Havaintoja parisuhteesta

”Tein elämäni suurimman virheen, kun lopetin välittämästä lapsistani”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olen huono ihminen. Sanon heti suoraan ja rehellisesti, että olen hieman humalassa tätä kirjoittaessani. Se auttaa uskaltamaan kirjoittaa tämä tarina sinulle.

Täytin viime vuonna viisikymmentä. Minulla on kaksi lasta, joihin katkaisin lähes kokonaan yhteyden erotessani. Erosin, koska olen alkoholisti. Hallitsin viinan juomisen työni vuoksi arkisin, mutta join joka ikinen viikonloppu. Samalla laiminlöin perheeni.

Enkä pelkästään ryypännyt. Petin vaimoani juomisen lisäksi harrastamalla seksiä muiden naisten kanssa. Tein sitä selvinpäin työmatkoilla. Suhteellisen selvinpäin, sillä kyllä matkoillakin join vähän iltaisin. En voi sanoa, että petin muutaman kerran, sillä petin useasti. Vaikka se on niin sanotusti talon tapa, niin en minä silläkään voi sitä selittää. Olin mulkku mikä mulkku.

Vaimoni kesti tilannetta aivan liian pitkään. Minun olisi pitänyt tehdä aloite ja lähteä. Olla edes sen verran suoraselkäinen. Pelkäsin että jos lähden, niin mikään ei ole enää esteenä lisäryyppäämiselle.

Kävi kuten pelkäsinkin. Vaimoni lopulta lähdettyä lasten kanssa aloin ryyppäämään yksin kotona arkisinkin. Suomalaista työkulttuuria vuosikymmeniä nähneenä ryyppäämiseni ei tuntunut haittaavan työyhteisöä. Olin esimiesasemassa, mutta oli minullakin pomo. Ryyppääminen on meidän sukupolvelle kuin sulka hattuun.

Lopulta alkoholi alkoi näkyä työssäni. Sain hoitoonohjauksen ja se oli minulle liikaa ja sanoin itseni irti. Tiedätte, että mitä sitten tapahtui.

Jo ennen irtisanomistani minulta jäi väliin sovittuja viikonloppuja lasteni kanssa. En pysynyt selvänä. Jälkikäteen ajateltuja on hyvä, että en saanut haettua lapsiani. Olisivat nähneet juopottelevan isän. Tarpeeksi monta kertaa kun on hakematta lapsiaan, niin eivät he enää halua edes tulla.

Hävettää saatanasti. En pysty antamaan itselleni anteeksi. Olen saanut kuitenkin vähennettyä juomistani ja lapseni ovat viimeisen puolen vuoden aikana olleet minulla joitakin viikonloppuja. Olen silti menettänyt aivan liian paljon ja yksin ollessa minun on yhä vaikea olla juomatta.

Tein elämäni suurimman virheen silloin kun lakkasin olematta isä. En sitä ole oikeastaan ollut koskaan. Jos en ollut töissä, olin hiprakassa tai kunnolla humalassa. Lapseni eivät ole saaneet läsnäoloani juuri koskaan.

Tämä kaikki on pelkkää säälittävää tilitystä. Itse olen tämän kaiken tuhonnut. Ketään muuta en voi syyttää. On niin perkeleen vaikea päästä irti alkoholista. Aineesta joka on vienyt ansaitusti minulta perheen.

Julkaise jos julkaiset. Korjaa kieli, koska olen juonut. Vaikka olen huono isä ja paska ihminen, niin minulla on silti perkeleellinen ikävä lapsiani.

En anna tätä koskaan itselleni anteeksi. Älkää kukaan koskaan valitko niin kuin itse valitsin.

Pitäisikö minun tähän loppuun toivottaa hyvää vappua. ”

X