Havaintoja parisuhteesta

”Toivon, että puolisoni pääsisi jo pois”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Puolisoni on parantumattomasti sairas. Alle viisikymppisenä. Tämä ei ole mitenkään oikeudenmukaista. Sairaus on ollut raju ja sitä ei voida parantaa. Viimeisen vuoden aikana mukaan ovat tulleet rajut kivut.

Haluan kertoa tarinan siitä, että minkälaista on elää kuolemansairaan puolison kanssa. Haluan olla mahdollisimman rehellinen, sillä uskallan tämän nimettömänä tehdä. Omalla nimelläni ja kasvoillani en sitä tekisi, sillä en luota ihmisiin ja heidän vastaanottokykyyn asiassa, jota he eivät itse ole kokeneet.

Ensijärkytyksestä ja surusta päästyäni elämä puolisoni rinnalla on ollut sietämätöntä. Eihän niin saisi sanoa kuolevasta ihmisestä, koska häntä kohtaan pitäisi tuntea vain sääliä ja armollisuutta. Sitä hän ei halua itsekään. Siksi hän ei ole kertonut sairaudestaan kuin muutamalle ihmiselle. Hän ei halua kokea sitä, että ihmiset alkavat säälimään häntä.

Lähestyvä kuolema ja varsinkin kivut ovat tehneet puolisostani aggressiivisen, jopa väkivaltaisen. Olen saanut itsekin tästä osani. Olen tullut heitetyksi seinää vasten ja olen väistänyt lentäviä esineitä. Mitä minä voin tehdä? Minunhan pitää vain ymmärtää ja ottaa vastaan, koska tämä on avioliittomme viimeinen vastamäki.

Paitsi että en halua vain ymmärtää ja ottaa vastaan. Kuinka julma olenkaan ja kuinka julmalta kuulostaankaan. Minä haluan pois tästä kaikesta. Kuinka julma on ihminen, joka haaveilee siitä, että olisi tästä tilanteesta vapaa. Miten minä tästä vapaaksi pääsen? Jättämällä kuolemansairaan puolison? Siitähän hyvän ihmisen maineen saisi ja vaikka harva tietää puolisoni tilanteesta, niin kyllä se joskus tulisi ilmi. Tiedättekö miltä tekoni sen jälkeen ihmisten silmissä näyttäytyisi?

Minä pääsen tilanteesta pois vasta kuin puolisoni kuolee. En minä haluaisi puolisoni kuolemaa, mutta olen viime kuukausina ajatellut, että voi kun hän pääsisi pian pois, sillä hänen loppuelämänsä tulee olemaan ihan jotain muuta kuin elämää. Tästä eteenpäin emme enää voi edes peitellä puolisoni tilaa. Se näkyy, kun vain katsoo. Toivon hänen poispääsemistään hänen itsensä vuoksi, mutta myös itseni vuoksi. Tiedän että jälkimmäinen kuulostaa itsekkäältä, mutta en ymmärrä, että miksi asiaa pitäisi yhtään sen enempää kaunistella.

Ajattelen, että puolisoni ei ole enää se sama ihminen, johon olen rakastunut ja jota olen rakastanut. Avioliittomme hänen kanssaan on ollut jo jonkun aikaa ohi. Hän on enää ihmisen kuori siitä ihmisestä, jonka olen elämääni valinnut. Olen surutyöni jo tehnyt ja samalla vienyt avioliittomme loppuun. Tietenkin rakastan häntä vielä, tai enemmänkin rakastan ajatusta hänestä. Tämä loppu on kohtuuttoman rumaa kauniin yhteisen taipaleemme päätteeksi.

Olemme molemmat hänen sairautensa vankeja. Hän on tietenkin pahemmassa roolissa. Hänen elämänsä tulee päättymään. Oikeastaan se osittain päättyi jo diagnoosiin. Pysyn rinnalla loppuun saakka, mutta minusta ei silti saa leivottua mitään sankarivaimoa, En ole sellainen ja en halua sellaiseksi koskaan tulla. Minä haluan meille molemmille vapauden. Hänelle hänen kivuistaan ja itselleni tästä elämästä, joka ei enää ole elämää, vaan kuolemaa ja sen odotusta.

Siksi en tätä tilannetta halua sen enempää kaunistella, koska tilanteessa ei ole yhtään mitään kaunista.

Haluan että tämä loppuu

Lue myös

X