Havaintoja parisuhteesta

Toinen haluaa seksiä, mutta toinen ei

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kuvitellaan tilanne. Tavallinen ilta keskellä parisuhdearkea. Toisen tekisi mieli seksiä, mutta toinen ei ole ollenkaan samalla sivulla seksin suhteen, ei voisi vähempääkään kiinnostaa.

Aina ei kiinnosta.

Tapahtuu seuraavaa. Tarpeet eivät kohtaa ja seksiä haluava jää tällä kertaa ilman seksiä. Hän saattaa pettyä. Se on aivan inhimillistä ja pettymystään ei tarvitse hävetä tai piilottaa.

Toinen vaihtoehto on, että seksiä haluamaton haluaa silti lähteä kokeilemaan, että josko seksi alkaisikin tuntua hyvältä, kun sitä vain alkaa harrastamaan. Voi käydä niin, että se alkaa tuntua hyvältä.

Pahin vaihtoehto on se, että seksiä haluamaton antaa seksiä vastentahtoisesti, koska ei halua tai uskalla tuottaa kumppanilleen pettymystä. Seksi ei tunnu missään vaiheessa hyvältä, vaan se tuntuu vain velvollisuudelta, joka pitää suorittaa.

No eiväthän halut parisuhteessa aina kohtaa. Sitten pitää tehdä ehkä kompromisseja tai keskustella asia selväksi. Jos se on kausiluonteista, niin ei mitään hätää. Kaikilla on niin. Asiasta tulee ongelma, jos seksuaaliset tarpeet ovat täysin eri puolilla janaa. Toinen haluaa päivittäin ja toinen kerran kuukaudessa.

Ongelma.

Seksissä ei tarkoittaa aina ei. Valitettavasti avioliitossa tai parisuhteessa tapahtuva raiskaus on vieläkin arkipäivää. Vielä yleisempää on, että seksiä haluamaton ei uskalla vastata kieltävästi ja seksi on täysin yksipuolista. Ensimmäisessä kohdassa kyse on rikoksesta ja toisessa ehkä väkivallan pelosta.

Ei mennä liian synkille vesille. Pysytään pinnan päällä. Mikä on ongelman ratkaisu tilanteessa, jossa toinen haluaa paljon ja toinen ei juuri ollenkaan. Puhun siis tilanteesta, joka on pysyvä eikä elämäntilanteeseen liittyvä. Koska on väärin vaatia seksiä haluamatonta ihmistä harrastamaan seksiä, mutta on myös väärin pitää parisuhteen toista osapuolta seksittömässä tilanteessa.

Niin. Jos tarpeet seksille on vahvasti erilaiset ja ei ole olemassa ratkaisua, niin ero on hepoin tapa päästä eteenpäin. Kenenkään ei pidä elää suhteessa, jossa pitää antaa seksiä vastentahtoisesti ja kenenkään ei pidä elää suhteessa, jossa seksuaaliset tarpeet eivät tule juuri koskaan tyydytetyksi. Sellainen ei ole suhde, vaan jotain aivan muuta. Joskus on vain niin, että kaksi ihmistä eivät ole toisillensa. Ei siinä sen vakavammasta asiasta ole kyse.

Onhan niitä kuultu muitakin ratkaisuja. Yksi radikaaleimmista, että seksi on ulkoistettu ja on lupa harrastaa sitä suhteen ulkopuolella. Siksi, että haluaa pitää perheen, parisuhteen tai minkä ikinä syystä tai toisesta kasassa. Se on rehellinen tapa. Valitettavasti epärehellinen tapa on niin kovin paljon yleisempi. Se, että seksiä haetaan salaa suhteen ulkopuolelta. Tilastojen mukaan noin puolet meistä parisuhteessa elävistä on pettänyt parisuhteensa aikana. Läheskään kaikki eivät ole koskaan jääneet kiinni.

Seksiä enemmän kaipaan tunnetta, että olen jonkun silmissä haluttu, että tunnen itseni naiseksi, enkä vain lastemme äidiksi. Seksi on sivuseikka siinä kaikessa, että saa edes hetken ajan ja valheellisesti tuntea olevansa seksikäs nainen. Mieheltäni saan seksiä noin kaksi kertaa kuukaudessa, viime aikoina en niinkään paljon. Olen yrittänyt puhua, ehdottaa terapiaa, vietellä, olla huomaavainen. Mies on sanonut, että häntä ei huvita. Eikö se riitä, että meillä on perhe ja rahaa tehdä ihan mitä huvittaa?

Ero tulee olemaan raskas ja se vie minulta turvatun taloudellisen elämän. Mutta mitä minä sillä teen, kun minulla ei sen lisäksi ole rakkautta, seksiä eikä kosketusta. Materia korvaa seksin ja rakkauden hetken, mutta ei loputtomasti.”

Siinä yksi monista tarinoista.

Seksi, kosketus ja huomatuksi tuleminen. Pyhä kolminaisuus, joka saa suhteen kukoistamaan. Pyhä kolminaisuus, joka saa suhteen kulkemaan kohti loppuaan, jos osatekijöitä puuttuu liian pitkään ja kroonisesti.

Sitten sitä kysytään, että onko seksi tarpeeksi hyvä syy erota?

On.

Sitten sitä kysytään, että onko oikeus kieltäytyä seksistä?

On.

Sitten sitä kysytään, että onko suhteessa oikeus saada seksiä?

On.

Se mikä ei ole oikein, on käyttää seksiä vallan välineenä. Joko niin, että pakottaa toisen seksiin tai sitten niin, että kieltäytyy seksistä aivan koko ajan.

Se, mikä on ihmiselle kaikkein väärin, on se, että elää koko elämänsä väärän ihmisen kanssa. Se, mikä on ihmiselle oikeus, on se, että hänellä on oikeus elää parisuhteessa, jossa kokee olevansa onnellinen, rakastettu ja jossa hänen tarpeensa tulevat tyydytetyiksi.

Valinta.

Klisee.

Elämä on valinta ja elämä on klisee.

X