Havaintoja parisuhteesta

Tärkeää asiaa edellisestä postauksesta ja nettivihasta  

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Julkaisin muutama tunti sitten erään kuntavaltuutetun ja luokanopettajan todella ruman ja törkeän Facebook-päivityksen. Kyseinen päivitys ylitti jo rajan, että halusin tuoda sen esille tälläkin sivustolla. Toin sen siksi, että se liittyy viime viikkoina tapetille ottamaani aiheeseen eli nettivihaan.

Sanon teille tämän nyt kerran. Jakamani kommentti kiteyttää sen kaiken, mistä tässä on kyse. Me olemme olleet hiljaa aivan liian pitkän aikaa ja tulos on tässä. Samalla kun esitämme etovalla tavalla pyhimystä ja osoitamme sormellamme lasten ja nuorten kiusaamiskulttuuria, niin meillä on päättävissä asemissa ihmisiä, jotka kutsuvat ministeriä ”saatanan lehmäksi” ja missä heidän teurastamistaan toivotaan.

Kyseinen kommentti on julkaistu viime lokakuussa. Tässä on ollut puoli vuotta aikaa puuttua siihen, asettaa sanoille rajat ja toimia. Mitä on tapahtunut. Kyseinen mies toimii edelleen viroissaan ja hänet on hyväksytty puolueensa kuntavaalilistalle ehdokkaaksi. Hänen koko Facebook-seinänsä on täynnä etovaa materiaalia. Mitään ei ole siis tapahtunut, joten se on merkki kaikille muillekin, että tämä ei ylittänyt vielä mitään sopivuuden rajoja.

Jos te luulette, että tämä on jotenkin poikkeuksellisen rumaa retoriikkaa, niin ei ole. Voisin tuoda esille monenkin kansanedustajan tai kuntavaltuutetun postauksia ja ne olisivat luonteeltaan aivan samanlaisia. Ministereitä huoritellaan, tytötellään ja käytetään todella alhaisia nimittelyitä ja tähän kaikkeen sortuvat miesten lisäksi myös naiset itse. Mitä luulette, että seuraako kannattajat perässä?

Ilmoitin postauksessani, että tulen poistamaan kyseisen postauksen sivustoltani. Syyksi kerroin sen, että en halua pitää niin rumaa tekstiä sivustollani näkyvillä. Se ei ole oikea syy. Kerron teille oikean syyn. Otan kohtuuttoman ison riskin julkaistessani näitä oksennuksia kahdesta syystä. Toinen on se, että pelkään saavani bannin Facebookiin, koska julkaisemalla painokelvotonta materiaalia saatan rikkoa Facebookin yhteisönormeja pelkästään sillä, että pidän tuota materiaalia esillä. Ja kun toimeentuloni on riippuvainen Facebookista, niin minulla ei olisi varaa pieneenkään banniin.

Toinen syy on se, että julkaisemalla edellisen kaltaisia postauksia, asetan itseni maalitauluksi. Te voitte ajatella, että kukaan ei ole kyseisen postauksen kirjoittaneen kanssa samaa mieltä. Voin kertoa, että hyvinkin moni. Senkin voin kokemuksesta kertoa, että kyseiset samamieliset eivät ole niitä kaikkein miellyttävimpiä tapauksia. Sanalla sanoen pelkään joutua tässä asiassa maalitauluksi.

Tällä kertaa halusin silti ottaa riskin, sillä ei tämä hiljaisuudella parane. Olemme yrittäneet sitä jo aivan liian pitkään. Tietty osa aikuisista käyttäytyy tällä hetkellä täydellisen epäasiallisesti ja kyllä siihen pitää voida puuttua. Vetoankin teihin, että puuttukaa tekin. Jakakaa omilla alustoillanne tätä vihapaskaa ja tehkää näkyväksi tämä viha, joka maatamme tällä hetkellä halkoo. Älkää jättäkö sosiaalisen median vaikuttajia yksin tämän vihan kanssa. Ennen kaikkea, älkää jättäkö vihan kohteita yksin. Enkä tällä kertaa puhu itse saamastani vihasta. Vaikka itse saan sitä aivan tarpeeksi, niin hyvin moni muu saa sitä vielä enemmän.

Olemme tämän kaiken kanssa jo auttamattomasti myöhässä, mutta tehkäämme se, mitä vielä voimme. Tämä ei saa mennä niin, että sosiaalisesta mediasta ja kuntavaltuustoista häviävät he, jotka eivät vihaa kestä ja tilan ottaa pelkät vihaajat. Suunta on olemassa ja se on tuo jälkimmäinen. Sitäkö me sitten haluamme? Emme voi enää olla hiljaa tämän vihan edessä.

Tänään on perjantai. Kevään ensimmäinen viikonloppu. Jos teillä on elämässänne joku ihminen, jolle haluatte sanoa jotain hyvää, niin sanokaa se heti. Hyvä synnyttää hyvää ja se synnyttää lisää hyvää. Lopulta ollaan tilanteessa, jossa hyvä peittää alleen tuon kaiken vihakaunan.

Kiitos että jaoitte niin isolla voimalla postaustani. Itse huomasin sen Twitteristä monenkin jakamana ja päätin ottaa riskin ja julkaista sen sivustollani.

Tänä viikonloppuna siten rakastatte kahta kauheammin.

Jooko?

X