Havaintoja parisuhteesta

Uskontunnustus höyhenenkevyelle parisuhteelle. ( Ote puheesta hääparille.)

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

On olemassa sääntö, joka koskee jokaista parisuhdetta. Niin kauan, kun parisuhteessa on enemmän naurua kuin huutoa, niin sitä kannattaa jatkaa. Niin kauan, kun viikon aikana kuulee enemmän kehuja kuin haukkuja, niin sitä kannattaa jatkaa. Ihminen on siinä mielessä outo kapistus, että aikuistuessaan hän tulee lopettaneeksi leikkimisen ja avioituessaan seikkailun ja tilastojen mukaan seksin. Ihminen koostuu seitsemänkymmentäprosenttisesti vedestä ja vesi, joka ei virtaa, samenee. Mikään ei ole pysyvää, joten koskaan ei kannata tuudittautua ajatukseen, että tästä eteenpäin voi vain pysyä paikoillaan.

Olen alkanut uskoa höyhenenkevyeen parisuhteeseen. Se ei tarkoita sitä, että suhtautuu parisuhteeseen kevyesti, vaan se tarkoittaa sitä, että parisuhteen sisällä on mahdollisimman helppo olla. Minä en usko parisuhteeseen ja rakkauteen, jossa kaikki asiat ovat vääntämisen ja taistelemisen takana. Ei kai perhe-elämän pidä mitään taistelua olla. Perhe-elämän ja parisuhteen pitää olla koti, jossa saa rauhassa olla ihan oma itsensä. Ei se mene niin, että omaa olemassaoloaan pitää puolustella päivästä toiseen, ihan vain siksi, että on sen toisen silmissä riittämätön ja aina väärässä. Jokaisella meillä on oikeus onneen.

Minne se parisuhteen alun ymmärtäminen katoaa parisuhteen edetessä? Mihin katoaa se ihmisen sisältä kumpuava leikkimielinen asenne parisuhdetta kohtaan? Missä kohtaa siitä kaikesta tulee projekti, jonka eteen pitää alkaa tehdä hartiavoimin töitä? Mihin häviää olemisen sietämätön keveys? Avioliittoon sännätään keskimäärin muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen. Vietetään pitkään suunnitellut prinsessahäät. Jatketaan parisuhdetta, jonka viralliseksi nimeksi tulee avioliitto. Kaikki jatkuu kuitenkin aina entisellään. Avioliitto on vain instituutio, joka ei tarkoita itsessään yhtään mitään. Ainoa, jolla on merkitys avioliitossakin, on rakkaus.

Avioliitossa ei todella ole syytä lopettaa parisuhteessa alkanutta leikkimistä ja seikkailua. Veden pitää antaa virrata. Ei avioliiton alku ole minkään ajanjakson loppu, eikä edes minkään aikakauden alku. Se on jatkumoa sille vuosia kestäneelle parisuhteelle ja alkuajan rakastumiselle. Liian usein avioliitto on lähtölaukaus sille, että parisuhteen ja elämän alkaa ottaa liian vakavasti. Pari lopettaa seikkailun, leikkimisen ja ilonpidon. Tilalle tulee tylsistyminen, muurien rakentaminen maailman eteen, pelko, urautuminen ja tottumus. Eihän sitä voi enää näin aikuistuneena pelleillä ruokakaupassa ostoskärryillä tai kävellä kadulla niin, että jalka ei saa osua viivalle. Puhumattakaan, että aloittaisi aamun pitkällä Netflix-putkella ja harrastaisi jaksojen välissä nautinnollista seksiä. Eihän niin voi vain tehdä, kun niin ei vain voi tehdä.

Ja kyllä minä tiedän, että elämässä tulee eteen asioita, että edellä mainittu ei ole vain mahdollista. Mutta ne ovat vain elämänvaiheita, jotka eivät koskaan ole lopullisia. Ihminen, joka haluaa tarpeeksi, keksii kyllä keinon. Ihminen, joka ei halua tarpeeksi, keksii tekosyyn. Siinä vain käy tilastollisestikin liian usein niin, että avioliitto saa onnettoman lopun. Tietenkin se saa, jos parisuhde ja elämä aletaan ottaa projektina, josta pitää vain selvitä. Jokainen päivä on taistelu, joka yritetään voittaa. Unohduksiin jää ilo, nautinto ja keveys. Juurikin ne asiat, jotka takaisivat sen, että parisuhde tuntuisi kodilta, jossa saa rauhassa olla ihan oma itsensä. Juurikin ne asiat, jotka voisivat olla pitkän avioliiton salaisuus.

Huomenna on taas loppuelämämme ensimmäinen päivä. Lavasteet ovat valmiina ja näyttämö odottaa näyttelijöitään. Lohdullisinta tässä on se, että hyvin paljon, ei tietenkään kaikkea, me voimme käsikirjoittaa itse omaa näytelmäämme. Jokaiseen näytelmään kuuluu osana jokin dramaattinen käänne, mutta muuten me voimme toimia itse oman elämämme käsikirjoittajina. Sen kun alkaa kirjoittaa sitä haluamaansa suuntaan. Nimittäin jos ei itse uskalla kirjoittaa oman elämänsä käsikirjoitusta, niin sen tekee sitten joku toinen. Sitten onkin tilanteessa, että elää jonkun toisen ihmisen tahdon mukaisesti. Voin kertoa, että ei ole hyvä elämä se sellainen elämä.

Minä haluan kirjoittaa näytelmää parisuhteesta, joka perustuu kepeyteen ja helppouteen. Se on tarina parisuhteesta, jossa suhteen molemmat osapuolet tuntevat olonsa vapaaksi ja vapautuneeksi. Se on tarina parisuhteesta, jossa leikkimielisyys, huumori, rohkeus, kokeilunhalu, nautinto, sallivuus, hyväksyminen ja vapaus antavat raamit kahden ihmisen tasa-arvoiselle ja tasavertaiselle rakkaudelle. Tarina parisuhteesta, jossa suhteen molempien osapuolten toiveet ja tarpeet tulevat kuulluksi ja toteutetuksi. Se on tarina parisuhteesta, jossa on hyvä ja helppo olla. Se on tarina rakkaudesta, jonka nimi on kirjoitettu tähtiin.

Sillä niin se on ja tulee aina olemaan, minä uskon rakkauteen, jossa ihminen saa kukoistaa juurikin sillä luontaisella tavallaan, jolla hän kukoistaa ja tulee ihan vain omalla persoonallaan hyväksytyksi ja rakastetuksi. Huomenna on loppuelämämme ensimmäinen päivä. Ajatelkaa, kuinka paljon meillä onkaan vielä aikaa käsikirjoittaa elämämme onnelliseksi. Ajatelkaa, kuinka onnekkaita olemme. Ajatelkaa, kuinka kauan meillä on aikaa vielä iloita ja leikkiä. Niinpä, kukapa sen ikinä tietää.

Ei hukata sitä aikaa, mitä meillä vielä on. Ei hukata mahdollisuutta. 

Lue myös

X