Havaintoja parisuhteesta

Kymmenen vuoden valhe

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

On nainen ja hänellä aviomies. Heillä se tavanomainen tarina. Rakastuminen, häät, asuntolaina, kaksi lasta ja yhteinen tulevaisuus. Yhteinen tulevaisuus, joka kestää muutaman kuukauden yli kymmenen vuotta. Se päättyy iltaan, jolloin nainen saa puhelinsoiton tuntemattomasta numerosta. Puhelinsoiton jälkeen naisen maailma romahtaa. Hän saa kuulla miehensä pettäneen häntä. Myöhemmin selviää, että häntä on petetty koko kymmenen vuoden ajan. Vyyhti alkaa purkautua. Valhe johtaa toisen valheen lähteelle ja nainen havahtuu eläneensä kymmenen vuotta maailmassa, joka ei ole ollut totta. Mies ei ole pettänyt vain yhden naisen kanssa vaan useiden. Kaikki on mennyt suotuisasti siihen asti, kunnes eräs nainen jää kiinni omalle aviomiehelleen, joka tarttuu puhelimeen ja soittaa petetylle naiselle.

Nainen tietää, että pitkässä suhteessa tapahtuu ehkä ihastumisia suhteen ulkopuolella. Niin naiselle itselleenkin on käynyt. Hän on suudellut avioliitossaan toista miestä. Kertonut sen seuraavana päivänä aviomiehelleen, joka suuttui tunnustuksesta niin paljon, että uhkasi avioerolla. Samaan aikaan kun itse oli pannut muita naisia koko liittonsa ajan ja suhtautunut muutenkin hyvin mustasukkaisesti vaimonsa saamaan harmittomaan huomioon muilta miehiltä. Niinhän sitä sanotaan, että eniten puolisonsa pettämistä pelkäävät he, jotka pettävät itsekin.

Nainen kertoo, että pettämisen voisi jopa antaa anteeksi. Voisi jos sen kertoisi rehellisesti. Valehtelua ei voi antaa anteeksi. Varsinkaan, kun valehtelua ja peittelyä oli tapahtunut koko heidän suhteensa ajan. Pahinta on ollut ymmärtää, että koko heidän suhteensa on perustunut valheeseen. Mikään ei ole ollut totta. Ainoa hyvä, joka suhteesta on jäänyt on kaksi ihanaa lasta. Kaiken tämän jälkeen nainen on päivittäin miettinyt kahta asiaa. Miksi hän ei ole riittänyt miehelleen? Mikä hänessä on vikana tai mitä hänestä puuttuu? Lisäksi nainen on miettinyt, että miksi ei ole huomannut yhtään mitään? Hänestä kaikki on ollut hyvin. Seksin määrä väheni vuosien myötä, mutta nainen ajatteli sen aina menevän niin. Ajatteli, kunnes karu totuus paljastui.

Nainen kaivelee tällä hetkellä itsetuntonsa rippeitä. Ilman terapiaa hän ei tilanteesta olisi selvinnyt. Terapiassa nainen on oppinut olemaan syyllistämättä itseään. Ei hän ole ajanut miestänsä pettämään. Ihminen tekee sen ratkaisun ja päätöksen aina itse. Luottamuksen miehiä kohtaan se on naiselta vienyt pitkäksi aikaa. Sitä hän suree eniten, sillä hän on aina uskonut ihmiseen. Joskus vielä hän haluaisi taas uskoa. Hän haluisi olla jollekin ihminen, jota toinen haluaa ja rakastaa niin paljon, että ei haluaisi koskettaa muita. Siihen tilanteeseen nainen itseään rakentaa pala palalta, mutta tällä hetkellä hän tuntee olevansa niin murskattu toisen ihmisen julmuuden ja välinpitämättömyyden johdosta, että tie on vielä pitkä. Silti hän uskoo siihen kauniiseen ajatukseen, että vaikka nyt on onneton, niin on aina toivoa paremmasta.

Aivan niin kuin meistä jokainen haluaa rakastaa ja olla rakastettu.

X