Havaintoja parisuhteesta

Viisi asiaa, joita ei kannata tehdä parisuhteessa yhdessä

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta
  1. Yhteinen baari-ilta

 

Parisuhteen alussa vielä onnistuu. Vuosien vieriessä baari-illat kannattaa eriyttää. Baari-illat on tarkoitettu vietettäviksi ystävien kanssa. Kaikkihan on nähnyt sen pariskunnan, jonka riitely laskuhumalan aikaan aiheuttaa myötähäpeän tunnetta seurueen muissa jäsenissä. Puoleentuntiin sanoitetaan kaikki se, mitä on vuoden aikana jäänyt sanomatta. Siihen yhdistettynä harvakseltaan hankittu humala, niin illan päätyminen putkaan tai Alibin kanteen on mahdollista. Jos ei niin pitkälle tarvitse mennä, niin ainakin tunnin lohduton itkeminen ja ystävien pakolla suorittama lohduttaminen. Kenelläkään ei ole kivaa.

 

  1. Yhteisen tatuoinnin ottaminen

 

Ei ole koskaan hyvä idea ottaa toisen nimeä käsivarteen. Sellaisen ottaminen suhteen alussa on yhtä hyvä idea kuin tatuoinnin ottaminen festareilla railakkaassa kesäkännissä. Nimittäin suhteen alku on kuin nousuhumala. Harhaa. Vasta kun suhde on edennyt vaiheeseen, jossa puolison suku, ystävät ja todellinen luonne on paljastunut, voidaan alkaa harkita harkitsettomien tekojen totetuttamista, kuten tatuointia tai avioliittoa. Se tulee kivuliaaksi ja kalliiksi alkaa hangata vanhaa nimeä pyllyposkesta pois, ellei halua loppuelämäänsä etsiä pelkästään Pirjo-nimisiä puolisoja. Kuulin tarinan miehestä, joka alkoi kerätä tyttöystäviensä nimiä käsivarteen. Asiasta teki hankalan seikka, että mies oli hieman liikkuvaista sorttia. Joten häneltä alkoi loppua hiljalleen iho kesken ja hänen vartalonsa alkoi muistuttaa almanakkaa.

 

  1. Yhteinen toinen tai kolmas lapsi

 

Tämä vain siinä tapauksessa, jossa pariskunta päättää jostakin helvetin kummallisesta syystä tehdä lisää lapsia, jotta laimentuneeseen parisuhteeseen tulisi lisää hiillosta. Se on vähän kuin keski-ikäisellä miehellä, joka huomaa kovahkon ison pallukan palleissaan, mutta ajattelee, että kyllä se sieltä itsestään talven aikana pehmenee tai lähtee pois. Ei lähde. Loppu on lähellä molemmilla. Sekä lasta parisuhteensa pelastukseksi hankkivaa pariskuntaa, että kovan pallukan pehmenemistä odottavaa keski-ikäistä miestä.

 

  1. Yhteinen yritys

 

Töissä käydään kahdesta eri syystä. Toinen on se, että hankkii toimeentulonsa ja toinen se, että pääsee perhettään pakoon. Perustamalla yhteisen yrityksen luopuu molemmista näistä. Toimeentulo lakkaa ja karkuun ei pääse. Samat kasvot möllöttää molempien ovien takana. Sehän on pitkässä parisuhteessa sellainen kaikkia koskeva parisuhdelaki. Joskus sen toisen naama vituttaa niin, että pää meinaa irrota. Siinä tilanteessa odottaa oikein, että pääsee tuulettumaan työpaikallensa. Sehän olisi aivan sietämätöntä, että sitten siellä työpaikalla näkisi ne samat vitutusta aiheuttavat kasvot. Kyllä on hyvä ihmisen erottaa toisistaan työ ja parisuhde. Sekoitettuna siitä ei synny kuin rasvainen maksa.

 

  1. Yhteinen käyttötili

 

Raha on älyttömin aihe riidellä parisuhteessa ja jos seksin jättää pois laskuista, niin se yleisin. Yhteinen käyttötili kuulostaa joltakin pelottavalta uskonnolliselta lahkolta. Että täällä meillä on kaikki yhteistä ja kaikki uskovat samoihin jumaliin ja arvoihin. Varma tapa saada rahasta riita aikaan on perustaa yhteinen käyttötili. Siinä alkaa samantien se helvetillinen selittely ja perustelu, että miksi jonkun toisen asian ostaminen on tärkeämpää kuin jonkun toisen asian ostaminen. Toisen mielestä se toisen ostos on ihan täydellistä tuhlausta ja toisen mielestä toisinpäin. Ei niin. Pidetään ne tilit ihan siellä omalla puolella ja jos on pakko käyttää yhteistä rahaa, niin järkevintä se on tehdä niin, että hankkii todella äveriään puolison ja käyttää hänen rahojaan kuin yhteisiä.

X