Havaintoja parisuhteesta

Vankina omassa parisuhteessa

5.1.2020 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Olen ollut aivan liian mustasukkainen. Vasta myöhemmin ymmärtänyt, että niin mustasukkaisen kanssa parisuhde ei ole jatkamisen arvoinen. Että kuinka raskasta onkaan elää ihmisen kanssa, joka kyttää lähes jokaista liikettäsi. Olen minä sen itselleni anteeksi antanut ja pitkällisen itsetutkiskelun jälkeen ymmärtänyt, että ihmistä ei voi omistaa ja että minun onneni ei ole kenenkään muun kuin itseni käsissä.

Muistan, kuinka lapsena pelkäsin menettäväni vanhempani. Pelkäsin, että he lähtevät tai kuolevat. Pelkäsin jääväni yksin. Mitä minulle jäisi jäljelle, jos vanhempiani ei enää olisikaan olemassa. Aloin tehdä asioita, jotta niin ei kävisi. Lakkasin olemasta taakka ja yritin olla niin kiltti kuin suinkin vain pystyin. Ajattelin, että minun pitää olla koko ajan tilanteiden tasalla, jotta kukaan ei lähde minun luotani.

Olihan se sinusta varmasti raskasta vastata viesteihini tunnin välein, kun olit jossain muualla kuin tarkkailevan katseeni alla. En minä niitä viestejä ikävän vuoksi laittanut, vaan varmistaakseni, että missä sinä olet menossa. Pahinta oli se, kun lähdit kavereittesi kanssa baariin. Olin varma, että sen illan aikana sinä pettäisit minua. Jos et vastannut nopeasti viesteihini, niin pelkäsin pahimman jo tapahtuneen tai olevan tapahtumassa. Kuinka raskasta se on sinulle ollutkaan ja kuinka minä veinkään ilon sinun illoistasi.

Eikä sitä voi millään itselleen selittää pienemmäksi, että luin salaa sinun puhelintasi. Luin kaikki viestisi, joita olit saanut ja jotka sinä olit lähettänyt. Sen lisäksi tarkistin myös puhelinhistoriasi. Voiko ihminen enää alemmaksi vajota mustasukkaisuuttaan ja vainoharhaisuuttaan? Kajota ihmisen yksityisyyteen, ihan vain siksi, että itse on vielä täysin keskeneräinen ja kykenemätön olemaan yhtään kenenkään kanssa parisuhteessa.

Pahinta kaikista oli syyllistäminen. Minä syyllistin sinua sinun menoistasi, joita sinä teit ilman minua. Ei sinulla niitä edes paljoa ollut, mutta jokainen oli minulle liikaa. Aiheutin sinulle syyllisyyden tunteen, koska sain sinut kokemaan huonoa omatuntoa harrastuksistasi, ystävien tapaamisistasi ja jopa töistäsi. Minä pyysin sinua kertomaan kaiken sinun työkavereistasikin, koska pelkäsin, että tapaat siellä jonkun paljon ihanamman kuin minä olin. Sellaisen sinä olisit ansainnutkin. Ihmisen, joka uskaltaa luottaa ja ihmisen, joka antaa rakastetulleen vapauden.

Lopulta sinä aloit olemaan niin lojaali ja kiva minulle, että lopetit menemästä. Olin syyllistänyt sinut siihen pisteeseen, että sinä lopetit lähes kaikki omat menosi, koska halusit olla minulle hyvä. Silloin minä ilahduin siitä. Ajattelin, että sinä valitsit minut ja minä asetuin sinun elämääsi ykkössijalle. Et halunnut loukata minua menoillasi.

Kuinka oksettavalta tuo kaikki on myöhemmin tuntunut. Et sinä sitä vapaaehtoisesti tehnyt. Minä pakotin sinut siihen. Sinulta loppui voimat olla jatkuvan epäilyni kohteena ja tyydyit kohtaloosi. Kohtaloon, joka oli olla vankina omassa parisuhteessaan. Sillä ei ollut rakkauden kanssa yhtään mitään tekemistä. Enemmän se oli riippuvuudesta johtuvaa omistamista. Sinun olisi pitänyt lähteä suhteesta jo paljon aiemmin kuin sitten lopulta lähdit. En minä tuolloin vielä edes ymmärtänyt, että mustasukkaisuuteni tuhoaisi lopulta parisuhteen lisäksi sinut.

Kyllä minä sen tiedän, että mistä se kaikki kumpusi. Sieltä alkulähteiltä ihmisen tunnelukot ja tuhoavat käyttäytymismallit kumpuavat. Alkulahdettä kutsutaan lapsuudeksi. Minulle se näyttäytyi rajuna menettämisenpelkona ja kontrolloimisen pakkona. Itseni lisäksi aloin kontrolloida sinua. Kontrolloimisella ajattelin pystyväni hallitsemaan maailmaa ja sinua. Pysymällä koko ajan tilanteen tasalla, minua ei jätettäisi ja minä en jäisi yksin.

Aivan niin kuin silloin lapsena, kun katsoin ikkunasta ulos pimeyteen ja olin varma, että vanhempani olivat joutuneet kolariin ja kuolleet. Tai että he olivat vain jättäneet minut yksin. 

Vaikka sen silloinkin olisi itselleen järjellään selittänyt, että tapani toimia johtaisi väistämättä juurikin siihen lopputulokseen, jota eniten pelkäsi. Yrittämällä väkisin vetää ihmistä lähemmäksi, sitä tulee ajaneeksi häntä koko ajan kauemmaksi. Kunnes hän ei enää kauas päästyään koskaan palaa takaisin, koska ketään ihmistä ei ole tarkoitettu elämään toisen ihmisen rakentamassa parisuhdevankilassa.

Ihmisen kuuluu olla vapaa tulemaan ja lähtemään. Lupaa hän ei siihen tarvitse muuta kuin itseltään.

(Tämä tarina on monelle totta ja tämä tarina on monen parisuhteen tarina. Minä itse olen ollut aivan liian mustasukkainen eräässä nuoruuteni parisuhteessa. Se kaikki on kummunnut keskeneräisyydestäni ja kyvyttömyydestäni käsitellä negatiivisia tunteita. Vaikka sellainen ihminen olisi kuinka rakastettava, niin sellaisen ihmisen kanssa ei elämäänsä voi jakaa. Ihminen on aivan liian rikki tasavertaiseen parisuhteeseen. Mustasukkainen ihminen tarvitsee ammattiapua. Rakkaudella häntä ei voi parantaa.)

Lue myös

Suosittelemme