havaintoja parisuhteesta

”Tästähän te tykkäätte, mies sanoi ja satutti minua”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Tuosta tekstistä jossa käytettiin h-sanaa inspiroituneena päätin kirjoittaa lyhyesti omasta ex-suhteestani. Saat julkaista jos haluat.

”Tästähän ne huorat tykkää”, mies sanoi samalla kun painoi käsivarrellaan naista kurkusta vasten auton penkin selkänojaa. Nainen itki ja aneli lopettamaan, lopulta mies lopettikin mutta kuitenkin päätti vielä heittää kaljapullon naisen auton takaikkunaan. Nainen huokaisi sisällään helpotuksesta, kun mies poistui hänen viereltään ja nainen ajatteli pääsevänsä viimein lähtemään kotiin.
”Minun kotiin sulla ei sitten ole mitään asiaa”, mies sanoi ja otti naiselta tämän kotiavaimen pois. Yhteisen kodin avaimen. Nainen lähti itkien ajamaan pois, päätyen vähän matkan päähän P-paikalle, sammutti auton ja meni takapenkille tarkoituksenaan nukkua siinä yö.

Tässä oli vain yksi pieni osa siitä, millaisessa parisuhteessa elin vielä viisi vuotta sitten. Saimme lapsen ja menimme naimisiinkin. Silti mikään ei muuttunut. Jälkikäteen ajateltuna oli vitun typerää edes toivoa niin. Edellinen tarina päättyy niin, että ex-mieheni soitti perääni poliisit koska ”lähdin ajamaan humalassa”. Poliisit löysivät minut pian ja puhalluttivat, olin ajokunnossa. Hekin huomasivat jo silloin, mistä oli kyse ja muistan heidän sanoneensa että ”tiedäthän että käsiksi ei saa käydä”. Miksi en kertonut heille enempää, miksi en kuunnellut heitä? Kerroin heille kuitenkin riidasta ja siitä että mies vei kotiavaimeni. He kävivät hakemassa ne ja pääsin kotiin yöksi. Seuraavana päivänä minun olisi pitänyt olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Unohtaa, olla vatvomatta asiaa. Mutta lopulta en enää voinut unohtaa, kun minua oli satutettu liikaa, kun minuun oli käytetty liikaa henkistä ja myös lievää fyysistä väkivaltaa, en vain enää jaksanut. En halunnut hukata elämääni suhteessa jossa voin pahoin, enkä halunnut antaa pojallemme esimerkkiä onnettomasta ja epäterveestä parisuhteesta. Se oli elämäni paras päätös.

Kun tapasimme olin 18-vuotias ja mies minua reilusti vanhempi. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olin täydellinen kohde tuolle narsistiselle miehelle. Olin nuori ja hukassa, epävarma, hiomaton timantti josta hän tajusi pystyvänsä muovaamaan juuri sellaisen kuin halusi. Tai luuli pystyvänsä, ensin pystyikin kunnes aloin kasvamaan omaan suuntaani, irti hänestä. Mutta palatakseni takaisin alkuun, alussa hän oli mitä hurmaavin ja ihanin mies maailmassa, siis esitti olevansa. Hän kehui minua maasta taivaisiin, ja tiedättehän mitä se saa aikaan tytössä joka on kerta toisensa jälkeen joutunut pettymään miesten suhteen ja itkenyt iltaisin itsensä uneen ihan vain yksinäisyyttään ja sisäistä tyhjyyttään. Rakastuin tietysti korviani myöten tähän kauniisti puhuvaan ja kohteliaaseen, aikuiseen mieheen. Olin kyllästynyt pentuihin, joilla oli mielessä vain pillu, eikä sitäkään osattu käyttää oikein.

En voi sanoa varsinaisesti katuvani suhdetta ex-mieheeni, sillä saimmehan kuitenkin ihanan pojan. Opin suhteesta valtavasti ja se kasvatti minua, ja paljon olen kasvanut myös sen jälkeen käytyäni suhdetta perinpohjin läpi mm. terapiassa. Erottuani hänestä aloin tavallaan etsiä itseäni uudelleen, sillä niin taitavasti hän sai viiden vuoden aikana koko todellisen persoonani katoamaan jonnekkin.

Nykyään elän erittäin onnellisessa suhteessa, ja mieheni on täysin päinvastainen luonne kuin exäni. Olen onnellinen siitä, että lopulta löysin itseni, ja sitä kautta sen, millaisen ihmisen kanssa haluan oikeasti elämäni jakaa.”

Lue myös

X