Havaintoja parisuhteesta

Vitun homo!

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Syntymätodistuksessa minun sukupuolekseni on merkitty poika. Synnyin helmikuun toinen päivä. Toinen toista on kansainvälinen homojen päivä. Minua itseäni nimitettiin homoksi ensimmäisen kerran syntymäkaupunkini Jyväskylän jäähallin vessassa 80-luvun lopussa ollessani noin 12-vuotias. Muistan tilanteen hyvin. Siellä tukevassa humalassa ollut porilainen Ässien kannattaja sanoi, että hiuksista ja kasvojenpiirteestä näkee, että tuosta pojasta tulee homo.

Sama toistui 2000-luvun lopulla ollessani Tampereen jäähallin vessassa. Siellä yhtä lailla kännissä ollut mies halusi ohjata minua siirtymään naisten vessan puolelle, koska punapaitaisten ja ponihäntäisten ihmisten paikka ei ole miesten vessassa. Tuon jälkeen en ole juuri jäähalleissa käynyt, koska ne tuntuvat pitävän sisällään liikaa alkoholismia ja idiotismia.

Voin rehellisesti ja ilman liioittelua sanoa, että olen kuullut olevani homo satoja kertoja elämäni aikana. Homoksi epäileminen lisääntyi voimakkaasti sen jälkeen, kun aloin kirjoittamaan julkista rakkausblogia. Koska eihän heteromies rakkaudesta kirjoita. Hädin tuskin rakastaa.

Aluksi se oli viatonta homottelua miehiltä, joille tekstini oli vain liikaa. Vuosien saatossa nimittely muuttui astetta väkivaltaisemmaksi ja olen saanut kutsuja ja toiveita tilaisuuksiin, jossa minusta hakattaisiin homous irti. Olen kieltäytynyt tilaisuuksista, koska haluan säilyä kokonaisena niin ihmisenä kuin seksuaalisuudeltanikin.

Varsinainen homottelupiikki sattui saatuani kunnian juontaa televisioon rakkausohjelmaa noin kaksi vuotta sitten. Esimerkiksi klassisella vauva.fi-sivustolla oli keskusteluketju otsikolla ”Sami Minkkinen on homo”. Minulle kantautuneiden tietojen mukaan ketju sisälsi useita satoja kommentteja ja todisteita siitä, että olen homoseksuaali. Minulle lähetettiin niitä myös suoraan.

Sain muutaman kuukauden aikana kuulla olevani homo muun muassa seuraavista syistä: kävelen kuin homo, minulla on homomaiset kädet, vain homot pitävät kaulalla huivia, minulla on homomainen ääni, pukeudun kuin homo, käytän homomaisia sanoja, osallistuin homomarssiin ja kirsikkana kakun päällä, kukaan heteromies ei käytä julkisuudessa sanaa ihana.

Olen kuullut, että yhäkin on olemassa ihmisiä, joille on olemassa tyttöjen ja poikien värejä, tyttöjen ja poikien vaatteita, naisten ja miesten töitä ja naisten ja miesten rooleja. Niin kuin hallitsemallasi sukuelimellä olisi merkitystä ihmisyyteesi, värimieltymyksiin tai rooleihin. Joka kerta, kun kuulen edes puolella korvalla jonkun sanovan, että eihän pojalle voi punaista vaatetta ostaa tai että eihän poikalapsi saa mekkoon pukeutua, niin minun tekisi mieli mennä sanomaan määrittelevälle aikuiselle, että mikä helvetti sinua vaivaa?

Koska juuri tämänkaltainen rajoittunut tapa katsoa maailmaa aiheuttaa täysin turhaa huutelua. Poika saa jo 12-vuotiaana kuulla olevansa homo, koska hiukset eivät ole leikattu poikamaisesti. Tai niin kuin muutama vuosi sitten eräs äiti kirjoitti nelivuotiaan poikansa joutuneen jäähallissa (taas!) miesjoukon naureskelun kohteeksi, koska oli pukeutunut vaaleanpunaiseen mekkoon.

Kasvatuksesta se kaikki lähtee. Tuskin mies, joka lapsena on saanut suvaitsevaisen ja laajakatseisen kasvatuksen, kokee aikuisena tarpeelliseksi haukkua itselle tuntemattomia ihmisiä homoksi ulkoisen habituksen vuoksi. Haukkuminen on merkki umpimielisestä kasvatuksesta, jossa pojalle ja tytölle on ollut eri värit ja eri lelut, koska pojille ja tytöille nyt vain kuuluu eri värit ja eri lelut, koska niin se vain on.

Sitä paitsi, umpimielinen ja sukupuolirajoittunut kasvatus vaikuttaa myös parisuhteisiin. Minulle teki pahaa lukea erään naisen pitkää viestiä, jossa hän kirjoitti kärsivänsä suhteessaan siitä, että hänen miehellään on millimetrin tarkka määritelmä miehenä olemiselle, miehen roolille ja miehen töille. Mies oli lapsena kasvatettu esimerkiksi siihen, että mies ei todellakaan jää kotiin lapsen synnyttyä ja lastenvaunuja liikuttaa aina nainen, eikä koskaan mies.

Yhtä pahaa teki lukea miehen kirjoittama viesti, jossa hän kirjoittaa eronneensa naisestaan siksi, koska nainen ei hyväksynyt miehen työuupumusta eikä sitä, että mies ei ollutkaan se kallio, joka ei koskaan murru. Nainen ammensi asennetta, jonka oli lapsuudessaan omaksunut. Asennetta, jossa mies on aina vähän korkeammalla kuin nainen ja jossa mies ei tunteita näyttele, vaan kestää kaiken mukisematta. Läpi harmaan kiven ja niin edelleen.

Niin kauan kuin rakkausblogia tulen jatkaneeksi, niin säännöllisen epäsäännöllinen homottelu tulee jatkumaan. Ihan vain tiedoksi, että otan sen kunnialla vastaan, sillä minä en päätäni vaivaa sillä, että mikä minä olen. Olen kuitenkin kaikkein eniten ihminen ja olen naimisissa toisen ihmisen kanssa. Minulle on tärkeintä olla yhdessä ihmisen kanssa, vaikka pelkkiä heterosuhteita olenkin harrastanut. Jokaiselle meistä on miljoona eri puolta ja monia eri sukupuolia. Niiden takana on kuitenkin se kaikkein tärkein eli ihminen.

Joten tulen jatkamaan tästä eteenpäinkin homokävelyä bussipysäkille homohuivi tuulessa heiluen ja käyttämään innostuttuani sanaa ihana mahdollisimman kovaan ääneen. Jos oikein villille päälle satun, niin saatan vääntää sen jopa muotoon ihgu.

Se jos mikä on homoa.

Lue myös

X