Vieraana omassa kodissa

Mennä kauemmaksi, jotta näkisi lähemmäksi. Kammottavan kliseistä mitäänsanomattomuutta. Halusin sen silti tähän kirjoitukseni alkuun kirjoittaa, koska joskus tuo kammottava klisee sisältää totuuden ja voi parhaimmillaan pelastaa henkitoreissaan olevan parisuhteen.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, niin parisuhteen ehkä kantavin voima on vapaus. Vapaus saada olla haluamansa ihminen ja vapaus olla puolisonsa seurassa täysin oma itsensä. Te voitte miettiä, että mikä olisi tuon kaiken vastakohta ja miten se näyttäytyisi parisuhteessa. Se johtaisi elämään, jossa pitäisi näytellä jotain itselle sopimatonta roolia. Se johtaisi tilan pienenemiseen, tilan loppumiseen ja lopulta hapenpuutteeseen ja rakkauden kuolemaan.

Sen koki mies, jota kutsuttakoon tässä tekstissä nimellä nurkkaan ahdistettu mies. Tehtäköön heti selväksi, että kyseinen mies ajautui nurkkaan myös omasta syystään tai valinnastaan, jos sana syyllinen on liian voimakas sana käytettäväksi. Hän ajautui sinne, koska pelkäsi, että olemalla oma itsensä, hän ei täyttäisi niitä toiveita ja odotuksia, joita mies koki osaksensa kohdistuvan.

Kirjoitus perustuu saamaani tarinaan.

Parisuhde alkoi niin kuin monet parisuhteet alkavat, ihanasti ja vailla merkkejä tulevista ongelmista. Vuoden he asuivat omissa kodeissaan, kunnes rakkaus rantautui yhteiseen kotisatamaan. Tämän jälkeen alkoivat vaikeudet. Yhteisessä tilassa ei päässytkään usein edes hetkeksi pois toisen ihmisen näkyvistä. Mies alkoi kokea sen haastavaksi, sillä hän sai lähes päivittäin kuulla olevansa vaillinainen.

Alkoi näytelmä, jota parisuhteeksi ja yhteiseksi kodiksi kutsutaan. Mies yritti kuunnella ja ottaa vastaan hänelle esitettyjä toiveita. Osa niistä oli sellaisia, joita mies ei olisi halunnut toteuttaa, koska ne sotivat hänen omaa persoonansa vastaan. Hän huomasi, että ei osannut asua rakastamansa ihmisen kanssa yhteisessä kodissa, koska hänen tapa asua kodissa poikkesi hänen puolisonsa tavasta asua kotona ja päivittäin hänen piti oppia uusi tapa, koska se sanoilla ja käyttäytymisellä osoitettiin huomattavasti paremmaksi tavaksi kuin hänen omansa.

Vähitellen mies huomasi itsessään muitakin vikoja. Tai ei hän niitä itse huomannut vioiksi, mutta hänelle kerrottiin ne ääneen. Lopulta mies tunsi asuvansa kodissa, joka tuntui olevan hänelle täysin vieras. Hän alkoi kontrolloimaan itseään, koska pelkäsi tekevänsä ja sanovansa jotain poikkeuksellisen kummallista, josta hänelle taas mainittaisiin ja kerrottaisiin parempi tapa toimia.

Hän tunsi kuin olisi ollut vieraana omassa kodissaan.

Miehen ympäriltä alkoi hävitä tila ja happi. Hän ei saanut hengittää vapaasti, koska pelkäsi reaktiota. Hän ei ilmiselvästi ollut sellainen kuin hänen haluttiin olevan. Alkoi vetäytyminen. Ensin alkoi pitkät kävelylenkit ulkona ja sen jälkeen venyi työpäivät. Kunnes ne loppuivat syyllistämiseen, että mies on liian vähän kotona. Mies alkoi olla enemmän kotona ja kaikki aiemmin sanomatta jääneet sanat alkoivat purkautua ulos, koska mihinkään ämpäriin ei voi loputtomasti kaataa vettä ilman, että vesi alkaa valumaan ämpäristä yli.

Kunnes tuli ilta, jolloin mies heitti juomalasin täysillä puolisoaan kohti. Lasi meni onneksi ohi ja mies syöksyi nopeasti ulos asunnosta. Koskaan hän ei ollut elämässään käyttäytynyt väkivaltaisesti ja teko sai hänet suuren hämmennyksen ja syyllisyyden valtaan. Mies aloitti terapian. Hänen hapenpuutteensa ja vapaudenkaipuunsa oli ajautunut vaaralliselle tasolle. Hän ei halunnut asua enää kodissaan, koska pelkäsi vihanpurkauksensa toistuvan ja sitä hän ei todellakaan halunnut.

Jossain sielunsa syvimmässä sopukassa mies kuitenkin tunsi rakkauttaan puolisoaan kohtaan. Käytyään terapiassa jonkin aikaa, mies alkoi ymmärtämään puolisonsa käyttäytymistä ja arveli, että ehkä puolisonkin olisi hyvä aloittaa itseensä tutustuminen. Ehkä hänenkin myrkyllinen ja muita kontrolloiva käyttäytyminen johtuu haavoista, jotka eivät ole arpeutuneet, koska harva ihminen kai tahallisesti haluaa ajaa toista ihmistä hulluuden partaalle manipuloivalla käyttäytymisellään.

He päättivät kokeilla jatkaa suhdettaan, mutta muuttaa eri osoitteisiin. Yhdessä asumaan heistä ei vielä ollut, koska heidän ympärillään ei ollut tilaa eikä happea. He tukehtuivat toisiinsa. He olivat siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että taloudellinen tilanteensa mahdollisti erillään asumisen. He menivät toisistaan kauemmaksi, nähdäkseen lähelle. Miten tarina on jatkunut, sen he itse vain tietävät.

Vapaus.

Yksi parisuhteen kantavin voima. Ilman sitä elämä on silkkaa näytelmää, jossa pahimmillaan on vain yksi käsikirjoittaja. Parisuhteen muodostaa kaksi ihmistä. Kaksi erilaisen persoonan omaavaa ihmistä. Ne, jotka kehtaavat väittää, että hiljalleen kahdesta muodostuu yksi, ovat aivan helvetin väärässä tai sen huomatessaan kannattaa olla huolissaan ja ottaa askel taaksepäin, sillä kahdesta ei koskaan saa tehtyä yhtä ja jos niin tapahtuu, niin toinen on vain vahvemman varjokuva.

Sellaisia parisuhteista valitettavasti on. Tuo saamani tarina ei ole ainutlaatuinen. Pelkään, että tämänkin tekstin joukossa löytyy ihminen, joka kokee tukehtuvansa parisuhteessaan, koska kokee, että ei saa elää vapaasti.

Älä tukehdu, olet paljon enemmän kuin toisen ihmisen tahdon mahdollistaja.