Havaintoja parisuhteesta

”Vietin öitä toivoen, että aamulla olisin rakastettu, rakasteltu ja hellyyteen hukutettu”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Hei Sami! Kiitoksia blogistasi ja esille nostamistasi asioista. Olen saanut blogistasi lohtua tilanteessa, missä nyt itse olen.

Pettämisteemaan halusit erilaisia näkökantoja. Tässä tulee yksi…

Vuosia olen parisuhteessa ollut, missä mukana myös puolison lapset. Alkuvaiheessa myös lasten toinen vanhempi, joka omalla osuudellaan antoi lapsettoman minäni kokea olevan ainoastaan statisti, en päänäyttelijä omassa parisuhteessani. Puolisoni tämän myös mahdollisti omalla toiminnallaan.

Tuli yhteenmuutto ja remontit kotona. Vuosia rakensin yhteistä kotia puolisolle ja hänen lapsilleen. Niin ja itselleni kai. Koti alkoi näyttelemään minulle turvapaikkaa ja kaikki muu jäi. Odotin erityisesti viimeiset vuodet alati sitä, että saisin olla tarpeellinen. Mitä ruokaa, onko siivottu, kysyisipä joku edes kerran, millainen päivä minulla on ollut.

Viime kesänä monien vuosien erakoitumisen ja itsensä unohtamisen jälkeen uskalsin tuntea halun päästä pois kotioloista. Tässä vaiheessa seksielämä oli lähes kuollut ja suhteessa ei ollut mitään, mikä olisi edes viitannut romanttiseen suhteeseen. Oli vain puoliso, hänen menot, hänen lapset ja hänen kaavansa.

Niin siinä sitten kävi, että yhden illanvieton jälkeen hyppäsin väärään sänkyyn. Se hyppäys vahvisti omaa tarvetta irrottautua silloisesta parisuhteesta. Alkoi järjetön rimpuilu asian kanssa ja palo omaan asuntoon oli tukahduttava. Vietin öitä toivoen, että aamulla kaikki olisi hyvin. Että se oman itsensä löytäminen tapahtuisi ja en olisi vain parisuhteen toinen osapuoli tutussa ja turvallisessa kuplassani. Olisin rakastettu, rakasteltu ja hellyyteen hukutettu.

Asun tällä hetkellä omassa asunnossa. Eron jälkeen jatkoin suhdetta ihmisen kanssa, johon aiemmin ”vahingossa” liukastuin.
Olen tällä hetkellä rakastettu, rakasteltu ja hellyyteen hukutettu. Aiemmin seksistä oli muodostunut välttämätön suorite, mikä tuli hoitaa pois alta. Nyt seksistä on tullut välttämätön väline nautiskeluun ja se on yksi ihanimmista keinoista kertoa toiselle, että rakastan ja haluan sinua. Halusta olla ilman ehtoja toiselle hyvä.

Syyni pettämiseen on ollut vain itsestä riippuvia syitä. Entinen puolisoni on hyvä ja kelvollinen ihminen, meidän parisuhde ei vain toiminut. Olin liikaa itsestäänselvyys ja suhteen alkuaikana tullut statistin rooli jäi päälle. Itsehän siihen osaan tyydyin.

Kun hyppäsin itsekseni ja jatkoin uutta ja ihmeellistä ”syrjähyppyäni”, tajusin mitä olen kaivannut koko aiemman parisuhdehistoriani. Halauksia, hellyyttä, toisen haluamista ja sitä, että toinen haluaa sinua, pitkiä keskusteluja ja vain toisen kainaloon käpertymistä, huomioimista, rakastelua ilman aikataulua, uusia kokemuksia, vihjailevia viestejä, käsivarsia ympärillä koko yön…

Olen muutamassa kuukaudessa saanut enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja olen antanut myös enemmän kuin koskaan aiemmin.
En enää ikinä alennu statistiksi omassa parisuhteessani. Tästä lähtien olen pääosassa maailman imelimmässä rakkausrealityssä. Tasavertaisena tähtenä toisen kanssa.”

X