Viikko parisuhteestani: Tiistai

Yön aikana kylkeeni oli kasvanut kämmenen kokoinen sinertävä luomi. Katsoin sitä kauhuissani ja ajattelin, että tuollaisen on varmasti oltava tappava. En ollut ehtinyt toipua ensimmäisestä järkytyksestä, kun hämmästyksekseni huomasin, että toinen nänni oli myös sinertävä. Kosketin sitä varovaisesti kuin ohutta lasia, mutta samalta se tuntui kuin aina muulloinkin nänniäni kosketellessani. Ihan hyvältä siis.

Olin aikeissa herättää vaimoni, koska olin varma, että tähän tämä parisuhdeviikkoni päättyy. Olin muuttumassa hiljalleen siniseksi. Puhuttiin ehkä vain muutamista tunneista. Nousin sängyltä ja katsoin ikkunasta ulos. Ajattelin, että onpa kurjaa kuolla aurinkoiseen tiistaiaamuun. Googlasin Ebolan oireet, mutta siellä ei kirjoitettu mitään sinisestä nännistä.

Menin takaisin sängyn viereen, kertoakseni järkyttävän uutisen vaimolleni, että se on menoa nyt. Silloin kaikki selveni. Siltä puolelta sänkyä, josta olin noussut, silmiini osui violetti tussi. Muistan, että olin eilen ottanut tussin sänkyyn mukaan kirjoittaakseni tulevia aiheita vihkoon, mutta en ollut löytänyt kuulakärkikynää, joten nappasin tyttäreni koulupöydältä violetin tussin. Olin kai nukahtanut tussi kädessäni. Katsoin lakanaa ja tajusin, että se nopea kuolema olisi ehkä sittenkin ollut tuskattomampi vaihtoehto. Lakana oli täynnä tahroja ja tahrat eivät olleet kiihkeän yön jäljiltä, vaan siitä violetista tussista. Hiivin mahdollisimman hiljaa pois paikalta. Suljin ulko-oven perässäni ja katosin melkein helteiseen tiistaihin.

Yritin iltapäivällä ottaa pehmeät tavat käyttöön. Sanoin vaimolleni, joka istui vastapäätäni violetti tussi kädessään, että mitä enemmän tahroja lakanalla, sitä täydempi elämä. Sanoin, että lakana on mukavamman näköinen nyt, kun siinä on väriä. Ehdotin, että jos värjättäisiin se kokonaan eri väreillä. Järjestettäisiin tiistain kunniaksi 60-luvun teemailta. Ruiskittaisiin lakana täyteen vesivärejä, laitettaisiin Jimi Hendrixiä soimaan, leikittäisiin olevamme Woodstockissa, liputettaisiin vapaan rakkauden puolesta, napsittaisiin e-pillereitä kuin karkkeja suoraan purkista ja poltettaisiin muutamat rintaliivit ja huumeita. Tehtäisiin kaikkea sitä, mitä nykyään paheksumme.

Sanoin, että huomenna voitaisiin olla taas normaalisti. Syötäisiin aamupala Iittalan astiastosta, vaihdettaisiin sänkyyn puhtaat, rypyttömät, valkeat lakanat ja illalla käytäisiin Prismassa vilauttamassa etukorttia ja ansaitsemassa yli viidenkympin ostoksista kaksi leimaa passiin, jonka täytyttyä saa yhden kappaleen Finlaysonin käsipyyhkeitä. Tänään vedettäisiin villisti yli ja oltaisiin nuoria, naiiveja ja rintaliivittömiä hippejä. Melkein kiihotuin omista sanoistani.

Kerroin vaimolleni palautteesta, jossa minulta kysyttiin, että miten vaimoni oikein sietää minua. Olen mitään osaamaton, muka hauska, joka luulee olevansa parempi kuin muut. Ihmetteli palautteessaan kovasti, että vaimollani on varmasti tuskallista rinnallani. Vaimo oli palautteen antajan kanssa samoilla linjoilla ja sanoi miettivänsä sitä itsekin päivittäin, että miksi katse osuikin kaikista tanssilattialla olleista juuri minuun. Heitin väliin, että varmasti siksi, että olen niin helvetin hyvä tanssimaan, ainakin parempi kuin muut ja vaikka mitään en osaa tehdäkään, niin olen hävyttömän hauska. 

Ollaanpa nyt rehellisiä. Suhteen alussa kävelemme vaaleanpunaiset kiimalasit silmillämme ja meiltä menee monia selviä merkkejä ohi, joista suhteen edetessä päässä alkaisi soida sanat ”run Forrest run!” Niin kävi meilläkin. Vaimollani olisi pitänyt hälytyskellot soida siinä vaiheessa, kun illan aikana hukkasin puhelimen yhdeksän kertaa ja tulin kaupasta kotiin ilman ostoksia, jotka olivat jääneet kaikki siihen kassahihnalle. Minun päässäni olisi pitänyt kuulua varoittava ääni, kun vaimo esitteli cd-kokoelmaansa, joka oli järjestetty ostojärjestyksen mukaan ja vaatekaappiaan, joka oli järjestetty värijärjestykseen ja keittiötään, no sitä hän ei esitellyt, koska ei muistanut missä se sijaitsee.

Tänä iltana toistuu sama kuvio, niin kuin joka ikisenä iltana. Vaimo ottaa hammasharjan ja harjatessaan hampaita käyskentelee asunnossa ja järjestelee illan viimeiset tavarat järjestykseen ja minä kävelen hammasharja suussani ja etsin puhelinta ja samalla kun etsin sitä, niin suusta valuu valkoista tahnaa pitkin huoneiden lattioita. Sänkyyn otan mukanani violetin tussin tai maalipurkin ja nukahdan ne syliin.

Pakko kai meidän on sietää toisiamme tai ainakin hankkia sysimusta huumorintaju. Uskon itse jälkimmäiseen tapaan. Ihmissuhde ei ole mahdollista, jos ei ole kykyä nauraa itselle ja puolisolleen.

Eikä se ole mahdollista ilman toisinaan järjestettäviä Woodstock-teemailtoja. Tänään on suunnitteilla. Tosin ensiksi on katsottava Huutokauppakeisari ja Euroviisut, mutta kyllä siinä jää sen jälkeen parikymmentä minuuttia aikaa olla kapinallinen.