”Tuhoan kaiken mustasukkaisuudellani”

Olen toisessa avioliitossani. Ensimmäinen päättyi siksi, koska puolisoni ei enää jaksanut minua. En minä siitä häntä voi syyttää. Olin hänelle raskas puoliso. Olen kenelle tahansa raskas puoliso. Olen siksi, koska olen äärettömän mustasukkainen.

Olen pitänyt normaalina sitä, että puolison pitää näyttää puhelimeensa saamansa viestit vähintään kerran viikossa. Hänen pitää myös kertoa, että missä on päivän aikana ollut ja keitä ihmisiä nähnyt. Baarissa ei minun mielestäni saa käydä enää sitten kun on vakiintunut. Miksi edes pitäisi? Humalassa ihmiseltä lakkaa kontrolli ja hän tulee tehneeksi ihan mitä tahansa.

Puolisoni ollessa poissa minä olen viestittänyt hänelle vähintään tunnin välein ja olen pakottanut hänet vastaamaan viesteihini, jos hän ei voi puhelimeen vastata. Jos hän ei vastaa puhelimeen, pelkään heti, että hän tekee selkäni takana jotain kiellettyä.

Olen pakottanut puolisoani myös poistamaan Facebookista naispuoleisia kavereita, joita minä en tunne. Olen asettanut ehdot, että jos hän ei poista, niin sitten minä lähden parisuhteesta. Enhän minä mihinkään olisi lähtenyt. Olen varmasti kärsinyt mustasukkaisuuden lisäksi vakavasta läheisriippuvuudesta.

Miehelläni ei ole saanut olla naispuolisia ystäviä, koska miksi edes pitäisi? Olen ollut sitä mieltä, että ei ole luonnollista viettää aikaa vastakkaisen sukupuolen ihmisen kanssa, kun on oma parisuhde. Olen ollut sitä mieltä, että mies ja nainen eivät voi olla ystäviä keskenään, sillä miehen ja naisen välillä on aina seksuaalinen jännite, joka voi laueta heikolla hetkellä seksiksi.

Tämä kaikki siis eroon päättyneessä avioliitossani.

Mustasukkaisuus on sisältä päin syövä tunne. Se on kuin kasvain, joka ei tapa ihmistä, mutta se tappaa parisuhteet. Olen kokenut suurta syyllisyyttä ja syyllistämistä mustasukkaisuudestani. Ikään kuin olisi helppoa vain lakata olemasta mustasukkainen. Olen verrannut mustasukkaisuutta esimerkiksi korkeanpaikankammoon. Ei hekään parane siitä, kun heille sanoo, että lakkaa pelkäämästä. Eikä mustasukkainen lakkaa olemasta mustasukkainen, jos hänelle sanotaan, että lakkaa olemasta mustasukkainen.

Tässäkin blogissa kirjoitetaan usein vapaudesta ja siitä, että ihmisen kuuluu saada olla vapaa parisuhteessaan ja varsinkin puolisolle pitää antaa vapaus. Onhan se helppo sanoa. Allekirjoitan nuo kaikki sanat ja todella haluaisin olla olematta mustasukkainen. Eikä minua tarvitse muistuttaa siitä, että minulla ei ole oikeus lukea tai saada tietää puolisoni viestejä tai että on typerää kieltää puolisoaan tavata ihmisiä. Voi kun se olisikin niin helppoa alkaa elämään vapaammin, mutta kun se ei ole.

Jos tämä on raskasta mustasukkaisen puolisolle, niin on tämä raskasta mustasukkaisellekin. Olla koko ajan varuillaan siitä, että minua petetään tai minut jätetään. Puolison ollessa muualla sisälläni on niin iso ahdistus, että se tuntuu kuin ei henkeä saisi.

Edellinen mieheni ei enää jaksanut. Hän kertoi minulle moneen kertaan, että ei jaksa joka ilta tuntea olevansa epäluotettava tai selittää jokaista puhelimen piippausta, joka hänen puhelimeensa tuli. Viimeinen pisara taisi olla se, että mieheni sai työkeikan Suomen ulkopuolelle ja tuo matka olisi kestänyt kaksi viikkoa. Kielsin häntä lähtemästä ja jos lähteekin, niin minun olisi pitänyt päästä mukaan. En olisi halunnut lähteä, mutta olisi mennyt vahtimaan häntä. Mies lähti lopulta työmatkalle ja myöhemmin koko avioliitosta. Pahin pelkoni siis toteutui toisen aiheen osalta. En tullut petetyksi, mutta tulin jätetyksi.

Minä en osaa olla yksin, joten pariuduin pian uudestaan. En käsitellyt eroa missään vaiheessa, vaan aloitin uuden suhteen. Mikään ei muuttunut. Paitsi mies, joka huomattuaan piirteeni oli ehdottomampi minulle kuin ensimmäinen mieheni oli ollut. Hän passitti minut terapiaan.

Olen käynyt terapiaa nyt kaksi vuotta, mutta silti moni asia on pysynyt samana. Pystyn hallitsemaan ja pitämään mustasukkaisuuttani aloillaan paremmin kuin ennen, mutta yhä epäilen puolisoani kaikesta, jos hän ei tarkasti selvitä minulle menojaan tai puheluitaan. Mustasukkaisuus ei ole hävinnyt minusta.

Terapiassa ollaan etsitty mustasukkaisuuteni juurisyitä. Lapsuudessa ne ovat. Olen kokenut siellä hylätyksi tulemista ja pelko on seurannut minua läpi elämäni parisuhteisiin saakka. Pelkään hylkäämistä niin paljon, että koen koko ympäröivän maailman uhkaksi. Pelkään, että en ole riittävä miehelleni ja hän löytää paremman ja heti kun hän löytää paremman, hän joko pettää minua tai jättää minut ja taas minut hylätään.

Minulle on sanottu, että olen sairaalloisen mustasukkainen. Pahimmillaan se kai johtaa jopa väkivaltaan. Onneksi minä en ole väkivaltaan taipuva ihminen, ehkä enemmänkin itsetuhoinen. Mustasukkaisuus tuhoaa minut ja pelkään, että se on pian taas tuhoamassa avioliittoni. Kaikki on hyvin, kun saan olla mieheni kanssa kahdestaan ja voimme viettää yhdessä arkea. Olen silloin varmasti hyvä ja normaali vaimo. Muissa tilanteissa minusta paljastuu ihminen, jonka kanssa kenenkään ei ehkä pitäisi edes olla.

Kirjoitan tämän tarinan siksikin, että se helpottaa oloani ja jos julkaiset tämän, niin ehkä joku saattaa löytää itsensä tästä tarinasta. Tietääpähän sitten ainakin, että ei ole yksin ongelmansa kanssa. Itse koen usein olevani maailman ainoa mustasukkainen ihminen, koska tästäkin blogista luen ihmisten tarinoita, joissa on jopa lupa tapailla muitakin ihmisiä. Olen miettinyt, että miksi tunnen toisinaan jopa vihaa sellaisia ihmisiä ja sellaisia tarinoita kohtaan ja ymmärtänyt, että ehkä siksi, että tunnen suurta kateutta heitä kohtaan. Haluaisin olla kuin he. Haluaisin, että joku repisi pois mustasukkaisuuden minusta.

Minulla on ihana mies ja siksi en halua luovuttaa. Ehkä terapia alkaa vielä toimia paremmin ja saan edes jonkinlaisen rauhan sisälleni. Silti pelkään, että ennen sitä tuhoan kaiken mustasukkaisuudellani. Kiitos, että sain kirjoittaa.”