”Toisen ilo ei ole minulta mitenkään pois”

Pari vuotta sitten, ollessani pitkässä monogaamisessa suhteessa, en enää oikein tuntenut olevani elossa. Vaikka sen hetkinen elämä oli ihan ok ja suhdekin oli ihan ok, jotain oli pielessä. Kumppani oli kyllä liian mustasukkainen ja omistushaluinen, mutta sellaisia miehet minun kokemusteni mukaan aina olivat. Arki oli harmaata ja seksiä harrastin lähinnä velvollisuudentunnosta. Minusta tuntui, että elin jonkun muun elämää. Toteutin muiden toiveita ja elin muiden odottamalla tavalla, mutta jostain syystä pelkäsin sinkkuutta ja yksinäisyyttä niin paljon, etten uskaltanut erota vuosiin. Onneksi tähän soppaan ei tullut sekoitettua mukaan paria lasta ja asuntolainaa. Olisi suhteesta lähteminen voinut olla vielä vaikeampaa. Päätin tuon suhteen lisäksi luopua monogamiasta ja hetero-oletuksen taakse piiloutumisesta ja olla avoimesti panseksuaali.

Parin epäonnistumisen jälkeen kohdalleni osui suorastaan polyamoristen lottovoitto. Useampi ihminen, joista kaikki tykkäävät toisistaan. Mikä voisi olla parempaa, kuin päästä jakamaan läheisyyttä ja seksiä monen itselle tärkeän ihmisen kanssa? Pakko toki myöntää, että on tämä välillä vaatinut aikamoista aivojumppaa, kun monogamia ja heteronormi olivat ehtineet muodostua oletusasetukseksi aivoihini. Välillä löydän itseni miettimästä, että saanko oikeasti tehdä näin. Että saako minulla olla oikeasti näin kivaa.

Vaikka polyamoriasta puhutaan enemmän, se tuntuu monen mielestä olevan edelleen vain ryhmäseksiä, omituista hippitouhua tai pettämistä. Minulle se on parhaimmillaan henkistä yhteyttä, upeiden kokemusten jakamista minulle tärkeiden ihmisten kanssa ja vapautta olla oma itseni. Ja välillä se on kissavideoiden katselua ihmiskasassa tai aamukahvin hörppimistä kahden ihmisen kainalossa. Olen myös saanut kokea mitä on myötäilo. Voin katsoa vierestä kun minulle tärkeä ihminen nauttii seksistä toisen ihmisen kanssa tai kuunnella kertomusta siitä, kuinka kivaa jonkun muun kanssa oli käydä treffeillä. Ja olen itsekin aidosti iloinen siitä, että toisella on kivaa. Tiedän, ettei se ole minulta pois mitenkään.

Mutta kyllä minäkin mustasukkaisuutta koen. Ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Epävarmuutta omasta riittävyydestä kumppanina. Kaikkia niitä kurjia tunteita, mitä en haluaisi tuntea. Tunnetaidot ovat kuitenkin siitä kiva asia, että niitä voi opetella ja kehittää. Uskon, että polyamoriset ihmiset joutuvat ihan erilailla käyttämään tunnetaitoja ja kommunikoimaan kumppaniensa kanssa vaikeistakin asioista. Kun ei ole yhteiskunnan rakenteita, joilla perustella omaa toimintaa, joutuu oikeasti miettimään mitä haluaa ja miksi. Ja mitä voi vaatia kumppanilta ja miksi. Olisi hienoa nähdä myös monogaamisten ihmisten ottavan kommunikointiin ja tunnetyöhön mallia polyamorisilta, vaikkei omaa suhdetta olisikaan (vielä) valmis avaamaan. Toki suosittelen myös suhteen avaamista, sillä kuuluhan vanha sanontakin, että jaettu ilo on moninkertainen ilo. Ja voin kokemuksesta sanoa, että se pitää paikkansa.”