”Tietenkin naisen kuuluu olla luonteeltaan hoivaaja, sellainen äitihahmo” 

Muistatteko homehtuneen entisajan? Oletteko lukeneet siitä? Silloin ihmisillä oli sisäänkirjoitetut roolit. Laivat oli puuta, miehet rautaa ja naiset hoivaajia hiio hoi! Muita sukupuolia ei ollut ja roolipoikkeamiakin katsottiin karsaasti.

”Tietenkin naisen kuuluu olla luonteeltaan hoivaaja, sellainen äitihahmo.”

Kertoi vuosia vuosia sitten eräs puolituttu baarissa, josta hän sanojensa mukaan oli etsimässä itselleen emäntää. Vastasin hänelle, että et sinä häntä täältä baarista löydä, sillä ei hamuamasi äitihahmot baareissa notku, vaan ovat harjoittamassa tulevaa rooliaan kotona kattila ja sukkapuikko kädessä. Soita aamulla heidän ovikellojaan jos joku päästäisi sisään ja hoivaisi krapulasi pienemmäksi.

Ei arvostanut pehmeää vittuiluani.

Olen saanut ahdistavan määrän naisten lähettämiä tarinoita, joissa he kertovat, että tekevät kotona kaiken ja mies lähinnä lojuu. Siinäpä naiset tulevat kertoneeksi entisajan homehtuneen kulttuuriperimän siirtymisen sukupolvelta toiselle.

Pureksimatta nielty pakkoajatus ja lopputulema on kerrotun kaltainen.

Onneksi sukupolvet ja ajat muuttuvat. Peruskouluihin on tullut sukupuolisensitiivinen kasvatus, joka toki heittää bensaa liekkeihin pahimpien arvokonservatiivien moraalipaniikkiin. Mutta kuinka ihanaa onkaan, että joskus sukupolvien päässä pojat eivät saa perseilyään anteeksi fraasilla, että pojat nyt vain ovat poikia ja että tytöt heittävät nurkkaan iänikuisen vaateen kunnollisuudesta ja että sukupuolien moninaisuus on arkipäivää ja että jokaisen sukupuolen liikkumatila on kasvanut merkittävällä tavalla.

Sillä siinä on ratkaisu myös parisuhteiden tasa-arvottomuus kysymyksiin. Perheessä ei pyörikään enää ulkoa opittuihin rooleihinsa hukkuneita ahdistuneita, vaan ihmisiä tarpeineen ja toiveineen ilman turhaa sukupuolittunutta liirum laarumia.

Sexpon kyselytutkimuksissa on käynyt ilmi, että pariskuntien seksielämä laimenee merkittävällä tavalla lasten syntymisen jälkeen. Eikä siis pelkästään pikkulapsiajaksi, jolloin tämä kaikki on osin jopa ymmärrettävää, vaan lopullisesti. Tai ainakin eroon saakka.

Suora lainaus eräästä vanhasta haastattelusta:

”Vaimoni saatua lapsen, aloin nähdä hänet entistä enemmän vain äitinä ja rakastelu tuntui ajatuksenakin vaikealta.”

Kas. Miten tässä näin pääsikään käymään? Katsokaa aikajanaa.

Mies baarissa: ”Tietenkin naisen kuuluu olla luonteeltaan hoivaaja, sellainen äitihahmo.”

Mies parisuhteessa: ”Vaimoni saatua lapsen, aloin nähdä hänet entistä enemmän vain äitinä ja rakastelu tuntui ajatuksenakin vaikealta.”

Huomaatteko mitään yhteneväisyyttä?

Kerron teille nyt tällaisen amatööribloggaajakeittiöterapeutin totuuden. Yksikään nainen ei halua parisuhteeseensa lojumaan hoivattavaa aikuista. Joka ikinen sellaisen omaava on sanonut suoraan, että heitä vituttaa, kun puoliso on vain yksi lapsista. Joten rakkaat miehet, naisenne ei ole hoivaajanne eikä äitinne. Päästäkää nyt jo siitä äidin rinnasta irti ja rakkaat naiset, unohtakaa se, mihin teidät on kasvatettu. Teidän ei tarvitse hoivata lastenne lisäksi muuta kuin itseänne.

Nainen on mahdollisille lapsilleen äiti, mutta puolisolleen rakastaja ja rakastettu. Muuten käy niin kuin yllä olevassa lainauksessa, sillä kukapa sitä äitinsä tai lapsensa kanssa haluaisi rakastella.

Ihminen ei ole ensisijaisesti rooli ja sukupuoli, vaan ihminen.