Havaintoja parisuhteesta

”Vasta muutama kuukausi sitten itkin ensimmäisen kerran sitä, että minua on satutettu niin pahasti”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”En kykene muistamaan lapsuudestani juuri mitään, vain välähdyksiä sieltä täältä. Keho kyllä reagoi senkin edestä. Oikeasti parempi on sanoa, etten muista elämästäni juuri mitään.

Koska mua on satutettu, monesti, Monin eri tavoin. Sen vuoksi en muista, koska olen kokenut kamalia asioita, jotka aivot ovat päättäneet pistää piiloon.

Mulle on kehittynyt hyvin nuorena jo dissosiaatiohäiriö ja PTSD.

Nyt keski-ikää lähestyvänä olen joutunut myöntämään, ettei se ole ”pelkkä”  dissosiaatiohäiriö, vaan DID, eli dissoatiivinen identiteettihäiriö.

Kerron asioista joista osan muistan, osan tiedän tapahtuneen.

Tiedän nähneeni pienenä lapsena raakaa seksuaalista väkivaltaa. Olen ollut läsnä, että myös kuullut, kun läheiseni on raiskattu hyvin raa’asti. Aivan helvetin monta kertaa.

Jokin minussa tuolloin on mennyt rikki ja suojelee aikuista minää. Se jokin mussa muistaa kyllä, mutta ei anna minun muistaa sitä.

Sen sijaan jokin haju, tai ääni laukaisee järjettömän pelon/paniikin/fläsbäkin, mitä milloinkin.

Menen pois tolaltani, häviän kauppaan tai ravintolaan, kun väärä ääni/haju/näky tulee korviin, nenään tai mitä milloinkin.

Mieheni käsi ohjaa minua rauhallisesti eteenpäin. Hän ymmärtää. Hän tietää mitä tapahtuu.

Olen nähnyt pienenä aivan liikaa hc-pornoa; lehtiä, videoita, tapahtumia..

Suuri epäilys on myös syntynyt siitä, että olen ehkä kokenut jonkin sortin hyväksikäyttöä pienenä lapsena. Tästä ei kukaan voi mennä takuuseen, onko jotain tapahtunut vai ei. Jos on, niin tiedän, että jossain sisälläni on osa minua, joka muistaa kyllä ja ehkä joskus suostuu muiston tuomaan pintaan.ä

Käsitteeni siis seksistä ja seksuaalisuudesta on ollut jo varhaislapsuudessa se, että sitä on annettava tai saat turpaan. Nainen on vain käyttöväline, seksi on vallankäyttöväline.

Olen ollut poikkeavan seksuaalinen jo pienestä asti. Ihmekö tuo.

Menetin neitsyyni 6:lla luokalla. kännissä. Tajusin jo paljon aiemmin, miten paljon hyödyn siitä, että mulla on pillu. Rahalla saa ja hevosella pääsee?

Silloin hyvin käyttäytymishäiriöisenä teininä, tunsin todella istuvani pankin päällä ja ajattelin, että minähän se olen joka hyödyn!

Jos annan, saan tupakkaa, viinaa, huumeita. Tai oikeastaan mitä tahansa haluankaan.

Olin 13vuotias, kun keski-ikäinen naapurin setä raiskasi mut.

Muistan siitä aivan kaiken; hajut, äänet, huoneen. ihan kaiken. Muistan, että irtosin kehostani ja katselin itseäni etäältä. ei se sattunut, mutta mua kuvotti.

Kerroin tasan yhdelle kaverille, joka tuolloin nauroi ja käski lopettaa paskan puhumisen.

Kun muistelen tuota tapahtumaa, en tunne mitään. En surua, en kuvotusta, en _yhtään_mitään_.

Aivoni ovat dissosioineet tapahtuneen; Muistan kaiken, mutta mulla ei ole oikeanlaista tunnesidettä traumaan. Olen tunnoton tuon tapahtuman suhteen.

Vuosia kului ja käytin kehoani. Tai siis annoin käyttää… nyt aikuisena jokin mussa on järkyttynyt siitä, miten aikuiset aikamiehet halusi panna todella pienikokoista teinityttöä, ja mitä kaikkea he olivat valmiita antamaan siitä hyvästä.

Kapinallinen teini-minä ajatteli tuolloin, että minä hyväksikäytän heitä…mutta voiko 14v hyväksikäyttää 30vuotiasta miestä?

En oikein usko enää siihen.

Sekalaisia muistikuvia nuoruudesta on joitakin. Muistan, että ainakin kahteen kertaan mua on yritetty panna, ollessani hämärän rajamailla tajuntani kanssa.

Kuten kerroin, huumeitakin sai helposti. olin käyttänyt enemmän ja vähemmän vuosien saatossa, mutten koskaan ollut riippuvainen. olin vain rikki ja halusin turtua.

Olin 18v ja lähdin tuttujen miesten kanssa iltaa viettämään. yhden heidän kanssaan olin seurustellut, kaksi oli mun kavereita.

Muistikuvat on hajanaiset. Muistan, kun havahduin ”hereille”, ja toinen näistä mun kavereista on mun päällä. En tiedä kuinka kauan asioita oli jo tapahtunut, muistan vain et menin paniikin ja revi itseni alta pois. Juoksin vessaan, jossa huomasin, että olin yltäpäältä mustelmilla ja verta valui kasvoistani..mut oli hakattukin ilmeisesti.

Niin, helppo on sanoa et olit suostuvainen… kuinka suostuivainen mä oikeasti olen ollut, jos oon ollut aivan toisissa maailmoissa?

Valitettavaa on se, että sain tietää, olleeni tuona yönä jo 4:llä vkolla raskaana tietämättäni. Tuosta yöstä on aikaa yli 17vuotta…. Siihen positiiviseen raskaustestiin jäi päihteet.

En tiedä mitä kaikkea tuona iltana ja yönä on tapahtunut. Jälkeensä se jätti triggerin kyllä; en kykene kuuntelemaan enää erästä levyä lainkaan, vajoamatta johonkin mustaan aukkoon.

Kokeilin nyt kesällä nimittäin pitkästä aikaa; Ajoin kotiin päin, pistin musat päälle ja whumps! Minä hävisin johonkin. Ehjänä olen kotiin päässyt, mutta mitään muistikuvia ajomatkasta ei ole. Eli hyvin syvän trauman se yö on jälkeensä jättänyt.

Pikakelauksena tähän päivään.

Olen keski-ikää pian lähestyvä. Minut on hajotettu miljooniin osiin, mun mieli on jakaantunut ties kuinka moneen traumaosaan.

Tutustun heihin vasta.

Pelottavaa tässä on se, että kun on elänyt elämänsä niin, että tietää paskojen asioiden tapahtuneen, mutta ei ole minkään valtakunnan tunnetta niihin.

No nyt niitä on alkanut tulemaan.

Pari kk sitten itkin ensimmäisen kerran elämäni aikana sitä, että mua on satutettu niin kovin pahasti, että mun mieli on menny rikki.

En ole aiemmin kokenut surua. En ollut koskaan kohdannut sitä tunnetta, että mua sattuu ja paljon, joka päivä.

Olen nykyisessä suhteessani oppinut nauttimaan vasta seksistä ja seksuaalisuudesta. Se ei ole enää vaihtokauppaa, ei vallankäytön väline, ei asia millä tehdä kauppaa.

En enää häpeä seksuaalisuutta.

Mutta vaikka nyt olen ensimmäistä kertaa turvallisessa parisuhteessa, on raskasta ja pelottavaa, että tässä meidän parisuhteessa elää nyt mukana myös mun traumaosat, ensimmäistä kertaa ikinä. Suurin osa mun osista, luottaa puolisoon ja uskaltavat olla näkyviä tai kuuluvia.

Mutta sisällä on ainakin kourallinen vielä heitä, jotka ovat liian pieniä, liian rikki ja liian pelokkaita kohtaamaan tätä maailmaa.

Heistä saan itsekin vain väläyksiä, koska he ovat niitä, jotka kantavat kaikista suurimpia traumoja ja ilmeisesti ei ole vielä sen aika, että niitä tulisi mun muistoihin.

Tätä kirjoittaessa huomaan, että kirjoitan tätä kuin kauppalistaa. Paitsi että kauppalistankin tekeminen synnyttää enemmän tunteita.

Nuo tapahtumat ovat tapahtuneet mulle, mutta eivät kosketa mua. Niin hyvin ovat aivoni tehneet työtä, eivät pääse satuttamaan arki-minää, kun eri osat kantavat nuo traumat ja niihin liittyvät tunteet.

Ajattelen että mua ei satu

Mutta totuus on se, että olen niin rikki, että olen kirjaimellisesti ties kuinka monessa osassa.

Vaatii vuosien traumaterapian, että musta ehkä tulisi joskus ehjä.”

En pidättele hengitystäni sitä odotellessa.”

X