Havaintoja parisuhteesta

”Tuntuu että olen turvassa rakkausihmiseni kanssa”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

.

”Olen monisuhteinen, ja sen takia minulla on ollut ehkä keskimääräistä enemmän suhteita ja eroja tässä melko lyhyessä ajassa. (Toki kaikilla monisuhteisilla ei ole paljoa suhteita, tai montaa samaan aikaan. Kaikilla on vapaus luoda sellaisia suhteita, kuin itselle sopii, eikä vaan sokeasti seurata yhteiskunnan normia.)

Kaksi suhdetta on päättynyt hyvinkin nätisti. Toisen kanssa oli kokonaisuudessaan kaunis suhde – sovittiin muun muassa, että jutellaan mahdollisimman usein siitä, haluammeko vielä jatkaa suhdetta. Koronan aikaan emme nähneet, joten keskustelimme ja sovimme että suhde saa toistaiseksi päättyä, mutta voimme jatkaa joskus jos molemmista tuntuu siltä.

Toisessa suhteessa olin useamman vuoden. Loppuajasta pidimme huolen, että istuimme kerran kuukaudessa alas ja keskustelimme suhteestamme. Viimeisen kerran totesimme melkein yhteen ääneen, että olemme enemmän ystäviä kuin rakkausihmisiä, ja sovimme että nyt on hyvä aika päättää suhde. Miksi pitäisi olla tilanteessa, jossa kummallakaan ei ole niin hyvä olo kuin haluaisi?

Soimme siis toisillemme vapauden olla sellaisessa rakkaudessa, joka täydentää paremmin.

Yhdessä tämänhetkisistä rakkaussuhteistani olen sopinut kumppanin kanssa, että olemme yhdessä niin kauan kuin on kivaa, ja niin kauan kuin suhde antaa enemmän kuin ottaa. (Ei toki tarkoita että luovutetaan ensimmäisessä esteessä.) Meillä on myös suunnitelma, jonka mukaan keskustelemme suhteen tilasta parin kuukauden välein. Käymme läpi mikä toimii, ja missä voisi parantaa.

Olemme myös keskustelleet kattavasti siitä, mitä kumpikin haluaa tai ei halua, ja missä menee meidän yhteiselon rajat. Tuntuu että olen turvassa rakkausihmiseni kanssa.”

X