Tule minun viereeni nukkumaan

Me emme mahdu enää samaan kuvaan. Pitää luoda useita vierekkäisiä kuvia. Rakentaa aitoja apua tarvitseville. Leventää kaistoja monelle kulkuvälineelle. Rakentaa yhteiseen kotiin oma huone. Sahata yhteinen sänky kahtia.

Ehkä seuraavaksi omat hissit kaikille. Aamuisin oma bussi, johon ei saisi tulla kukaan muu. Ikkunaton työhuone. Oma kupla, jonka pintaa ei terävinkään neula puhkaisisi.

Miksi ajaudumme yhä kauemmaksi toisistamme?

Puramme muurit, saadaksemme rakentaa tilalle entistä korkeammat. Mihin on hävinnyt yhdessä olemisen taito? Meistä on tullut harhaisia näyttöpääterunkkareita, jotka huutavat vihamielistä ahdistusta keskustelupalstojen tyhjille seinille.

Huudamme puolisolle, että kuinka väärässä hän on taas ollutkaan. Huudamme pyöräilijälle, kävelijöille ja autoilijoille, kuinka väärässä he ovatkaan. Huudamme hätää pakenevalle pelokkaalle, että painuisi vittu takaisin. Huudamme lapselle, joka riehuu saadakseen huomiota.

Emme tule puolitiehen. Emme asetu toisen ihmisen vaatteisiin. Emme yritä edes oikeamielisyydessämme ymmärtää. Tärkeintä on selvittää syyllinen. Osoittaa sormella sitä, joka tekee väärin. Huomaamatta, että jos syyllisiä sormella osoittelemme, niin meitä jokaista kohti on suunnattuna ainakin yksi sormi.

Kevät ja kesä on ollut uhkaava ja outo. Ehkä meidän kannattaisi lähentyä toisiamme. Siirtyä samaan kuvaan, samaan huoneeseen. Purkaa muurit välistämme. Rakentaa yhteinen huone yhteiseen kotiimme. Liimata sänky takaisin yhteen. Koskettaa toista ihmistä toisella ihmisellä. Tulla puoleen väliin vastaan. Pysähtyä. Ottaa kiinni.

Sytyttää valo ympärillemme. Avata silmämme ja ymmärtää. Sillä silmät on katsomista, ei sulkemista varten.

Sano minulle tänä iltana, että sinä rakastat minua. Käänny minua kohti, tule minuun kiinni ja jää siihen edes hetkeksi. Huomenna alkaa uusi päivä, uusi kuukausi ja uusi aamu. Sinun silmissäsi loistaa lokakuinen toiveikas valo.

Meillä on maailman kaikki mahdollisuudet onnistua.