Vapauta sisällä uinuva mörkösi

Mörkö on tämän alkukesän käytetyin sana. En malta olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni ja käyttää sitä itsekin kuvaamaan asennetta, jonka voisi ottaa käyttöön omaan parisuhteeseensa.

Monelta taholta on kuultu sanottavan, että suomalaisessa joukkueurheilussa on tapahtunut vallankumous suhteessa vanhaan aikaan, jolloin tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että suomalaiset pelaajat pelkäsivät sekä voittamista, että häviämistä. Tässä ajassa pelaajat eivät pelkää kumpaakaan, vaan he menevät, tekevät, nauttivat ja suhtautuvat peliin niin kuin peliin pitääkin suhtautua. Pelinä, jota pelataan ilolla ja intohimolla. Haluan nimetä tämän kaiken mörköasenteeksi.

Miten minä tämän saan parisuhteisiin liitettyä?

Valitettavasti en muista Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelaajaa, joka haastattelussa sanoi, että hänen luistellessaan kaukaloon, hän ei ajattele mitään muuta kuin pelistä saatavaa nautintoa. Tulosta hän ei pelatessaan mieti, vaan keskittyy intohimoonsa hetki ja vaihto kerrallaan. Hän jatkoi, että tietää pelaavansa peliä, jossa usein voitetaan ja usein hävitään. Tärkeintä on se, että pelin jälkeen tuntee olonsa voittajaksi, koska on tehnyt taas täysillä sitä, mitä elämässään haluaakin tehdä.

Tämä asenne on täydellinen asenne myös harrastaessaan parisuhdetta. Eikö siihenkin olisi syytä suhtautua intohimoisesti ja tuntea olonsa iltaisin nukahtaessaan voittajaksi, koska on taas yhden päivän saanut tehdä sitä, mitä elämässään haluaakin tehdä? Ei kai kukaan parisuhteessa vastentahtoisesti ole ja siksi, koska siinä on jotenkin pakko olla?

Hmm, pakko vastata omaan kysymykseen, että valitettavasti kai on.

Jos joku harrastaisi jääkiekkoa samalla välinpitämättömällä asenteella, niin ura olisi melko nopeasti ohi, koska kukaan ei jaksaisi joukkueessa pitkään katsoa pelaajaa, jota ei varsinaisesti kiinnosta, mutta tavan vuoksi nyt vähän pelailee, kun ei lopettaakaan uskalla.

Parisuhteeseen on otettava kunnon kauhaisu mörköasennetta. Se on sitä, että ei liikaa yritä, eikä liikaa mieti lopputulosta eli tulevaisuutta. Helvettiäkö sillä juuri tänään on mitään väliä, että jatkuuko parisuhde vielä kuudenkymmenen vuoden kuluttua. Liikaa yrittämällä ja puristamalla pikkuisen liikaa parisuhdemailasta, niin lähinnä varmistaa sen, että se ei jatku. Tärkeämpää tänään ja tässä hetkessä on vetää ilon kautta ja täysillä. Sillä kaikella intohimolla, jota tuntee parisuhdettaan ja rakastettuaan kohtaan. Juurikin sillä mörköasenteella, joka voi viedä illan kohti orgastista loppuhuipentumaa.

No olemmehan me vähän liikaa sellaisia ”parisuhteessa on tehtävä lujasti töitä” -tyyppejä, jotka sitten tekee otsa kurtussa ja ilottomana parisuhteessa lujasti töitä ja unohtaa sen kaiken parisuhteen eteen tehtävän työn lisäksi kokonaan rakastaa. Koska niin se vain on, että sitä mitä tekee, niin sitä pitää rakastaa, koska ilman rakkautta kaikki on vain pelkkää puurtamista, pakkoa ja suorittamista, jonka seurauksena ei pullistu mikään muu kuin otsassa sykkivä suoni ja sillä pullistumalla ei saa rakastettuaan hekuman huipulle, vaan lähinnä muuttamaan pois.

Sitä rakkautta ja intohimoa minä näin eilen maailmanmestaruuden voittaneilla suomaisilla jääkiekkoilijoilla. Sitä rakkautta minä kuulin Suomen joukkueen pelaajan haastattelussa, jossa hän sanoi, että tärkeintä on tuntea hetkessä sykkivä intohimo. Se rakkaus vie kohti maailmanmestaruuksia ja pitkää parisuhdetta.

Sitä rakkautta ja intohimoa minä toivoisin jokaiseen kotiin ja jokaiselle sielulle. Sillä mörköasenteella me saatana voitetaan kaikki arkihaasteet edestämme ja sillä mörköasenteella me uskallamme hymyillä ilman pelkoa siitä, että lopulta tulee itku pitkästä ilosta.

Ei nimittäin tule. Tulee maailmanmestaruus ja seitsemänkymmentä vuotta kestävä orgasmi.

Joten imekää sisällenne se mörköasenne, joka on teitä viime yönä ja tänään niin kovin hymyilyttänyt. Se on teissä, kunhan vain unohdatte ja hylkäätte ne vanhat lannistavat oppirakennelmat.

Sankaruutta ei ole puristaa mailasta rystyset valkoisena, vaan päästää irti ja nauttia.