Havaintoja parisuhteesta

”Tuntui kun näkymättömät kädet olisi kietoutuneet henkitorveni ympärille”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Minulle kävi näin. Itse asiassa kaksikin kertaa ja hyvin samanlaisella kaavalla.

Olimme olleen silloisen kumppanin kanssa yhdessä muutaman vuoden. Hän muutti lastensa kanssa luokseni asumaan, ja lapsistakin tuli minulle luonnollisesti hyvin tärkeitä.

Mielestäni suhteessa ei ollut suurempia konpastuskiviä ja kumppanini aina sanoi minulle samaa. Kertoi miten onnellinen kanssani on eikä kaipaa mitään muuta. Meillä oli paljon kosketusta, pitkistä ja hellistä leffahetkistä niihin pieniin sipaisuihin kun toinen kävelee ohi keittiössä. Seksissäkään ei ollut mitään valittamista. Meillä oli mieletön yhteys hänen kanssaan.

Sitten koitti meidän viimeinen yhteinen juhannus. Hän oli ollut koko päivän hieman omissa maailmoissaan ja jotenkin etäinen, ja aina kun hakeuduin hänen seuraan niin laittoi vaan puhelimen kiireesti pois ja oli jopa hieman välinpitämätön minua kohtaan. Kaipasin sitä, että olisimme katselleet lähekkäin auringonlaskua järvelle, nauttien toisistamme ja siitä että oli pitkästä aikaa yhteistä vapaata. Se oli ensimmäinen juhannus kun tunsin olevani yksin kaikkien niiden ihmisten seurassa. Minulla oli outo tunne, enkä osannut oikein tehdä sille tilanteelle mitään.

Koitti nukkumaan meneminen. Hänellä oli aina tapana kietoa kädet tietyllä tavalla ympärilleni kun olimme nukahtamassa. Maattiin hiljaa sängyssä ja kysyin oliko hänellä joku hätänä, johon sain vastaukseksi vaan että työasiat pyörii mielessä. Hän pyysi anteeksi, mutta jäi aika kauas minusta ja kun hakeuduin lähemmäs niin tuntui kun olisin tavallaan tyrkyttänyt itseäni hänen lähelle. Sinä yönä minä en nukkunut, vaan tuijotin hänen selkäänsä.

Arki meni eteenpäin ja ne pienet kosketukset toisen kävellessä ohi hiipuivat pikkuhiljaa. Kun yritin ottaa asiaa puheeksi niin olin vaan vaativa, kun aina vaadin huomiota. Se ei koskaan aikaisemmin ollut meille kummallekaan vaikeaa, vaan sellainen joka kannattelee siinä arjessa ja antaa toiselle tunteen että on haluttu ja kaivattu, rakastettu.

Tilanne alkoi kärjistymään. Hän ei enää tehnyt aloitteita seksin suhteen. Tunsin olevani vastenmielinen, ja minua hävetti kun yritin tehdä aloitetta ja tulin torjutuksi. Minusta tuntui, että himmenin pikkuhiljaa hänen silmissään. Kun seksiä oli niin se tuntui pakolliselta pahalta, ja hyvin toista lukevana huomasin hänen olevan aina jossain muualla.

Tilanne oli minulle todella raskas ja yritin puhua siitä, mutta toinen edelleen sanoi että kaikki on ihan normaalisti. Olin jo tehnyt päässäni omia mietelmiä asioiden suhteen mutta halusin jotain näyttöä niille. Sen sain yhtenä päivänä, kun kumppanin puhelin oli (ihme kyllä) jäänyt keittiön pöydälle kun hän oli suihkussa. Join kahvia ja puhelimen näyttöön ilmestyi valo ja se kiinnitti huomioni. Viesti oli ystävältäni, joka olisi halunnut olla kärpäsenä katossa kun kumppani oli suihkussa. Minusta tuntui, että tukehdun siihen kahviin. Tuntui kun näkymättömät kädet olisi kietoutuneet henkitorveni ympärille.

Odotin, että hän ottaisi asian puheeksi, mutta turhaan. Hän alkoi käyttäytymään minua kohtaan aina vaan enemmän välinpitämättömästi ja oli pahalla tuulella. Hän ratsasi puhelintani, koska alkoi epäilemään että minulla olisi joku toinen. Hän löi minua kerran riidan päätteeksi kasvoihin kun yritin saada häneltä vastauksia.

Lähdin tuulettamaan päätäni toiselle paikkakunnalle serkkuni luokse viikonlopuksi. Sain kuulla toista kautta, että tämä ”ystäväni” oli pitänyt kumppanilleni seuraa koko viikonlopun, ja kumppani oli käskenyt lapsiaan olla kertomatta asiasta. Minusta on kamalaa että lapsia sotketaan näihin aikuisten ongelmiin mukaan. Minun mitta oli täynnä, ja silloin tiesin että pian omakotitaloni on todella hiljainen kun asun siellä yksin.

Asiat eteni, ja kerroin hänelle mitä tiedän, että hänen täytyy pakata tavarat ja lähteä. Hän ei koskaan tietenkään myöntänyt suhdetta ystäväni kanssa, vaan minä olin sekopää joka kuvitteli omiaan. Muistan ikuisesti kun lapset itkivät hysteerisinä kun menin kotiin, ja kun kysyin mikä on hätänä niin he sanoivat etteivät halua että ystäväni korvaa minut. Sydämeni hajosi. Kerroin ettei ketään voi korvata, että me voidaan edelleen nähdä ja olla tekemisissä. Kuitenkin siinä kävi niin, ettei kumppanini halunnut enää kohdata minua, minusta tuli hänelle vieras joka ei saisi missään nimessä olla niiden lasten kanssa tekemisissä joiden kanssa olin asunut useamman vuoden, joiden pelejä olin katsomassa ja joita olin peitellyt sänkyyn toivottaen hyvät yöt. Hän ei vaivautunut tulemaan paikalle edes pakkaamaan omia ja lasten tavaroita, hän vaan häipyi. Minä pakkasin kaiken, ja säilöin niitä useamman viikon asuntoni yläkerrassa ja pihasaunassa. Se oli hyvin raskasta, mutta samalla ehkä se kertoi minulle sen kuinka paljon hän minua todella enää arvosti.

Menetin yhden ihmisen sijaan kuusi tärkeää ihmistä. Meni vuosia toipua siitä, ja seuraava kumppani teki minulle täysin samalla tavalla. Mietin silloin mitä niin pahaa olen tehnyt, että ansaitsen niin paljon surua, ja sitä että tunnen olevani näkymätön, kuin Ninni. En pystynyt nukkumaan sängyssäni, tai olemaan kotona pitkään aikaan kun kuvittelin mitä kaikkea minun kodissa oli tapahtunut kun en ollut siellä.

Nykyään olen onnellisessa suhteessa ihmisen kanssa, joka koskettaa ja kommunikoi, kertoo heti jos joku asia painaa mieltä. Toivon että ihmiset kertoisi ajoissa jos aidan takana oleva ruoho on vihreämpää ja he haluavat kovasti mennä sen aidan toiselle puolelle. Ketään ei voi omistaa, mutta itse voi vaikuttaa siihen miten sen suhteen päättää, kuinka pahasti toisen hajottaa.”

Lue myös

X