Havaintoja parisuhteesta

Tehdään lakanoihin tahroja

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Parisuhteessa oppii kaikenlaista. Itse olen oppinut vetämään lakanoita. En kyllä ymmärrä. Mitä ryppyisempi ja likaisempi lakana, sen täydempi elämä.’ Lisäksi olen oppinut, että sohvalla pitää olla sisustustyynyjä niin paljon, että siihen ei mahdu istumaan. Olen odottanut, että milloin treffi-ilmoituksissa alkaa olla vaatimuksia sisustukseen sopimisesta. Haetaan tyynyn värisiä tai näköisiä kumppaneita. Minusta saisi joku hyvän tyynyn sohvalleen. Helppo ja littanaksi pehmennyt. Eikä edes höyhenet pöllyaisi kun päälle istuisi. Mieltäisinkin itseni enemmän sohvatyynyksi kuin sohvaperunaksi.

Ja muutenkin. Huonekalut alkavat olla enemmän näyttämistä kuin käyttämistä varten. Vähän niinkuin kumppanit ja koko elämä. Ehkä näyttelemme enemmän sitä keitä olemme kuin mitä oikeasti olemme. Aina aavistuksen liian photoshopattuja kuvia ja itseriittoisia facebook-päivityksiä.

Olen oppinut myös, että ei kannata muuttua toisen kaltaiseksi. Tai alkaa uskoa toisen totuuteen, koska se huudetaan kovemmalla äänellä. Seisoo vain selkä suorana tai jos on selkävaivainen, niin omana vinona itsenään. Ei se toinenkaan koskaan täysin suora ole. Pitää oppia sietämään. Sillä eihän kukaan oikeasti hyväksy kumppanin outoja tapoja tai totuuksia. Pitää vain oppia sietämään. Sillä kaikkein pahinta on puuttua kumppanin vikoihin. Yrittää muuttaa häntä. Asettaa ehtoja. Se vie suhteen ansaittuun loppuun. Ennemmin tai myöhemmin.
Antaa kumppanin hohtaa omalla tavallaan. Antaa ihmisen olla ihminen.

Pitää osata uudistua. Pitää oppia. Kuunnella mitä muilla on sanottavana. Katsoa kriittisesti omia tapojaan toimia. Katsoa peiliin ennenkuin syyttää maailmaa. Pitää antaa tilaa monille totuuksille tai puolitotuuksille. Totuushan on aina jotain, jota ei edes ole. Maailma ilman uudistuksia olisi hirveä paikka elää. Muutos pysähtyisi. Maailma olisi jäänyt paikkaan, jossa naisten paikka olisi keittiössä. Ilman äänioikeutta. Homot vankilassa tai tukevasti kaappien kätköissä. Miehet eivät itkisi eikä tuntisi kipua, vaikka heitä hakattaisiin lekalla päähän. Suomi olisi kuuluisa Nokian kumisaappaistaan. Nuoret tytöt kävelisivät kaduilla Matti Nykäs-farkut miltei kainaloissaan. Ei perkele. Se olikin jo kuva nykyisyydestä.

Aina jos joku aloittaa lauseen sanoilla, että näin tämä pitää tehdä, kun mummonikin ja mummonmummo ja mummonmummonmummonikin teki sen näin, alkaa perkeleet nousta kielenkärkeeni. Antaa mummon maatua rauhassa haudassaan ja kehitellään uutta samalla kun syödään mummon perintölusikoila jugurttia. Konservatismi on uuden pelkoa. Jokainen sukupolvi repii auki edellisen sukupolven rakenteet. Vuosisata ilman vallankumousta on hukkaan heitetty vuosisata.

Kokeillaan jotain uutta. Se voi olla jotain ihan pientäkin. Jätetään se iänikuinen lähetyssaarnaajasuoritus ja kokeillaan uutta asentoa. Laitetaan maailma uuteen asentoon. Pistetään parisuhde uuteen asentoon. Pistetään tunnetta peliin perkele. Itketään ja nauretaan jos siltä tuntuu. Eikä irvailla muusikoille, jotka itkevät televisiossa. Huudetaan. Tanssitaan. Käytetään niitä koristeeksi ostettuja huonekaluja. Tehdään lakanoihin tahroja. Ei se miltä se näyttää, vaan se miltä se tuntuu.

Tehdään pieni oman elämän vallankumous, ainakin jos siltä tuntuu. Usein kannattaa tehdä kuin jättää tekemättä.

Lue myös

X