Havaintoja parisuhteesta

Parisuhde voi hyvinkin loppua, mutta rakkaus ei milloinkaan

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Saan säännöllisin väliajoin palautteen, että miten minä voin ja kehtaan kirjoittaa parisuhteista, koska niin moni omista parisuhteistani on päättynyt eroon?

Kertauksena seuraava asia:

Minulle on kerrottu, että vielä 50-luvulla ihmiset menivät nuorena naimisiin. Sitten he olivat naimisissa seuraavat 50 vuotta, vaikka toisinaan teki niin pahaa, että viimeiset vuosikymmenet ihmiset elivät kasvoillaan jokin epämääräinen irvistys. Jos olette ihmetelleet, että monen nuorempaakin sukupolvea edustavan perusilme on kovin vihaisen näköinen, niin se johtuu vain perimästä. Yhtä kaikki, oltuaan 50 vuotta naimisissa, ihmiset kuolivat.

Villi paljastus:

Sitä aikaa ei enää ole.

Seuraavana varsinaiseen asiaan. Aion luetella kirjoitukseeni asioita, joita voi aivan hyvin tehdä, vaikka ei ole siinä asiassa aina ihan viimeisen päälle onnistunut ja sen lisäksi aion luetella asioita, joita voi neuvoa ihmisten olemaan tekemättä, vaikka itse on tekemiseen joskus sortunutkin. Esimerkkinä jokaisessa kohdassa käytän itseäni.

1.Parisuhdeblogi

Olen ollut 43-vuotisen elämäni aikana viidessä parisuhteessa. Pisin niistä on kestänyt yhdeksän vuotta ja lyhin kolme vuotta. Kaikki ne ovat voimassaolevaa lukuun ottamatta päätyneet eroon syystä tai toisesta, osa minun aloitteestani ja osa silloisen rakkaani aloitteesta. Siitä huolimatta minulla on menossa seitsemäs vuosi parisuhdeblogin kirjoittamista. Eikä edes hävetä. Sitä tosin olen miettinyt, että sitten kun parisuhteesta kertova blogini on kestoltaan pidempi kuin yksikään aiemmista parisuhteistani, niin siinä kohtaa on pienimuotoinen uskottavuusongelma, mutta turha on huomista miettiä, kun on tämä päiväkin vielä elämättä

2.Karaoke

Lauloin lukuisia vuosia sitten kaverini kanssa karaokessa biisin. Ollessamme valitsemassa listasta uutta biisiä laulettavaksi, karaokesta vastaava sanoi kauniisti meille, että olisi parempi, jos emme enää laulaisi. Eikö karaoke ole keksitty sitä varten, että se antaa luvan meille aivan paskan laulutaidonkin omaaville laulaa?

3.Pettäminen

Pettäminen on lähtökohtaisesti väärin. Pettämisellä satuttaa toisen ihmisen perimmäisiä tunteita ja siitä toipuminen saattaa viedä pitkään. Minusta ihmisen ei pitäisi pettää puolisoaan. Pettäminen ei tarkoita vain seksiä vieraassa vuoteessa. Se on yksi tapa pettää. Yhtä tuohoisia ellei jopa tuhoavimpia tapoja pettää on esimerkiksi välinpitämättömyys ja jatkuva nalkutus.

Vastavuoroisesti en myöskään jaksa ihmisiä, jotka ovat aivan liian herkkiä jakamaan pettäjille tuomioitaan, koska jokaisessa asiassa on ainakin kaksi eri puolta. Voin teksteissäni kirjoittaa ja ihmisille sanoa, että pettäminen on väärin, että välttäkää sitä viimeiseen asti. Voin niin tehdä, vaikka olen itse parisuhteessa ollessani pettänyt. Kunhan sitä ei tee minään moraalisena Jumalana tai yli-ihmisen ominaisuudessa. Silloin se on vain tekopyhää paskaa, jota se on toki ilman omakohtaista kokemustakin. Moraalisesti oikeamieliset tai sitä esittävät ihmiset ovat toisinaan rasittavia ja aivan liian usein valheellisia. Itse kierrän sellaiset kaukaa. Pidän syntisistä ihmisistä. Hymiö.

4. Punaiset valot

Olen kävellyt satoja kertoja päin punaisia valoja. Silti opetan lapsilleni olla kävelemättä punaisia valoja päin. He kyllä oppivat tuon jalon taidon sitten myöhemmällä iällä ja ymmärtävät, että lain rikkomatta jättäminen niin, että seisoo yksin ja kylmissään tyhjällä kadulla odottamassa valojen vaihtumista on vain ylimennyttä luterilaista syyllisyydentuntoa, josta on syytä päästä mahdollisimman pian eroon, esimerkiksi rikkomalla lakia kävelläkseen päin punaista tilanteessa, jossa kilometrien säteellä ei liiku yhtään autoa.

5. Kännykkä

Ei siinä ole mitään kummallista, että kritisoi lapsensa tai puolisonsa liiallista kännykän käyttämistä, samalla kun itse skrollaa Instagramia läpi. Me olemme kaikki tekopyhiä ja epäloogisia. Ei anneta sen häiritä. Lapselle voi määrätä ruutuaikaa muunkin kuin oman esimerkin avulla, sillä omalla esimerkillä lapsemme olisivat vuorokauden läpi kännykällänsä. No, mieti nyt esimerkiksi itseäsi. Älä esitä olevasi muuta kuin tekopyhä ja epälooginen, niin takana oleva kireys eli takakireys helpottuu.

6. Epäonnistuminen

Jokaisella on oikeus epäonnistua ja oikeus yrittää sen jälkeen uudestaan. Ajatelkaa, että jos kerran erottuaan ei olisi enää oikeutta yrittää uudessa parisuhteessa. Ajatelkaa, jos erottuaan ei olisi oikeutta kirjoittaa parisuhdeblogia. Ajatelkaa, jos konkurssin koettuaan sinulle sanottaisiin, että et saa enää koskaan yrittää yhtään mitään. Ajatelkaa, että sinä et saisi tehdä yhtään mitään, jos et sitä täydellisesti osaa. Ajatelkaa, että ei olisi oikeutta epäonnistua. Ajatelkaa, että olisi olemassa ihmisiä, jotka tuomitsisivat ihmisen, joka on epäonnistunut, ihmisiä, jotka tanssisivat epäonnistuneen haudalla. Ai niin, sellaisia ihmisiähän on pilvin pimein. Yksi heistä kertoi minulle, että parisuhdeblogin pitäminen on typerää, kun on eroja takana. Mieluummin voisin mennä häpeäpaaluun ja pyydellä koko maailmalta anteeksi loppuelämäni ajan. Ripustautua alasti ruoskittavaksi. Ei saatana, viimeinen lause alkoi tuntua rangaistuksen sijaan palkinnolta.

7. Rakkaus

Jokaisella meistä on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mikään voima ei tee tätä lausetta vääräksi tai pienemmäksi.

Loppukaneetti:

Välillä tuntuu siltä, että meillä on verenkierrossa jokin valtava epäonnistumisen pelko. Pelkoa ovat varmasti osaltaan ruokkineet ihmiset, jotka ovat armottomia epäonnistumista kohtaan. Vanhempia, jotka piiskaavat lapsiansa menestymään. Puolisoita, jotka eivät hyväksy yhtäkään virhettä tai yhtäkään väärää tekoa puolisoltaan. Ihmisiä, jotka vaativat täydellisyyttä ja eivät hyväksy heikkoutta ihmisessä.

Liian moni ei tee siksi, koska epäilee, että ei osaa tarpeeksi. Siksi, koska pelkäävät epäonnistua. Tekisi mieli sanoa, että tulkaa, tehkää ja epäonnistukaa. Parempi epäonnistua kuin pelon takia olla yrittämättä ollenkaan. Koska kaiken sen epäonnistumisen takana voikin piileskellä onnistuminen ja vaikka sitä ei lopulta tulisikaan, niin vanha klisee pitää tässä kohtaa paikkansa, tärkeämpää on olla matkalla kuin päästä maaliin.

Ihmiset, hypätään altaaseen, vaikka ei hyvin uida osatakaan, koska taitoa tärkeämpää on itse uiminen ja parisuhdetta tärkeämpää on itse rakastaminen.

Parisuhde voi hyvinkin loppua, mutta rakkaus ei milloinkaan.

X