Vaikea antaa itsensä toisen rakastettavaksi

Rakastaminen ei aina ole helppoa. Helppoa ei ole myöskään rakastamisen kohteena oleminen. Antautuminen toisen ihmisen rakkauden kohteeksi. Näin sen ilmaiseen nainen kommentissaan:

”Mulla meni kauan uskoa, että mies on tosissaan puhuessaan ja tehdessään kauniita asioita minulle. Olen tosi kiitollinen nykyään, että saan kokea tällaista vastaavaa keskellä arkea, vuosienkin jälkeen. Hän on olemuksellaan, teoillaan ja sanoillaan eheyttänyt minut naisena.”

Samaa on kirjoittanut moni muukin. Yllättävän monelle on vaikea uskoa, että juuri hän saa kokea olevansa rakastamisen kohteena. Onpa jopa sanottu lauseita, että enhän minä ole rakastamisen arvoinen ja kysytty, että miksi kukaan edes haluaa minua rakastaa?

Tämä on kirjoituksen arvoinen aihe. Mistä kumpuaa moinen itsensä alentaminen ja miten on mahdollista, että ihmiset kokevat parisuhteessaan ihmeellisenä sellaisen rakkauden, jonka pitäisi periaatteessa olla lähtökohta rakkaudelle. Se että kokee tulevansa huomatuksi ja rakastetuksi ja puoliso kohtelee arvostavasti, hyvin ja rakastavaksi. Sillä, jos näin ei ole, niin eihän se edes ole rakkautta, eikä sellaisessa parisuhteessa kenenkään olisi syytä edes olla.

Lähteekö kaikki kasvatuksesta, ja tarkoitan tässä vanhakantaista kasvatusta, jonka metodi oli kasvattaa ihminen pysymään näkymättömänä? Lähteekö juuret sieltä tyttöjen kasvattamisesta, joka vanhaan aikaan lähti ajatuksesta, että tytöstä tulee vielä hyvä vaimo, äiti ja hoivaaja jollekin miehelle? Ihminen opetetaan jo pienestä pitäen hautaamaan omat tarpeensa, koska tärkeintä elämässä on täyttää toisten ihmisten tarpeet.

Mietitäänpä, että jos tällaisilla lähtökohdilla parisuhteeseen tuleva ihminen kohtaakin parisuhteessaan ihmisen, joka rakastaa ja arvostaakin puolisoaan ihmisenä eikä roolina. Hän näkeekin puolisonsa rakastettuna eikä vanhempana. Kehuu kauniiksi, saa käyttäytymisellään ”eheytymään naiseksi” niin kuin kommentissa kirjoittanut nainen asian ilmaisee. Koska sitä ennen naiseus ei ole liittynyt naiseen naisena, vaan hänen rooliinsa naisena.

Siitä lähtökohdasta on varmasti vaikea uskoa sinuun kohdistuneita rakkaussanoja ja rakkaustekoja ja on vaikea vastaanottaa rakkautta ja vaikea olla pyyteettömän rakkauden kohteena. Koska oletusarvo on, että niin ei pitäisi tapahtua, koska en ole sen kaiken rakkauden arvoinen.

Helpompi olisikin olla sellaisessa parisuhteessa, jonkalaisista saan viikoittain viestejä ja kommentteja. Ei huomioiduksi tulemista, ei tunnetta siitä, että on universumin kaunein ja seksikkäin ihminen, ei sinulle kohdistettuja kauniita sanoja, ei flirttailua, ei sinuun kohdistettuja rakastavia tekoja ja ei oikeastaan mitään muuta kuin arvostusta siitä, että olet hyvä äiti ja hyvä siinä roolissa, johon sinut on juurrutettu.

Et oikeastaan edes tiedä mistään paremmasta, koska et ole koskaan elänyt mitään sellaista, etkä nähnyt kotona mallia mistään muusta. Siksi sinä oletat, että parisuhteen kuuluukin olla sellaista tasaisen arkista puurtamista, jossa kaksi aikuista hoitaa oman tonttinsa ja sinä vähän enemmän, koska sinä olet äiti ja hoivaaja. Ei sellaisessa ilmapiirissä nainen pääse esille, vaan naisen sisään rakennettu rooli.

Tämä kaikki myös ajateltuna ilman sukupuolijaottelua.

Siksi niin moni elää vuosikymmeniä suhteessa, jossa eivät saa yhtään mitään, koska he kuvittelevat, että sellaista parisuhde on. Asiaa selitellään itselle edulliseksi ja toisten ihmisten päälle heitetään tuomioita liian löysästä eroamisesta.

Niin kuin teki nainen, joka lopulta tuli eronneeksi viidenkymmenen korvilla. Löysi itselleen miehen ja hämmentyi siitä, että vielä viisikymppisenäkin nainen saa ja voi harrastaa seksiä ja tulla rakastetuksi vain ja ainoastaan naisena. Sillä avioliitossa hän oli kuullut mieheltään, että seksi kuuluu nuoruuteen ja suhteen alkutaipaleelle. Ei viisikymppinen nainen ole enää edes seksikäs. Niin hän kuuli omalta mieheltään. Sen jälkeen, kun oli hoitanut roolinsa naisena kasvattaen maailmalle kaksi lasta ja paaponut kotonaan yhtä miestä.

Ja kyllä. Hänkin sanoi, että oli hyvin vaikea uskoa, että joku ihminen oikeasta halusi juuri häntä ja halusi rakastaa häntä ja kohteli niin kuin naista kuuluu kohdella, naisena eikä roolina naisesta.

Onneksi ajat muuttavat ja ihmiset eivät enää vain tyydy siihen minimiin, joka on saatavilla. Tämä muutos tulee johtamaan parantuneeseen kansalliseen itsetuntoon, kun ihmiset uskovat itseensä eikä siihen, mihin ihmiset yritetään saada uskomaan.

Mikään ei ole kauniimpi tunne kuin saada tuntea itsensä rakastetuksi. Hetki, kun huomaa olevansa toisen ihmisen silmissä riisuttuna kaikesta muusta paitsi rakkaudesta.

Sellaiseen parisuhteeseen kannattaa jäädä.