Vasta jaettu onni on todellista

Sinä yksin siinä ja hän yksin sinun vierelläsi. Huone on sama ja ikkunasta näkyy molemmille sama maisema. Maisema on ilta illalta kirkkaampi. Valo tuo kesää lähemmäksi, vaikka kevät on sitä samaa kuin edellinenkin. Maiseman rikkovat rakennukset on suljettu. Meidät on heitetty kolmioihimme yksin ja ulkona ollessamme hymy tai hymyttömyys on maskin alla piilossa. Me elämme ajassa, jonka syvät naarmut tulevat esiin myöhemmin. Ei meillä silti ole vaihtoehtoa. Tämä on tänään maailmamme kuva ja todellisuus.

Toiset meistä on yhdessä yksin ja toiset ilman toisia yksin. Yhdessä yksin oleminen korostaa yksinolemista. Siinä olisi vierellä toisen syli, samassa huoneessa, samalla sohvalla, mutta niin pitkän etäisyyden takana, että syli on tavoittelemattomissa. Kuin uni, jossa yrittää tavoitella käsillä jotain kaunista, mutta saman matkan, kun kauneutta kohti menee, kauneus pakenee taakse päin.

Syli. Me olimme yhteinen syli. Sadoittain rikki menneitä sylejä, jotka on korvattu keinotekoisella sylillä. Kädessä puhelin, neljäs lasillinen viiniä ja kaukosäädin. Suoratoistosarja on pakopaikka. Me emme luo enää omaa tarinaamme, vaan katsomme käsikirjoitettuja. Vielä yksi jakso, niin todellisuus pysyy tunnin kauempana. Viini alkaa vaikuttaa. Se liikkuu veressä kuin suudelma huulilla. Tuntuu hetken hyvältä, kunnes katoaa. Kumpikin haluaisi valita suudelman, mutta se vaatisi katseen kääntämistä todellisuuteen.

Muistatteko sen ajan, kun hulluttelitte toistenne kanssa. Otitte toisianne kädestä ja kävelitte lähimpään leikkipuistoon. Keinuitte samassa keinussa ja teitte lumeen enkeleitä. Te nauroitte ja otitte hetken käteenne ja ette antaneet sen valua ohi kuin hitaasti kulkeva autoletka ruuhkaisen iltapäivän otteessa. Te muistitte vielä sen, että vasta jaettu onni on todellista. Osasitte jakaa onnen ja pitää toisianne sylissä silloinkin, kun syli oli matkan päässä toisistanne. Syli olitte te. Te kirjoititte tarinaanne itse, ettekä katsoneet ilta toisensa jälkeen toisten käsikirjoittamia tarinoita suoratoistopalvelusta.

Repiikö tämä aika ihmisiä toisistaan eroon. Olemmeko lähteneet toistemme sylistä pois ajassa, jolloin lähin syli voisikin olla ihan siinä istumisen päässä. Onko yksinäisyys levinnyt heidänkin koteihinsa, joissa asutaan yhdessä. Olemmeko valinneet pakopaikaksemme jonkun muun kuin toisen ihmisen turvan.

Emme ole enää yhteinen keinu, emme enkeleitä lumessa, emme painaumia toisen ihmisen iholla tai sohvan keskiosassa. Me olemme menneet omiin keinuihimme ja vastakkaisiin reunoihin. Emme ota enää hetkestä emmekä käsistä kiinni. Tartumme kaukosäätimeen ja viinilasiin ja pakenemme yhä kauemmaksi todellisuudesta. Menemme toisiltamme piiloon, niin kuin lapsena leikityssä leikissä. Paitsi kukaan ei etsi meitä.

Kyllähän tämän kaiken ymmärtää. Pitää olla paikka, jonne paeta. Todellisuus ei ole kaunis ja lohdullinen. Todellisuus on silti muuttuva. Pian tulee toinen aika ja toinen todellisuus. Kauniimpi ja lohdullisempi. Tässä todellisuudessa meidän pitää vain pitää huolta, että emme pakene toisistamme liian kauaksi, sillä emme löydä enää sen jälkeen toisiamme. Joskus sohvan toiselta reunalta toiselle reunalle on liian pitkä matka ja sohva sahataan kahtia. Eri asuntoihin. Keinu jatkaa keinumistaan yksin ja vain hyytävän tuulen voimasta.

Jos kuitenkin kokeilisi. Ottaisi ihmistä kädestä. Kävelisi hämärtyvän illan kajossa leikkipuistoon. Menisi samaan keinuun keinumaan eikä päästäisi irti. Olisi yhdessä läpi tämän kaiken.

Keväällä lumi sulaisi, mutta enkelin kuva jäisi muistoihin ja sydämeen. Seuraavana talvena voisi tehdä uuden enkelin lumeen.

Toisessa todellisuudessa, jossa hymy ei olisi enää piilossa maskin takana ja maisemassa olevat rakennukset ja rajat olisivat jälleen auki.

Tänä keväänä meillä on tämä todellisuus ja meidän on pakko sulkea rakennukset ja piilottaa hymymme.

Mutta maskin takaa voimme hymyille. Edes toisillemme, sillä me emme saa kadottaa toisiamme, sillä jos senkin teemme, niin seuraava todellisuus on vielä synkempi.

Minä haluan, että voisimme keinua tämän kevään yhdessä. Jokainen meistä.

Huomenna tämä kaikki on jo eilistä.