”Tätä saat vielä katua helvetin ämmä”

YHTEISTYÖSSÄ HYVINPITELY.FI

https://www.hyvinpitely.fi/

”Viimeinen niitti oli, kun meidän toinen lapsi oli 4kk. Mulla on nelikuinen lapsi sylissä, nousee riita aiheesta, jota en edes muista. Mies huutaa taas kurkku suorana mun naaman edessä, lapsi on mun sylissä meidän välissä ja kirkuu kauhusta. Yritän moneen otteeseen sanoa, että lasta pelottaa, mene kauemmas, lopeta. En pääse taaksepäin, koska istun sängyllä. Suojeluvaisto herää, on pakko päästä pois, työnnän miestä toisella kädellä kauemmas, kun yhtäkkiä käsi tarraa yöpaidan kauluksesta kiinni, nyrkki kohoaa pään ylle..”

Pyysin lukijoitani tarinoita kokemastaan lähisuhdeväkivallasta. Sain tarinoita yli viisikymmentä kappaletta. Julkaisen myöhemmin muutaman tarinan kokonaisuudessaan, koska tarinat ansaitsevat tulla julkaistuksi aiheen tärkeyden vuoksi. Kaikista saamistani viesteitä vain kaksi viestiä tuli miehiltä, jotka olivat joutuneet lähisuhdeväkivallan uhriksi. Kaikki muut viestit olivat väkivaltaa kokeneiden naisten elämästä.

Yllä oleva lainaus on yksi yleinen esimerkki saamistani viesteistä. Väkivalta on ollut fyysistä ja sitä on tapahtunut jopa lasten läsnä ollessa. Väkivaltatilanteita ei ole ollut vain yhtä, vaan ne ovat toistuneet säännöllisin väliajoin. Kaksi lukemaani tilannetta on johtanut lopulta keskenmenoon, kun naiset on hakattu heidän ollessaan raskaana.

Suureen osaan fyysisistä väkivaltatilanteista liittyy vahva humalatila. Saamieni tarinoiden pohjalta reilusti yli puoleen liittyy viina ja/tai mustasukkaisuus. Fyysistä väkivaltaa on lähes aina edeltänyt jo vuosikausia ja jossain tapauksessa jopa vuosikymmeniä kestänyt henkinen väkivalta.

”Tultuani kotiin aloit syyttää minua ja kutsuit minua huoraksi. Veit puhelimeni, kun yritin soittaa itselleni apua. Juoksin yläkertaan. Hetken päästä jo heititkin tietokoneeni maahan hajottaen tietokoneesta näytön. Myös minut nostit ilmaan tietokoneen tavoin ja paiskasit maahan. Olethan tosi isokokoinen verrattuna minuun. Pääsin sinulta kuitenkin hetkeksi karkuun ja juoksin takaisin alakertaan kylpyhuoneeseen, jonne ehdit perässäni ennen kuin sain lukittua oven. Kylpyhuoneen suihkutilassa löit päätäni kolme kertaa kaakeliseinään ja tönäisit lopuksi suihkun lattialle, jossa lavuaarin reunalta pudonneesta lasista peräisen olevat lasinsirpaleet tekivät vertavuotavia haavoja jalkoihini.”

Tämä kohtaus sai alkuunsa siitä, kun mies oli ollut vaimonsa kanssa yhteisissä juhlissa ja miehen mielestä nainen katseli muita miehiä. Tekstiote on naisen kirjoittama teksti terapeutilleen. Pahoinpitely ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen. Pahoinpitelyjä tapahtui myös naisen olleessa raskaana.

Monessa saamassani tarinassa toistui sama kaava. Puolison mustasukkaisuus johti ensiksi kontrollointiin, joka monessa tapauksessa johti myöhemmin myös rajuun fyysiseen väkivaltaan, jos tottelemaan pakotettu ihminen ei totellut.

”Pikkuhiljaa henkinen väkivalta lisääntyi, hän halusi eristää minut kotiin. Kaikki mahdollinen oli minun syytäni, ihan sama olinko tehnyt jotain vai en. Sukulaiset tai ystävät eivät halunneet enää kyläillä luonamme johtuen eksästäni. Kouluakin jouduin vaihtamaan kesken kaiken, kun aloin saada epäilyjä siitä, että minä pettäisin häntä. Aloitin uudessa koulussa ja aloin meikata kouluun, pettämisepäilyt vain lisääntyivät. Uudet luokkakaverit kutsuivat kaupungille illanviettoon ja eksäni antoi minulle kotiintuloaikoja, saatesanoilla jos et tule kotiin, kun määrätty, niin hän lähtee. Koulussa tunneilla ollessanikin minun piti olla koko ajan tavoitettavissa, tai hän alkoi soitella niin kauan, että vastaisin puhelimeen.”

Vahva kontrollointi näkyi monessa muussakin saamassani viestissä:

”Kun lähdin lenkille (sain käydä lenkillä, etten ole läski) hän kellotti ajan. Jos meni 10min pitempään kommentti oli että missäpä kävit huoraamassa. Kun olin tietokoneella hän selasi sivuhistorian missä olin ollut. Hän valitti, että ruokaan menee liikaa rahaa. Kun ostin lapsille pikkujugurtteja, hän veti ne naamaansa.  Yhden kevään söin itse pelkkää kaurapuuroa, en mitään muuta, olin niin kyllästynyt valittamiseen kauppalaskusta. 

Hän halusi seksiä joka toinen päivä. Se oli kompromissiratkaisu, koska mä en halunnut häntä enää ollenkaan. En edes lähelle, saati sisälle.  Jos en antanut hän kosti sen kiukuttelemalla lapsille. Joka kerta musta tuntui, että hän raiskasi minut. Mun aviomies. Satutti niin että välillä valuin verta ja välillä menin itkien suihkuun. Eihän aviomies voi raiskata omaa vaimoaan. Kyllä voi. Vaimon velvollisuus on tyydyttää miehen tarpeet.

Hän uhkaili, että jos yritän erota hän tappaa ensiksi sen toisen miehen (tottahan on jo toinen), sitten minut ja lopuksi itsensä. Lapsiani en tule näkemään koskaan.

Olin niin riekaleina, että kun pääsin yksin autolla liikenteeseen, haaveilin ajavani kallioon. Tuntui etten voi hengittää. Se olisi ollut sitä myötä selvä. Ainut mikä toteutuksen esti oli lapset. Monesti toivoin, että löisipä ees kerran. Sitten olisi jotakin konkreettista, jotakin jolla näyttää toteen. Vaan ei, hän mursi mut sisältä tuhannen säpäleeksi. Erosta on jo useita vuosia enkä ole ehjä vieläkään.”

Seksuaalista väkivaltaa minulle tarinansa lähettäneistä oli kokenut moni muukin:

”Seksuaaliseksi väkivallaksi olen kokenut sen, että mies halusi aina baari-illan jälkeen harrastaa kanssani seksiä siihen saakka, kunnes sammui, vaikka itse en olisi sitä halunnutkaan, koska aamulla piti herätä jo aikaisin lasten kanssa, enkä muutenkaan kokenut niitä tilanteita mukaviksi, reiluiksi tai että niissä mitenkään minua arvostettaisiin.”

”Humalassa kun hän on, olen huora, pihtari, pilannut hänen elämänsä. Mulla ei ole elämää lainkaan ilman häntä, ei ole kuin paskoja, huoraavia ystäviä. Mun lähisuku on täynnä luusereita. Mun lapset, noh totaali luusereita.  Mua saa töniä pois edestä vaikken ole edessä, minut on heitetty seinään, nostettu kurkusta istualtaan seisomaan. Nostettu tukasta seinälle ja lyöty päätä seinään. Avokämmenellä kasvoille. Ja usko pois, kaikki tämä alkaa jos en anna seksiä. Aamulla, tai päivällä kun on selvinnyt, on pahoillaan. Todella pahoillaan. Matelee, pyytelee anteeksi miljoona kertaa. Lupaa ettei koskaan uudestaan tee niin.  On mies parantanu tapojaan, oikeasti. Haluaisin uskoa, että se loppui. Haluaisin niin kovasti. Nyt on kosinut minua, pyytänyt vaimokseen. En tiedä.”

MIKSI ET VAIN LÄHDE?

Tämä on kysymys, jota väkivaltaisessa suhteessa elänyt on kuullut liian monta kertaa. Se on myös kysymys, jota väkivallan uhri ei ansaitse kuulla. Pahimmillaan se kuulostaa uhrin syyllistämiseltä. Hyvin moni kirjoitti, että puolison väkivalta on oma syy ja jopa ansaittua. Tässä muutamia vastauksia, miksi ei vain voi lähteä:

”Haluan omasta kokemuksesta sanoa, että lapsuuden väkivallan kokeneena ja aikuisena parisuhdeväkivallan keskellä eläneenä että kuinka vähän ymmärrystä sain ja se hämmensi, vei pohjan monelta asialta. Kun kerroin kokemuksestani, aikuiset ihmiset kääntävät katseen maahan ja poistuvat vähin äänin paikalta. He eivät enää vastaa viesteihin ja unohtavat sinut, jättävät yksin, olenhan ihmissaasta. Vasta kun itse pääsin asiasta yli ystävälaumani ansiosta, tajusin miten heikoksi muiden silmissä itseni tein olemalla avoin tilanteestani ja ex miestäni ymmärrettiin. Tuota miestä, joka hakkasi minut, koska aloitin syömisen ilman hänen lupaa. En katsonut silmiin, kun puhuttelin häntä. Kävin kaupassa ilman lupaa. Kaadoin vahingossa maitopurkin. Ja sanoin hänen satuttavan minun tunteitani, kun hän oli pettänyt minua useasti. Ne kaikki lyönnit sain ja niiden syynä olin minä.

Miksi en lähtenyt aiemmin? Uskoin itsekin, että jos minä vain olen toisenlainen, vähemmän rasittava ja ärsyttävä, ja teen töitä suhteen eteen, saan sen korjattua. Kävin psykoterapiassa, mutta koin etten saanut siitä apua. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että kävin siellä väärästä syystä. Muuttaakseni itseäni. Tutusta vankilastakin tulee tavallaan turvallinen ja pelkäsin muutosta valtavasti. Läheisteni reaktiota ja ympäristön mielipidettä. Yritin tasata esteitä mieheni elämästä, tehdä siitä helpompaa ja tasaisempaa. Olla niin, että hänellä oli kaikki hyvin.

Yhteiset illanviettomme päättyivät aina tappeluun ja siihen, että hänen mielestään iskin vieraita miehiä. Kerran, kun olimme baarissa, kysyin luvan, että voin mennä tanssimaan yhden vanhan ystäväni kanssa. Tämä ilta päättyi siihen, että mieheni potkaisi ystävääni rintaan ja aamulla minä sain kuulla olevani hullu akka, joka huoraa kaikkien kanssa. Silloin ensimmäisen kerran heräsin miettimään, että missä maailmassa minä oikeasti elämääni elän, mutta vieläkin onnistuin löytämään syyt itsestäni. Ehkä kuitenkin, ehkä kuitenkin se olin minä, joka annoin tietämättäni vääränlaisia signaaleja, kuten mieheni sanoi

Niille, jotka syyllistävät hakattua puolisoa, miksei tämä lähde sanon vain olkaa hiljaa. Pahennatte asiaa. Olkaa empaattisia, tukena ja rohkaisevia. Väkivalta aiheuttaa vakavaa riippuvuutta ja kuolemanpelkoa. Lähteminen oli paras mutta raskain päätös koko elämäni aikana.”

”Ex-mieheni on alistanut minua monella tapaa: suhteessa on alistettu henkisellä väkivallalla, se on ollut vähättelyä, suvusta vieraannuttamista, taloudellista kontrollointia, sosiaalista kontrollointia. Minua on vakoiltu vakoiluohjelmilla tietokoneella, puhelin on ratsattu, jopa gps-laitteen osoitetiedot on käyty läpi autossa. olen kokenut seksuaalista väkivaltaa painostamisella ja jopa raiskaukseksi verrattavissa olevalla toiminnalla, pakottamista ym ja tämä kaikki sen varjolla, että se kuuluu parisuhteeseen. Minut on pahoinpidelty lasten nähden, minua on uhkailtu itsemurhalla, minut on jätetty selviytymään yksin lasten kanssa ilman rahaa ja hän on lähtenyt radalle. Minut on myös manipuloitu uskomaan, että olen ansainnut tämän kaiken. Tästä kaikesta on aikaa vasta noin 2,5 vuotta, toipuminen vakavasta masennuksesta, ahdistuneisuudesta ja uupumuksesta on vielä kesken. Käyn terapiassa, lapsistani yksi sairastui masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön, hän on toipumassa. Exäni sairastutti kokonaisen perheen päihderiippuvuudellaan ja persoonallisuushäiriöllään.”

”Oli helpompaa ottaa hänet aina takaisin hänen tullessaan katuvana ja nöyränä anteeksi pyytämään kuin yrittää leikkiä kuollutta. Tarkoitan tällä sitä, että vainoaminen oli niin rajua, että minä todella jouduin hiipimään, piilottelemaan, vilkuilemaan olkani yli, istumaan hiljaa pimeässä asunnossa, piilottelemaan autoa, juoksemaan karkuun, siivoamaan ja korjaamaan hänen minun omaisuudelle aiheuttamia tuhoja, elämään elämää jatkuvassa pelossa. Oli helpompaa ottaa hänet takaisin tietäen, että ainakin saan hetkeksi hengähdystauon, sillä yhteen palaamistamme seurasi aina ihana, pituudeltaan vaihteleva kuherruskuukausi. Ja kyllähän minä tahdoin uskoa, kun hän vannoi katuvansa ja muuttuvansa.”

Mitä tapahtuu, kun itsetunto tuhotaan täydellisesti:

”Mietin pitkään itsemurhaa ja suunnittelin miten sen toteuttaisin. Eron jälkeen minut irtisanottiin työstäni, jossa olin koeajalla. Vähän ennen koeajan päättymistä minulle ilmoitettiin, että minut irtisanotaan työstäni. Esimieheni totesi, että nämä monet ja pitkät sairaslomat vaikuttaa päätökseen merkittävästi. Minulla ei ollut enää mitään. Vain tyhjä kuori joka tuijotti minua peilistä takaisin. Epäonnistunut, huono, arvoton.”

LOPULTA LAPSET OLIVAT MONELLE SYY JAKSAA JA OTTAA ASKEL KOHTI VÄKIVALTAISESTA SUHTEESTA LÄHTEMISESTÄ:

”Viime talvena tilanne täällä kotona kärjistyi ensimmäisen kerran todella pahasti. Eli puolisoni rähjäsi yksinään kylpyhuoneessa, että vessanpönttöä ei ole pesty. Yleensä kuuntelin näitä valituksia ilman reagointia, mutta tuona iltana kävin sanomassa mielipiteeni, että meidän on parasta erota. Tilanne eskaloitui riidaksi. Tyttäreni soitti apua. Kun aloimme pukeutua lähtöä varten, tuli puolisoni repimään päältäni rintaliivit ja riuhtomaan käsivarrestani, koska ei halunnut päästää meitä lähtemään. Tytärtämme hän löi nyrkillä leukaan. Soitin poliisit. Puolisoni sanoi lapsellemme, että isää et enää näe,  isä lähtee ampumaan itsensä. Minulle hän sanoi, että tätä tulet saatanan ämmä katumaan.  Avioero on ainoa vaihtoehto. En pysty enää edes ajattelemaan, että jäisimme tähän samaan loputtomaan helvettiin. Jos ei muuta, niin minun on pakko ajatella lastani, joka asuu täällä myös.”

IRTIPÄÄSTÄMISEN VAIKEUS

Ei se helppoa ole. Päästää irti. Ottaa askel kohti vääjäämätöntä. Jokainen muutos on muutos ja sitä ei aina ole helppo kohdata. Ei silloinkaan, vaikka tietää, että muutos on pakollinen, jopa oman hengen pelastava. Näin kauniisti irti päästämisestä kirjoitti eräs lukija:

”Elämästä on kadonnut kaikki värit, iloita ei osaa enää mistään.Tajuat toisen vetäneen sinut huomaamatta mukanaan synkkään veteen tai toiseen universumiin, ihan miten kukin sen parhaiten ymmärtää. Olet jo hiuskarvan mitan päässä oman elämänlankasi katkaisemisesta, olet vain niin väsynyt, loppuun käytetty, henkisesti petetty.

Kaiken tuskan keskellä kuin ihmeenä tajuat, että se enää hyvin hento ote rakkaastasi, on päästettävä irti, sillä sitä henkilöä ei enää ole. Jäljellä on hänen tutussa kuoressa asuva muukalainen, täysin vieras ihminen. Ihminen, jolla ei ole rohkeutta rakastaa, eikä kohdata muitakaan tunteita, lieneekö se perimmäinen syy sairastumiseen, vastausta tuskin tähän kysymykseen koskaan saa. Kuitenkin haluat uskoa jättäneesi jälkesi hänen sydämeensä.

Tietäen tehneesi kaikkesi hänen vuokseen ja paljon enemmänkin, hautaat hänet raskain sydämin mielessäsi, sytytät kynttilän ja jätät hänelle viimeiset jäähyväiset. Luopumisen tuskassakin tiedät toimineesi oikein ja selviäväsi tästäkin koettelemuksesta, onhan sinulla rohkea sydän. Ja jonain päivänä kaiken merkitys selviää, ehkä.”

Tämä on ollut raskas aihe. Olen lukenut saamiani viestejä vain aamuisin, sillä illalla luettuna ne veisivät unet. Ja minä vain luen tarinoita. Liian moni ihminen on elänyt nämä tarinat todeksi. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin. Kenenkään ei pitäisi pitää asioita sisällään. Muutamassa saamassani viestissä kirjoitettiin, että kukaan ei tiedä hänen parisuhteensa salaisuuttaa. Kukaan ei tiedä, että mitä heidän seinien sisällä tapahtuu. Yksi heistä sanoi, että kukaan ei uskoisi, jos sanoisi.

Silti pitää uskaltaa sanoa. Välivaltaisessa suhteessa kärsii kaikki ja kaikki tarvitsevat myös apua. Väkivallan uhri, väkivallan tekijä ja mahdolliset lapset. Siksi avoimuus on tärkeää. Siksi halusin ottaa tämän aiheeksi, vaikka olenkin itkenyt tarinoita lukiessani ja tunnen oloni todella raskaaksi tätä kirjoittaessa. Olisi edes mahdollisuus, että ihmisten tarinat auttaisivat muita samassa tilanteessa olevia.

Kiitos Hyvinpitely.fi tuesta, avusta ja yhteistyöstä tämän toteutuksessa. Olen koonnut tekstin saamieni viestien pohjalta ja viestit ovat jääneet vain ja ainoastaan minun käyttööni. Jos koette olevanne avun tarpeessa, ottakaa rohkeasti yhteyttä myös ammattilaisiin, jotka voivat koulutettuina henkilöinä auttaa teitä.

https://www.hyvinpitely.fi/

Hyvinpitely on lokakuussa avattu Suomen ensimmäinen yksityinen lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö. Hyvinpitely auttaa lähisuhdeväkivaltaa kohdanneita ja tehneitä yksilöitä, pareja ja perheitä iästä, sukupuolesta ja perhemuodosta riippumatta. Hyvinpitely tarjoaa keskustelutukea huomioiden aina asiakkaan turvallisuuden. Hyvinpitely sijaitsee Helsingissä, mutta tapaamisia voi toteuttaa myös Varkaudessa, etäyhteyksin ja kuntien kanssa yhteistyössä.

Isoin kiitos kaikille tarinoiden lähettäneille. En voi edes kuvitella, että mitä monet teistä ovat joutuneet käymään läpi ja joutuvat käymään läpi. Jokainen lähettämänne tarina auttaa varmasti samassa tilanteessa olleita ja olevia. Yhdessä me täällä olemme. Yhdessä nimenomaan tekemään toisillemme hyvää, ei pahaa.

Jokainen selviytyminen ja kokemuksen jakaminen on lisäpiste rakkaudelle ja muuhun emme suostu kuin siihen, että rakkaus ja hyvä lopulta voittaa.

(Vuonna 2019 viranomaisten tietoon tuli 10 600 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta, mikä on 7 prosenttia edellisvuotta enemmän. Näiden uhreista aikuisia oli 75 prosenttia. Lapsia oli 24,6 prosenttia ja 0,3 prosentilla iästä ei ole tietoa. Aikuisista uhreista 76,8 prosenttia oli naisia. Kaikista epäillyistä 78,2 prosenttia oli miehiä. Tilastossa on vain viranomaisten tietoon tulleet tapaukset, läheskään kaikkea perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ei ilmoiteta viranomaisille. Lähde: Tilastokeskus)

Suomi on Euroopan toiseksi vaarallisen maa naisille lähisuhdeväkivallan vuoksi. Vain tanskalaiset naiset kohtaavat väkivaltaa enemmän kuin suomalaiset naiset.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002714270.html