Havaintoja parisuhteesta

”Viisi miestä ja minä”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Mikä näitä miehiä vaivaa?

5 miestä ja minä.

Yksi. Ihana isä, huono kumppani. Seksi hyvää , mutta mikään määrä ei riittänyt. Päihde- ja seksiriippuvainen. Vielä vuosi eron jälkeen nautin siitä, että sain olla rauhassa, ilman seksiä, jos siltä tuntui. Edelleenkin 10 vuotta eron jälkeen hän vonkaa minua sänkyynsä, minun tai hänen parisuhteista viis.

Kaksi. Turvallinen mies, jonka kanssa olisin voinut viettää loppuelämän. Kaikinpuolin mukava. Olisi vaan pitänyt viettää ilman seksiä se loppuelämä. Tai mennä salaa vieraisiin, koska hänelle seksi ei ikinä ollut tärkeää. Seksin hoitaminen suhteen ulkopuolella ei sopinut hänelle missään nimessä. Ei suostunut menemään lääkäriin, saati sitten kokeilemaan viagraa. Ei vaan yksinkertaisesti kiinnostanut.

Kolmas mies, se hullu rakkaus. Hän, jota jumaloin. Ystävä, rakastaja ja aivan mahtava tyyppi. Olisin tehnyt melkein mitä vain hänen vuokseen. Hän halusi avoimen suhteen. Vapaata seksiä. Kontrollifriikki. Narsistista piirteitä.

Neljäs. Avoliitossa. Kolme kertaa eronnut, Yhteinen omakotitalo. Onneton. Alkoholisoitunut. Kovasti tapaamisia ja seksiä vailla, mutta piilossa ja salaa. Mukava ukko, vanha ystävä pitkän ajan takaa. Mutta valehtelija. Ei ymmärrä, ettei minulle tarvitse esittää. Jatkaa silti. Myös avoliittoaan. Ja laittaa taas salaa viestin yön pimeinä tunteina.

Ja se viides. Riittävän kiltti, hyvissä väleissä ei-vaimoonsa, tarpeeksi tuhma, mieletön keskustelukumppani, seksi vaan paranee kerta toisensa jälkeen. Täydellisen sopiva. Ainoa ongelma on se, että minä haluaisin enemmän. Hän on kovin tyytyväinen elämäänsä kahden kissansa kanssa, eikä tarvitse minua kuin satunnaisesti. Rakastun joka tapaamisella enemmän. Pelottaa, mitä jos tämäkin loppuu.

Elämä ei ole ohi viiskymppisenä. Ei todellakaan. Vielä on paljon kokematta, elämää elämättä. Rakkautta annettavana. Vielä on aikaa.”

X