”Tuletko minun vaimokseni?”

Tänään on toukokuun ensimmäinen päivä. Aion viettää sen puolisoni kanssa.

Olemme päättäneet, että tänään emme kumpikaan mene sosiaaliseen mediaan. Olemme luvanneet sen toisillemme. Siksi voin huoletta ahtaa luvan julkaista tämä teksti vappupäivän aamuna.

Olemme tavanneet vappupäivänä viisi vuotta sitten. Oikeastaan vietimme vielä edellistä iltaa, mutta vuorokausi oli ehtinyt kääntyä jo toukokuun puolelle. Perinteisen tylsä baaritapaaminen.

Se on johtanut tähän aamuun. Aamuun joka alkaa sillä, että herättyämme siskoni hakee kaksivuotiaan lapsemme hoitoon. Puolisoni ei sitä vielä tiedä, sillä en ole kertonut hänelle suunnitelmistani.

Kun lapsi on haettu, niin valmistan meille yhteisen brunssin, jonka jälkeen vien hänet pihaamme, jossa minua odottaa ystäväni autollaan. Olen salaa pakannut puolisoni tavaroita reppuun. Tässä kohtaa saattaa suunnitelma mennä reisille, sillä jotain oleellista saattaa puuttua.

Ystäväni ajaa meidät erään hotellin pihaan, jonne jäämme. Olen varannut sieltä meille yhdeksi yöksi huoneen. Vuosi on ollut meille äärimmäisen raskas myös taloudellisesti, mutta olen salaa säästänyt hotelliyön verran.

Huoneeseen saavuttuamme avaan meille skumppapullon ja luen ääneen kirjoittamani kirjeen. Sisältöä en paljasta, sillä se on vain hänelle. Sen verran voin raottaa kirjeen sisältöä, että kirje kertoo syvästä rakkaudesta.

Minulla on myös pieni lahja. Se on käärittynä lahjapaperiin. Paperin sisällä on lukollinen päiväkirja. Avaimen saa minulta. Pyydän häntä avaamaan päiväkirjan.

Päiväkirjan ensimmäisellä aukealla on kuva meistä. Toisella aukeamalla kuva lapsestamme. Kolmennella aukeanalla teksti. Yksi lause.

Tuletko minun vaimokseni?

Se mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi.