Virhe, virhe, osoita sormella virhe!

Nuhahdetaanko niin että ollaan vierekkäin? Kysyi tarinansa minulle lähettänyt nainen tarinassaan. Halusin julkaista kirjoituksen, koska se oli niin kaunis. Huomaamatta, että hän oli kirjoittanut sanan nukahdetaanko muotoon nuhahdetaanko?

No, tällä virheellä saa sellaisetkin ihmiset kommentoimaan, jotka eivät koskaan muulloin kommentoi tekstejä. Tai edes lue, sillä tuo virhe oli otsikossa, joten tällä kertaa ei tarvinnut edes nähdä vaivaa saadakseen tyydytyksensä toisen ihmisen virheestä.

Eräs lukihäiriöinen nainen lopetti bloginsa, koska ei enää jaksanut sananatsien loputonta sormella osoittamista. Ei auttanut, vaikka hän kertoi, että mistä kaikki johtuu. Kiima päästä osoittamaan virhe on niin kova, että inhimillisetkään syyt eivät ole esteenä virheen osoittamiselle.

Helvetin rasittavaahan tuo on. Ehkä eniten heille itselleen jotka eivät hyväksy sitä, että maailmassa on virhe. Koska maailmassa on virhe ja se totuus ei lakkaa olemasta, vaikka jokaisen virheen kohdalla nostaa pystyyn soo soo sormensa. Itsensähän tuollaisessa täydellisyyden vaateessa vain väsyttää ja siinä sivussa luo vitutusta kanssaeläjien keskuudessa.

Olen kuullut, että suomalainen pelkää virheitä enemmän kuin nauttii onnistumisesta. Olen kuullut monen sanovan, että en koskaan halua suhteeseen, koska näin vältyn pettymykseltä. Olen kuullut myös, että en halua edes yrittää, koska jos ei yritä niin ei ainakaan epäonnistu.

Mitä helvettiä? Onnistuminen on jo siinä, että yrittää. Lopputuloksesta viis. Mitä sitten jos parisuhde loppuu, mitä sitten jos yritys ei lähdekään lentoon tai mitä sitten jos kirjoittaa sanoja väärin? Se on elämää. Jos elämän näkee uhkana mahdollisuuden sijaan niin koskaan ei ehkä epäonnistu, mutta ei myöskään onnistu. Elämä on tasaista kuin kuolleen sydänkäyrä.

Se on totta että on olemassa joukko ihmisiä, joiden elämäntehtävä on seurata vieressä ja olla kärppänä arvostelemassa kun havaitsee virheen. Minähän sanoin että tuossa käy huonosti ja muita valikoituja elämäntappolauseita.

Kun tiedättekö mitä? On ainakin kahdenlaisia ihmisiä. Toiset kirjoittavat blogia ja toisinaan kieliopillisesti päin helvettiä. Toiset ovat heitä, jotka eivät kirjoita blogia, mutta seuraavat perskärpäsinä muiden blogeja, ei siksi, että pitäisivät niistä, vaan siksi, että pääsevät osoittamaan sormella virheitä ja saadakseen nautintoa toisten epäonnistumisesta.

Vaan mistäpä he mitään tietävät. Jokainen joka haluaa kaikesta huolimatta yrittää on onnistunut.

Maailmassa on vihre. Toiset antavat sen olla ja hyväksyvät vaillinaisuuden ja toiset unohtavat kaiken muun vihreen ympäriltä ja jäävät jumiin siihen.

Itse jatkan fiilistelyä siitä kauneudesta, joka liittyy hetkeen, kun ihminen nuhahtaa toisen ihmisen viereen.