Havaintoja parisuhteesta

”Toivoisin meidän entisen elämän palaavan takaisin!”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Voisinko pyytää sinua kirjoittamaan tai jakamaan aiempaa kirjoitustasi aiheesta ”Pitääkö seksin vähentyä parisuhteen aikana?” tai ”Miksi intohimo ja seksuaalinen kanssakäynti vähenee, kun parisuhde muuttuu vakavaksi, pitkäaikaiseksi, kahden ihmisen elämät yhdistäväksi elämäksi?”?

En ole varma, saatko kiinni ajatuksestani, mutta nyt täytyy jo itsekin myöntää elävänsä sellaista elämää, jossa suhteen vakiintumisen ja muutaman yhdessä eletyn vuoden myötä seksi on muuttunut harvalukuiseksi, vain iltamyöhään omassa makuuhuoneen sängyssä tapahtuvaksi toiminnoksi, josta ei saa puhua ääneen, ei saa vihjata millään sanoilla mitään sen suuntaista, jonka voisi ymmärtää liittyvän seksiin, ei saa koskea toista flirttailumielessä seksuaalisesti… Nämä kaikki on muuttunut ihan täysin siitä, millaista elämää on vietetty vielä parisen vuotta sitten. Ja, kun näistä yrittää keskustella, niin asia on loppuun käsitelty hyvin nopeasti, yhden tai kahden lauseen vastauksen päästä – ja elämä jatkuu taas sellaisena, kuin se nykyisellään on ollutkin jo pidemmän aikaa.

Tekisi mieli herättää kumppanin intohimo jotenkin, mutta yritys toisensa jälkeen iskee takaisin ”naamaa vasten”. Olipa se sitten vihjailua sanallisesti, sipaisua seksuaalisesti tai vähemmän seksuaalisesti ohimennen, intohimoisempi pusutteluhetki, tai sitten päinvastoin, eli oman ajan antamista, rauhassa olemisen antamista, omien tekemistensä tekemistä… Mikään ei ole tuntunut vaikuttavan asiaan.

Ja sitten päästään tähän minulle vaikeimpana osioon:

Kun hänellä on sitä omaa aikaa, niin kuinka helppoa onkaan ottaa puhelin käteen ja alkaa selaamaan somea, videoita, uutisia, jne., jonka jälkeen hänen päänsä on ihan täynnä informaatiotulvaa, ettei jaksaa enää pitkiin aikoihin tehdä yhtään mitään.

Kaikki tämä ja niiden ymmärtämättömyys, sekä se, ettei niistä voi keskustella, turhauttaa minua aivan älyttömän paljon.

Toivoisin meidän entisen elämän palaavan takaisin!”

Lue myös

X