Havaintoja parisuhteesta

Vaikka kuinka muuta väittäisit, niin sukupuolia on enemmän kuin kaksi

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Naurettavaa pelleilyä sanoa, että olisi olemassa muita sukupuolia kuin kaksi. Sitä on joko nainen, jolla on jalkovälissään vagina ja mies, jolla on jalkovälissä penis. Kaikki muu on naurettavaa viherpipertämistä. Miksi lapsienkin joutuu koulussa altistua sellaiselle homopropagandalle, jossa väitetään, että Pirkkokin voi olla mies ja Martti nainen. Tuollainen opetus on saatava kouluista välittömästi rangaistuksen uhalla pois.”

Näin väkevää palautetta antaa henkilö eräässä sosiaalisen median kommenttipalstalla ja saa mielipiteelleen kannatusta muilta kaltaisiltaan itseoppineilta ihmisen biologian ja seksuaalisuuden ammattilaisilta.

Aloitan tämänkin tekstin sanomalla saman asia. Ihmisarvot ja ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymyksiä, vaikka mielipiteet tulisi huudettua karjuen ilmoille, niin silti ihmisarvoista ei tule mielipidekysymystä. Jos jokin asia ahdistaa ja pelottaa ihmistä liikaa, niin soisi, että huutamisen sijaan ihminen tutustuisi aiheeseen enemmän, niin ehkä ei tarvitsisi pelätä ja huutaa niin paljon.

Opetussuunnitelmaan kuuluu sukupuolten moninaisuuden opettaminen. Sukupuolten moninaisuuteen kuuluu se, että sukupuolia on olemassa enemmän kuin kaksi ja että sukupuolta ei määrittele pelkästään se, että mitä kullakin ihmisellä on jalkojensa välissä.

Tässä vielä lyhyt ja ytimekäs lista sukupuolten moninaisuudesta. Listassa käytetty lähteenä tasa-arvo.fi-sivustoa.

Sukupuolen moninaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset eivät ole selkeästi vain miehiä tai naisia. 
Näihin sukupuolivähemmistöihin kuuluvat transsukupuoliset, muunsukupuoliset, transvestiitit ja intersukupuoliset. 

Transsukupuolinen kokee, että hän on eri sukupuolta kuin kehossa näkyvä sukupuoli. 

Muunsukupuolinen tuntee, että hänen sukupuolensa ei ole nainen tai mies. 

Transvestiitti eläytyy vaatteillaan toisen sukupuolen rooliin. Esimerkiksi transvestiittimies haluaa pukeutua naisen vaatteisiin. 

Intersukupuolisen keho ei ole yksiselitteisesti miehen tai naisen. 

Sukupuolivähemmistö on eri asia kuin seksuaalivähemmistö. Seksuaalivähemmistöön kuuluva tuntee vetoa muuhun kuin vain vastakkaiseen sukupuoleen. 

Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuva syrjintä ja häirintä ovat Suomen laissa kiellettyjä.

Muutaman viime viikon aikana koulujen opetussuunnitelmaan kuuluvaa sukupuolten moninaisuutta kohtaan on hyökätty voimakkaasti. Joidenkin tahojen mielestä kyseinen kohta olisi syytä poistaa opetussuunnitelmasta. En tiedä kyseisen tahon ajatuksenjuoksua, enkä haluakaan tietää, mutta surulliselta tuntuu, että tässä ajassa toimii voimia, joiden päämääränä tuntuu olevan voimakas ihmisten itsemääräämisoikeuden pienentäminen tai jopa poistaminen ihan vain siksi, että itse pelkää maailman muuttumista niin isosti.

Jos kuviteltaisiin sellainen kauhuskenaario, jossa vallassa olisikin ihmisarvoja polkevat tahot, niin eihän sukupuolet lakkaisi vain olemasta, vaikka niitä tunnistettaisiin vain kaksi. Ei muunsukupuoliset yhtäkkiä vain valitsisi kahdesta vaihtoehdosta itselleen toista. Sehän olisi sama, että jos homoseksuaalisuus kiellettäisiin, niin homoseksuaalinen ihminen vain päättäisi ryhtyä heteroksi. Se tarkoittaisi vaan sitä, että yhteiskuntaamme tulisi syrjitty ihmisryhmä, joiden ihmisoikeuksia poljettaisiin valtiollisella tasolla. Sellaisenko yhteiskunnan haluaisimme.

Me elämme moninaisessa maailmassa ja on äärimmäisen tärkeää, että tuo moninaisuus on esillä jo kouluopetuksessa, jotta moninaiset asiat normalisoituisivat ja tulevien sukupolvien ei tarvitsisi pelosta huutaa ja vaatia Suomeen ihmisoikeusrikkomuksia palvelevaa lainsäädäntöä. Me vanhemmat ikäpolvet emme ole saaneet tuota opetusta ja tietoutta ja valitettavasti se näkyy monen meidän mielipiteissämme jopa niin voimakkaasti, että sitä voidaan kutsua ihmisryhmän syrjimiseksi.

Maailma muuttuu pienin askelin paremmaksi ja vapaammaksi paikaksi elää. Muuttuu, vaikka se toisinaan ottaa pieniä arvoaskeleita taakse päin, mutta pysyäkseen elossa, ihmiskunnan on muututtava koko ajan ja pysyäkseen onnellisena ja tasapainoisena, ihmisen on oltava kykenevä muutokseen. Historiaa lukiessa, aina on käynyt niin, että muutokselle avoinna olevat yhteisöt, yhteiskunnat ja ihmiset ovat selvinneet voittajina ja elossa.

Joten vaikka sinun tekisi mieli sieltä läppärisi takaa huutaa ihmisille, että sukupuolia on vain kaksi, niin olet huomattavan väärässä. Se on sama kuin huutaisit, että kuukausia on vain kymmenen. On olemassa asioita, jotka eivät ole sinun mielipiteestäsi kiinni. Saa toki elää omassa maailmassa niin, että sukupuolia on vain kaksi ja kuukausia on vain kymmenen, mutta nopeasti huomaa sen, että maailma ajaa ylitse.

Joten eiköhän anneta jokaisen sukupuolen olla, elää ja kukoistaa. Se ei ole yhtään keneltäkään pois, että ihminen saa olla juuri se, kuka hän on, eikä se, minkä joku ulkopuolinen hänet haluaa määritellä.

Aamen.

X