella sun vartaloa, tunnustella sua päästä varpaisiin, koskettaa herkkiä paikkoja ja saada sut huokailemaan. Musiikkia mun korvilleni. Haluun sua, tarviin sua, rakastan sua enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Rakkaudella sun Iris”.
Kommentit
Satunnaisissa kohtaamisissa ei toista opi tuntemaan, sinulle hän antaa parhaat puolensa, huonoja päiviä et näe ollenkaan, arkea et näe. Totta kai se on ihanaa, siinä on helppo olla ruusun punaiset lasit silmillä ja miettiä, että voi kun aina olis näin. Mutta ei se ole, eikä tule olemaan. Vaikka kuinka rakastaa, niin kyllä se elämä on vaan erilaista kaikkine vastuineen.
Minulla on hyvä suhde, täynnä rakkautta, yhdessä oloa, mutta myös arkea, joka vie mennessään. Työt ja lapset. Elämä on paljon muutakin, kun sitä hipsittelua, vaikka sitäkin on. Mutta toisinkin voi mennä, realistina voi myös käydä niin, että ei sen ihmisen kanssa siitä suhteesta tule yhtään mitään, kun oppii toista tuntemaan ja se yhteinen arki koittaa. Ihanaa, että on rakkautta, mutta toivottavasti et tipu liian kovaa pilvistä alas. Se sattuu ja kovaa. Mahdollisesti myös siihen osapuoleen, joka ei välttämättä tiedä tulleensa petetyksi. Tarina ei sitä kerro, mutta usein se on näin. Itselle rakastuminen varattuun oli liian kipeä kokemus, jos mies ei olisi pian tehnyt valintaansa, homma olisi ollut siinä. Itsensä satuttaminen tarkoituksella on aika masokistista.
Kommentit
Satunnaisissa kohtaamisissa ei toista opi tuntemaan, sinulle hän antaa parhaat puolensa, huonoja päiviä et näe ollenkaan, arkea et näe. Totta kai se on ihanaa, siinä on helppo olla ruusun punaiset lasit silmillä ja miettiä, että voi kun aina olis näin. Mutta ei se ole, eikä tule olemaan. Vaikka kuinka rakastaa, niin kyllä se elämä on vaan erilaista kaikkine vastuineen.
Minulla on hyvä suhde, täynnä rakkautta, yhdessä oloa, mutta myös arkea, joka vie mennessään. Työt ja lapset. Elämä on paljon muutakin, kun sitä hipsittelua, vaikka sitäkin on. Mutta toisinkin voi mennä, realistina voi myös käydä niin, että ei sen ihmisen kanssa siitä suhteesta tule yhtään mitään, kun oppii toista tuntemaan ja se yhteinen arki koittaa. Ihanaa, että on rakkautta, mutta toivottavasti et tipu liian kovaa pilvistä alas. Se sattuu ja kovaa. Mahdollisesti myös siihen osapuoleen, joka ei välttämättä tiedä tulleensa petetyksi. Tarina ei sitä kerro, mutta usein se on näin. Itselle rakastuminen varattuun oli liian kipeä kokemus, jos mies ei olisi pian tehnyt valintaansa, homma olisi ollut siinä. Itsensä satuttaminen tarkoituksella on aika masokistista.