Tyttölapsi ei ole prinsessa

Minulla on kaksi prinsessaa. Olen kahden prinsessan isä. Näillä sanoilla olen huomannut useamman kerran varsinkin isien kutsuvan tyttölapsiaan.

En ole vastaavasti huomannut, että poikalapsia kutsuttaisiin prinsseiksi.

Tulen nyt nillittämään ja tämän tekstin johdosta monella kaatuu kahvikuppi vitutuksen johdosta.

Minullakin on kaksi lasta. Tyttöjä molemmat. En ole koskaan kutsunut heitä prinsessoiksi. Miksi en ole? Koska he eivät ole prinsessoja, vaan he ovat lapsia. Eivät he ole koskaan edes leikkineet prinsessaleikkejä.

Miksi minä tästä asiasta nyt nillitän? Siksi, koska sanat ovat minulle tärkeitä. Sanoilla muokataan arvoja ja asenteita.

Sana prinsessa on harvinaisen arvolatautunut sana. Siihen sisältyy jotain niin vanhakantaista rooliolettamaa, että melkein hirvittää.

Kyllä minä tiedän, että lapsiaan prinsessoiksi kutsuvat eivät tee sitä siksi, että haluavat roolittaa lapsensa johonkin suuntaan. Syvästä rakkaudesta termiä käytetään ja se on termi termien joukossa ja rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Silti termin käyttö ei ole ongelmatonta. Syyn saa kertoa nyt jo aikuisiässä oleva entinen prinsessa.

”Isäni kutsui minua prinsessaksi. Hän ei tehnyt sitä koskaan kotona ollessa, mutta aina muualla. Joka ikisessä sukujuhlassa hän nimitti minua prinsessaksi.

Hän jatkoi sanan käyttämistä silloinkin, kun olin jo teini-iässä. Tuolloin hän huumorimielessä muiden ihmisten edessä kertoi joutuvansa pitämään jo prinssejä loitolla.

Minua sekä nolostutti että tunsin asiasta häpeää. Koin olevani kaikkea muuta kuin prinsessa. Minussa oli paljon ”poikamaisia” piirteitä ja koin, että tuotan isälleni pettymyksen olemalla jotain muuta kuin hän halusi.

Pettymyksen isälle lopulta tuotinkin, kun aikuisuuden kynnyksellä aloin pojan sijaan seurustella tytön kanssa. Minua ei vienytkään prinssi Uljas vaan toinen prinsessa.

Tiedän että isä sanoi sanaa rakkaudella. Silti se ahdisti minua, koska minä koin olevani jotain aivan muuta. Enkä minä isälleni siitä uskaltanut mitään sanoa. Pelkäsin että tuotan pettymyksen.”

Niinhän tämä kaikki menee. Asia, jonka kuvittelemme rakkaudenosoitukseksi, onkin toiselle ahdistusta aiheuttava seikka. Koska me emme ajattele tarpeeksi. Me teemme asioita omista lähtökohdistamme käsin.

Me emme tarvitse tähän maailmaan enää yhtään enempää sukupuolittamista. Prinsessa on sitä merkittävissä määrin. Satujen prinsessat ovat usein prinssiään odottavia reppanoita. Sellaisia, jotka eivät yksin oikein tunnu pärjäävän. Tämä kärjistetysti sanottuna. Harva tyttölapsi haluaa enää sellaiseksi kasvaa, vaan itsenäiseksi toimijaksi, joka tekee mitä tahtoo.

Minulla on kaksi tyttölasta. En ole koskaan kutsunut heitä prinsessoiksi. He ovat minulle paljon enemmän. He saavat olla sitä mitä ovat ja kasvaa sellaiseksi kuin kasvavat.

Kutsun heitä nimen lisäksi termeillä kulta ja rakas. Sillä sitä he ovat.