Havaintoja parisuhteesta

”Vannoin etten ikinä alkaisi suhteeseen varatun miehen kanssa”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Mä yritin vuosia pitää kiinni siitä että kulissi riittää. Oli asunto ulkomailla, 3 kk vuodessa tropiikin lämmössä, kylpylälomia jne. Sitä mikä menestyvän yrittäjäperheen elämään kuului. Silti lopulta se yksinäisyys parisuhteessa, joka ei antanut mitään, oli niin kalvavaa, että nyt elän yksin siinä ulkomailla olleessa loma-asunnoista ja viimeinenkin kulissien ripe on kaatunut.

Olemme eronneet.

En ole koskaan elämässäni ollut niin yksinäinen kuin viimeisinä yhteisinä talvinamme täällä, minun nykyisessä kodissani.

Nyt asun täällä yksin, enkä enää muista entisestä elämästä aikaa, jolloin olisin ollut niin onnellinen kuin nyt. Parhaimmillaan pankkitilillä oli se maaginen 7 numeroinen luku ja nykyään menee euroissa harvoin 4 numeroa rikki, mutta olen onnellinen.

Ei minulla ole vakituista parisuhdetta, mutta ihan helvetin hyvä seksisuhde. Se ei tule loppumaan ennen kuin jompikumpi meistä rakastuu oikeasti. Siihen voi mennä aikaa tai se voi olla aphrua huomenna. Saamme toisiltamme jotain sellaista, mitä kaikki eivät koe koskaan elämässään.

Minä olen sinkku ja hän elää oman kumppaninsa kanssa, mutta kysynnän ja tarjonnan laki on johtanut hekumallisiin lauantai aamuihin ja pitkiin viikonloppuihin läheisillä saarilla.
Kumpikin tietää, ettemme rakasta toisiamme niin, että voisimme rakentaa tästä parisuhteen, mutta tarvitsemme toisiamme tavalla jota ei voi korvata.

Avioeron jälkeen vannoin, etten ikinä alkaisi suhteeseen varatun miehen kanssa, mutta aina elämä ei mene suunnitelmien mukaan.

Lieventävänä asianhaarana voin todeta, että suhteen alkaessa ei ollut vielä sitä tyttöystävää toisella osapuolella ja tyttöystävän ilmaantuessa kuvaan, suhteemme loppui melkein vuodeksi. Tai ainakin puoleksi vuodeksi. Se seksuaalinen vetovoima mitä välillämme on, se mitä pystymme antamaan toisillemme fyysisesti on vaan jotain ylimaallista.

Samaan aikaan tiedämme, että tämä on harha. Ikäero ja moni muu asia takaa sen, ettei tästä koskaan oikeaa suhdetta synny. Kuitenkin voi mennä vielä vuosia, ennen kuin tämä oikeasti loppuu, koska tällä hetkellä tämä on Win-win situation.

Me saamme seksiä, mies ei harrasta satunnaista seksiä satunnaisten naisten kanssa. Minä sinkkuna saan hyvää seksiä eikä tyttöystävän tarvitse sietää sitä että mies panee kaikkea mikä vastaan tulee, eikä heidän tarvitse tehdä eropäätöstä, joka on kummallekin ylivoimainen.

En koe tekeväni väärin, kun otan sen mitä tarvitsen ja annan toiselle mitä hän tarvitsee.”

X