”Vihdoinkin olen itsekäs”

Kahdeksan vuotta naimisissa, kyllä kahdeksan vuotta. Aika on mennyt kuin siivillä, on talot ja yhteinen lapsi. Silti puuttuu jotain, jotain millä olisi merkitystä. Tämä avioliitto ei tunnu enää siltä miltä pitäisi, joten lähden.

Kahdeksassa vuodessa kertyneet puhumattomat asiat ovat nyt nousseet pintaan avioerohakemuksen myötä. Tiedän en ole täydellinen ihminen, vaan helvetin vaikea. Helvetin vaikea niin luonteeltani kuin olemukseltani, näin minusta ainakin tuntuu. Ei ne tunteet ole hävinneet mihinkään, ne ovat vain muuttaneet muotoaan.

Huomasin kuitenkin yhden asian useaan kertaan. Sinun avuliaisuutesi. Avuliaisuutesi muita naisia kohtaan. Joskus heidän ei tarvinnut edes pyytää apua, kun olit jo auttamassa. Joskus he pyysivät ja sinä lähdit heti auttamaan, alta nanosekunnin olit auttamassa. Entäs kun minä pyysin, autoitko heti? Et, et auttanut. Lopulta menetin malttini ja tein itse. Mainitsin asiasta sinulle monta kertaa, ilman selvää vastausta, ilman hyvää selitysta. Miksi? Miksi kaikki muut menivät oman vaimosi edelle?

Halusin olla sinulle se ykkönen, se ehdoton ensimmäinen asia, joka menee kaiken edelle. Olinko sitä? En tiedä. Koskaan en siihen saanut vastausta. Tuntui kun olisin sinulle se varma tapaus, joka pysyy siinä tapahtui mitä tahansa. Se vaihtoehto B. En halunnut olla vaihtoehto B, halusin olla vain se ensimmäinen vaihtoehto A.

Kerran jäit myös kiinni sellaisesta asiasta mikä loukkasi minua erittäin pahoin. Mikä se asia oli? Olit rekisteröityneenä pornosivuille. Ymmärrän sen, että joskus vaan katotaan pornoa, mutta sitä en ymmärrä miksi olit sinne rekisteröityneenä. Miten sain tämän selville? Sinun sähköpostistasi. Sähköpostiisi kilahteli viestejä minkä kerkisi pornosivujen naisilta. Miten tämän selitit? Sanoit, että niitä tulee kaikille. Ei, ei niitä tule kaikille. Tämän asian olin jo selvittänyt ja lopulta itsekin sen myönsit. Mitä tunsin silloin? Tunsin riittämättömyyttä. Olin riittämätön sinulle naisena, en ollut tarpeeksi seksikäs tai pantava, Olin viallinen nainen, koska kohtuni oltiin jouduttu poistamaan, olin riittämätön sängyssä. Näin minä tunsin. Puhuimmeko tätä koskaan lävitse? Emme, yritin puhua mutta sinä et.

Monet miettivät miksi en koskaan juo kun joskus saimme lapsenvahdin ja pääsimme tuulettumaan. Kyllä, lastenkin vanhemmat kaipaavat sitä pään tuulettamista. Olin lähes aina kuski, mutta tämä oli minun oma valinta. Miksi? Siksi kun lähdimme jonnekin yhdessä, sinä katosit. Näit jossakin tutun ja hävisit. Ei sinua sen jälkeen enää näkynytkään. Kävit ehkä pari kertaa pyörähtämässä meidän porukassa joidenka kanssa lähdimme yhdessä tuulettumaan,mutta hävisit hyvin nopesti taas uudelleen. Siksi minä aina ajoin. Pääsin pois kun siltä tuntui, kun tuntui hylätyltä. Olen tottunut siihen kun yhdessä mennään, niin yhdessä pysytään, eikä kadota kuin pieru saharaan. Sanoin sinulle tästäkin, usein, mutta muuttuiko tilanne? Ei, ei muuttunut. Luovutin.

Löysin itselleni uuden harrastuksen. Olin onnellinen kun viimeinkin löysin sen minun juttunu. Sen ihan oman jutun. Miten reagoit asiaan? Mököttämällä, suoraan sanoen naama norsunvitulla. Miksi? Siksi koska minulla ei saisi olla mitään omaa. Ei omia harrastuksia, ei omia kavereita, ei omia menoja. Minun pitäisi olla”nyrkin ja hellan välissä”. Minun pitäisi olla vain kotona, olla se hyvä vaimo. En saisi aamulla herätä aikaisin ja lähteä lenkille. Enkä saisi illalla mennä ajoissa nukkumaan, kun minua väsyttää. Minun pitäisi olla sinun kanssasi.

Päätin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani ja ajaa moottoripyöräkortin. Tästä sinulle kertoessani miten vastasit? Vastasit: ”Et sä mitään korttia tartte tai pyörää”. Sinäkö sen tiedät mitä minä tarvitsen? Ilmeisesti, mutta tätä en totellut.

Tämän jälkeen annoin sinulle avioeropaperin täytettäväksi. Nyt minulle riitti.

En ikinä pysty sitä kieltämään, ettetkö olisi auttanut kotiasioissa ja tehnyt kotiasioita. Olet auttanut paljonkin, mutta asioiden puhumattomuus, syvällä olevat loukkaukset joita emme ole käsitelleet ovat liian solmussa. Koko yhteiselomme ajan olevat asiat ovat jääneet puhumatta, ja siinä on iso solmu. Niin iso solmu, etten osaa sitä avata. Sellainen solmu, jota emme osaa puhua lävitse, kun emme muutenkaan puhu asioista. Tämä ei kuulu luonteeseeni. Olen tottunut puhumaan asiat heti lävitse, mutta yksin niistä on vaikea puhua. Sinulle puhuminen on ollut aina haasteellista ja niin asiat ovat jääneet roikkumaan.

Luovutanko liian helposti? Ehkä luovutankin. Löydänkö enää uutta suhdetta? Ehkä en löydä. Olenko paska vaimo ja äiti kun rikon perheemme? Kyllä, olen läpipaska ihminen. Tuntuuko että suhteemme kaatuu pieniin ongelmiin? Kyllä tuntuu, liian pieniin ongelmiin, mutta silti minulle suuriin ongelmiin. Mikä on se suurin ongelma? Puhumattomuus ja riittämättömyyden tunne. Olenko sinun arvoinen? En ole, näin minusta tuntuu. Olenko itsekäs? Kyllä, vihdoinkin olen itsekäs.

Kaipaanko ketään viereeni sinun jälkeesi? En kaipaa. Haluan nyt keskittyä vain itseeni ja lapsiin. Haluan keskittyä siihen, ettei tarvitse aina jännittää, mökötätkö tällä kertaa kun tulen kotiin. Haluan keskittyä lapsiini ja olla heidän kanssa onnellinen. Vain minä ja lapset, sitä kaipaan nyt.  Aikamme on nyt jatkaa erisuuntiin vaikka tämä tuntuukin pahalta.

Nyt olen itsekäs