Havaintoja parisuhteesta

”Voidaanko jo pussata?”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olin aikanaan Tinderissä ja vastaavissa muutaman kuukauden erottuani. Kokemus oli silmiä avaava tällaiselle lähes kuusikymppisellekin.

Mies1: Viestittelimme muutaman päivän ja koska halusin tavata kasvokkain mahdollisimman nopeasti, sovimme treffit siistiin  lähikuppilaan. Mies tuli ajallaan ja tarjosi oluen – otin varmuuden vuoksi vain pienen tuopin. Keskustelu oli yksipuolista, minä kyselin ja mies vastaili hyvin niukkasanaisesti koska koki itsestä kertomisen  vaivaannuttavaksi. Ainoa mitä mitä mies kysyi minulta oli: ”Voidaanko pussata?” Juu ei. Vajaan puolentunnin päästä sanoin, että eiköhän tämä ollut tässä. Mies tyytyi kohtaloonsa.

Mies2: Huomattavasti nuorempi, komeakin ja ihan ok seuramies, mutta elämässään jämähtänyt 20-vuotiaan pojan tasolle (mies siis noin nelikymppinen). Ei minkäänlaista toivoakaan parisuhteesta.

Mies3: Viestittelimme jonkun aikaa ja pian sovimme treffeistä miehen asunnolla toisella paikkakunnalla. Menin autottomana paikalle taksilla koska paikkakunnalle ei illalla enää kulkenut busseja. Heti tullessani totesin asunnon siivottomaksi ja mies oli jo hyvässä vauhdissa. Hetken päästä paikalle ilmestyi miehen kaveri joka ei millään olisi lähtenyt pois – ilmeisesti kuvittelivat saavansa kumpikin suihinoton tms. Lähdin nopeasti taksilla kotiin.

Mies4: Viestittelin fiksulta vaikuttavan itseäni tosin paljon nuoremman miehen kanssa pitkään. Hän oli juuri eronnut ja pieniä lapsiakin oli. Toimin ainakin aluksi jonkinlaisena terapeuttina, mutta viestittely oli mukavaa. Mies asui kuitenkin muutaman sadan kilometrin päässä, joten tapaamista oli vaikea hänen puoleltaan järjestää lapsien vuoksi. Pikkuhiljaa viestittely alkoi mennä hyvinkin intiimiksi toisinaan ja miehestä alkoi paljastua mitä oudoimpia fetissejä ja toivomuksia. Yli talven kuitenkin viestittelimme kunnes yli puolen vuoden jälkeen sanoin ettei kannata jatkaa, koska tämä ei etene ja olisin halunnut tavata jo aikaa sitten. Toivotin miehen tervetulleeksi jos poikkeaa paikkakunnalle, mutta hän veti herneen nenään – ja hyvä niin.

Mies5: Erittäin fiksun oloinen – tällä kertaa minua vanhempi – mies halusi tutustua minuun ja pian jo soittelimme toisillemme. Meillä oli paljon yhteistä ja viestittely oli helppoa. Ihastuimme. Ja sovimme tapaamisen luonani noin kuukauden kuluttua. Mies avautui ja tuntui monin tavoin epävarmalta. Hänellä oli takanaan raskas elämä. Hän oli epävarma iästään, koska oli minua melkein kymmenen vuotta vanhempi. Itsekin vähän epäröin ikäeroa koska viihdyn ennemmin nuorempien tai samanikäisten miesten kanssa. Mies oli kuitenkin niin fiksu, että päätin antaa meille mahdollisuuden – tästä voisi kehittyä jopa parisuhde! Mies tuli luokseni ja heti tajusin ettei juttu tule onnistumaan – mies oli kuin vaarini habitukseltaan (kunnon valokuvaa en ollut saanut) ja loppujen lopuksi myös ajatuksiltaankin. Miehen piti jäädä pidemmäksi aikaa, mutta passitin pois aamulla. Mies oli järkyttynyt, mutta se oli ainoa oikea ratkaisu. Hän halusi vielä olla ystävä, mikä olisi sopinut minulle, mutta hän edelleen kuvitteli meidän seurustelevan ja oli mustasukkainen. Ja loppujen lopuksi tuli tunne että hän oli mukamas epävarmuudestaan huolimatta pelimies.

Näitä oli enemmänkin, mutta tässä ehkä herkullisimmat. Nyt olen luovuttanut, ei enää tinderöintiä, liian vaivalloista ja tuottaa vain pettymystä. Jos joku tulee vastaan jossain niin hyvä – jos ei niin sitten ei.”

X