”Toivottavasti sinuun ei enää koske ja sinun on hyvä olla ja levätä”

”Tarina äidistäni.

Minulla on todella ristiriitainen mieli ollut äitiäni kohtaan aina.  Kun olin pari kuukautta vanha vauva niin äitini ei saanut rauhoitettua minua millään ja oli jo omakotitalon toisesta kerroksesta parvekkeelta minua pudottamassa kaiteen yli, onneksi isäpuoleni ehti paikalle minut pelastamaan.

Kun isäpuoleni ja äitini erosivat, asuin äitini luona puolivuotiaana, silloin äidin miesystävä eli uusi isäpuoleni pahoinpiteli toistuvasti äitiäni, yritti muun muassa hukuttaa äitini kylpyammeeseen, myös minua puolivuotiasta vauvaa se mies pahoinpiteli heittelemällä pitkin seiniä ja huusi: ”Olet samanlainen huora kuin äitisi!” Ihmeen kaupalla selvisin hengissä. Meidän saksanpaimenkoiran se mies tappoi meidän asuntoon ja minä äitini kanssa mentiin turvakotiin.

Pari kertaa äitini palasi kuitenkin sen miehen luo ja meidän molempien pahoinpitely jälleen jatkui kun äidilleni oli tärkeintä alkoholi. Hän oli sen väkivaltaisen miehen kanssa vain siksi että sai alkoholia.

Jossain vaiheessa entinen isäpuoleni sai onneksi huoltajuuteni eikä biologista isääni näkynyt kuvioissa lainkaan. Tapaamisia oli äitini luokse mutta aina äiti ratkesi ryyppäämään, alkoholisti kun oli. Joskus äiti tuli juna-asemalle minua vastaan käsi paketissa ja kasvot pahoinpideltynä. Äiti yritti kyllä tsempata, käytiin lomareissuilla vuokramökeillä, mutta joka kerta äiti veti kännit ja yritti tappaa itsensä, joten ei kovin mukavia muistoja lapsuudesta ole.

Kun olin itse jo täysi ikäinen niin sama meno äidilläni jatkui, ei edes se häntä rauhoittanut, että hän rupesi saamaan lastenlapsia, joista kuitenkin iloitsi. Muutama vuosi sitten odotin esikoistani neljännellä kuulla kun äitini menehtyi. Silloin tuntui, että koko elämäni pysähtyi, mutta uusi elämä kasvamassa mahassani ja hyvä mies rinnallani minä selvisin. Nyt minulla on toinenkin lapsi ja äidilläni olisi nyt kaikkiaan yhdeksän mummotettavaa, joista hän olisi varmasti ylpeä.

Koko elämäni minä pelkäsin, että äitini vielä juo itsensä hengiltä ja lopulta hänen elimistönsä ei enää kestänyt sitä alkoholia ja useita sairauksiakin hänelle oli ehtinyt tulla vointia huonontamaan. Äidilleni jos saisin jotain sanoa niin sanoisin: ”Anteeksi, anna äiti anteeksi kaikki meidän turhat kinastelut ja yritä ymmärtää se huoli mikä minulla aina oli sinusta. Sinä olit tärkeä ja rakas aina minulle, vaikka sitä sinä et uskonutkaan. Minä käyn lapsieni kanssa sinua muistelemassa tulevana äitienpäivänä ja sytytän kynttilän muistollesi, toivottavasti sinuun ei enää koske ja sinun on hyvä olla ja levätä. Ikuisesti sinua kaivaten tyttäresi ja mummotettavasi.””