Havaintoja parisuhteesta

”Viikonloppuna hän sanoi minulle, että ei rakasta minua enää”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olen lukenut, että olen harvinaisuus blogissasi. Mies, joka kirjoittaa sinulle tarinansa. Kirjoitan tämän osaksi itselleni, sillä minun tapani käsitellä tuskaa on kirjoittaminen.

Viisi vuotta sitten tapasin ihanan naisen. Rakastuin häneen silmittömästi heti ensi puraisusta. Puraisu ei tarkoita tässä tapauksessa muuta kuin katsetta, hetkeä ravitsemusliikkeessä ja suudelmaa hänen lähdettyään kotiinsa ja minä omaani. Numerot vaihdoimme.

Tiesin hänen olevan naimisissa, sillä hän kertoi minulle siitä heti. Tapasimme sinä iltana sattumalta, koska molemmat olivat eksyneet samaan tamperelaiseen pubiin molempien bussipysäkin lähellä. Pubi oli arki-iltana ja iltapäivästä lähes tyhjä ja päädyimme sanailemaan toistemme kanssa.

Noin kuukausi tuosta, niin nainen laittaa minulle viestin. Kysyy, lähdenkö lasilliselle. Kampasin hiukset ja lähdin bussilla kaupungille. Nainen istui samaisessa pubissa, mutta aivan kuin hän olisi ollut vielä kauniimpi kuin ensimmäisellä kerralla.

Istuimme vastakkain. Tunsin hänen parfyymin tuoksun sieraimissani. En olisi halunnut rakastua naimisissa olevaan naiseen, mutta rakastuin silti. Tai ihastuin, en minä tiedä, että miten ne tunteet eroavat toisistaan.

Nainen sanoi, että tekee eroa. On jo etsinyt omaa asuntoa. Hän kertoi, että hänellä on yksi lapsi miehensä kanssa. Neljävuotias tyttö. Järjestelyistä oli kuulemma jo sovittu ja nyt odotettaisiin vain omaa asuntoa. Sydämeni muljahti paikoiltaan. Tilasimme toiset juomat. Enempää emme voineet, sillä molemmilla oli seuraavana päivänä töitä.

Bussipysäkillä suudelmat olivat jo isompia.

Muutama viikko ja nainen ilmoitti muuttavansa. Tarjouduin muuttoavuksi. Hän kieltäytyi, sillä hänen tuleva exänsä toimi muuttoapuna. Sopuisa ero, ajattelin. Muuttavatkin yhdessä.

Sopuisa ero olikin. Se oli sitä vielä silloinkin, kun muutaman kuukauden päästä tuosta aloin tapailla naista säännöllisesti. Nainen halusi, että tapaan hänen tyttärensä. Niin tapahtuikin ja pian tuosta hänen exänsä sai kuulla minusta. Hän ei hätkähtänyt. Olen hänet muutaman kerran tavannutkin. Olemme vaihtaneet sanoja ja kaikki on käynyt luontevasti.

Vuoden päästä muutin naisen kanssa samaan asuntoon. Emme ostaneet yhteistä asuntoa, vaan asuimme vuokralla. Naisen tytär asui meillä vuoroviikoin ja vuoroviikoin olimme kahdestaan. Olimme kuin ensirakastuneet. Meillä oli samanlainen huumori, kemiat kohtasivat ja elo oli rentoa ja helppoa.

Kunnes aloin tehdä jotain kummallista. Minusta alkoi tulla hetki hetkeltä etäinen. Tämä kaikki tapahtui ehkä muutama vuosi sitten. Aloin antamaan aikaa kaikelle muulle paitsi parisuhteellemme. Tein aivan liian paljon työtä, kun sain itselleni mahtavan työpaikan. Töiden lisäksi minulla oli kaksi aikaa vievää harrastusta. Tämä olisi ollut kaikki aivan ookoo, jos samalla olisin muistanut rakkaani. Lakkasin muistamasta. Olin hänen seurassaan poissaoleva, väsynyt ja ajoittain  jopa kireä. Lisäksi minun olikin vaikea sopeutua lapsiperhearkeen ja ulkoistin itseni aivan liikaa siitä pois.

Minulle annettiin merkkejä. Rakkaani kysyi, että pitäisikö meidän mennä pariterapiaan. En kokenut tarpeelliseksi. Hän pyysi minulta, että viettäisimme yhdessä enemmän aikaa, varsinkin silloin, kun hänellä oli lapsivapaaviikko. Minä en kuunnellut häntä tarpeeksi.

Seksiä meillä oli. Jopa useamman kerran viikossa, mutta siinä kaikki yhteys ja otan tämän kaiken omalle kontolleni. Olen jopa häpeissäni siitä, että olin hänelle läsnä vain silloin, kun harrastimme seksiä. Enkä voi valehdella siitä, etteikö seksimmekin olisi muuttunut alkuajoista. En enää nähnyt vaivaa sen eteen. Enemmän se oli suorittamista, mutta kun molemmat tykkäämme seksistä niin paljon, niin se ei jäänyt milloinkaan kokonaan pois.

Perjantai-iltana hän sanoi minulle, että hän ei rakasta minua enää. Hänestä näki, että hänen oli tehnyt mieli sanoa tuo lause jo paljon aikaisemmin, sillä tuntui kuin hän olisi helpottunut sen sanoessaan. En ymmärrä, että miten uutinen oli minulle sokki. Kaikki merkit viittasivat siihen, että hän ei ollut tyytyväinen kanssani. Ehkä tänään voin ajatella, että tämä kaikki oli vain ajan kysymys. Olinhan ollut häntä kohtaan jo pitkään välinpitämätön.

Puhuimme koko viikonlopun. Sen olen ainakin velkaa. Kysyin, että olisiko meillä vielä toivoa. Hän vastasi minulle, että ei jaksa uskoa siihen. Hän haluaa, että alamme vakavasti pohtia erilleen muuttamista. Tieto satutti minua. Satuttaa vieläkin aivan saatanasti. Ehkä jotain olisi vielä tehtävissä, jos tämä ei olisi mennyt näin pitkälle. Vaiheessa, jossa liekki on vielä edes hiillosvaiheessa. Sammunutta liekkiä ei enää niin vain puhallakaan roihuamaan. Vaikka asia on vaikea hyväksyä, niin minun on silti pakko niin tehdä.

En voi syyttää tästä kuin itseäni. Minä sössin tämän. Minulla oli käsissäni mitä ihanin nainen ja minä päästin hänet valumaan sormienivälistä pois. Tulen katumaan sitä vielä pitkän aikaa, sillä minä en haluaisi erota, mutta jos hän haluaa, niin annan hänen tietenkin mennä.

Tiedän, että hän seuraa blogiasi. Aion sanoa hänelle, että olen kirjoittanut sinulle tuntojani. Hän saa lukea tämän. Siksi haluan loppuun sanoa, että anteeksi kaikesta. Haluan myös kiittää siitä, että minulle on suotu rakkaustarina hänen kanssaan. Olen siitä onnellinen. Senkin voin kai sanoa, että rakastan häntä yhä.

Tänään on maanantai-ilta ja kirjoitan tätä keittiössä. Hän nukkuu lapsensa kanssa. Alun sokin jälkeen minun on vallannut painava suru niin kuin menettämisen hetkellä ihminen tuntee.

Kaunis tarina päättyi, koska annoin sen päättyä. Niin kai se on, että rakkaus on niin väkevä tunne, että toisinaan sen voima myös satuttaa.”

 

X